10.12.2013

TISSITTELYÄ JA VAIPPARALLIA

Toivepostausta meidän päivistä. Mun piti kirjoittaa tästä jo ensimmäisen viikon jälkeen, mutta vauvassa on joku Blogger on auki, nyt saa huutaa -asetus päällä, joten postaus on jäänyt pyörimään luonnoksiin kerta toisensa jälkeen. Parin tunnin päästä takana on huimat kaksi yhteistä viikkoa ja meillä on sujunut yllättävän hyvin! Mitään varsinaista rytmiähän ei vielä ole, mutta kotona ollessa päivät menee melko samalla tavalla, vaikka ajat heittelevätkin.

Aamut alkavat yleensä 09:00 - 11:00 (kukuun ottamatta niitä poikkeuksia, kun noustaan vasta 14:45, heh...) ja herään siihen, kun J ääntelehtii vieressä. Toistaiseksi meillä siis nukutaan vielä perhepedissä, sillä pinnasänky on niin kovin vastenmielinen sekä vauvan että äidin mielestä. Perhepedin ansiosta nukutaan kaikki paljon paremmin, eikä seuraavana päivänä tarvitse olla väsynyt ja kiukkuinen öisen valvomisen takia - kokemusta on. Heräämisen jälkeen toivotetaan huomenet, köllötellään ja höpötellään sängyssä jonkun aikaa, kunnes siirrytään aamutoimille. Ennen aamutoimia jutellaan vielä neuvolasta saadulle hymynaamalle, joka komeilee kylppärin seinässä ja on J:n mielestä ihan paras. Pesut on tehty, vaippa vaihdettu ja vaatteet puettu, sanotaan nassulle heipat, saatetaan moikata koiria ja siirrytään takaisin makuuhuoneeseen syömään. Imetys on sujunut ihan ensimmäisestä kerrasta asti ja maitoa riittää kuin pienessä navetassa. J nukahtaa tässä vaiheessa oikeastaan ihan poikkeuksetta ja sen jälkeen mulla tai meillä olisi omaa aikaa, mutta mun kohdalla unien jatkaminen vie useimmiten ihan kuusi - nolla.


Herään näiltä meidän "päiväunilta" jonkun verran ennen J:tä ja J herää noin 15:00 - 17:00 - yleensä siinä vaiheessa, kun ruoka tulee pois uunista. Tässä vaiheessa kerätään rättiä ja peittoa kasaan, ja siirrytään vaippatouhujen kautta olohuoneeseen isimiehen seuraksi. Jos J ei vielä ilmoittele nälästään, höpötellään isin sylissä niitä näitä ennen syömistä. Syömisen aikana harvemmin nukahdetaan, ellei edelliset unet ole jääneet lyhyeiksi. Seuraavat tunnit koostuvat vaipparallista, jutustelusta ja ihmettelystä aina siihen asti, että nälkä taas yllättää.


Noin 18:00 - 20:00 välillä taloon saapuu kiljuva pikkunälkä ja syödään jälleen sohvalla, mutta usein uni iskee kesken kaiken. 21:00 - 23:00 leffan parhaassa kohdassa viltin alta alkaa kuulua kitinää, joten lähdetään iltapesulle ja yöpuvun vaihtoon. Rättipoikkiväsymyksen aikaan siirrytään jo makuuhuoneeseen, mutta useimmiten tullaan vielä kertaalleen tissittelemään sohvalle, sillä väsymys voittaa nälän nopeasti. 23:00 - 00:30 J aloittaa taas ääntelyn, lähdetään vielä vaihtamaan vaippaa ja mennään sänkyyn. Syödään hämärässä huoneessa ja koitetaan rauhoittua. Kerron J:lle miten rakas pikkumies voikaan olla, silittelen ja toivottelen hyvät yöt, jonka jälkeen hiljennytään ja jatkan silittelyä. Öisin herätään kerran tai pari syömään. Herätys on joko välillä 02:30 - 03:30 ja 06:00 tai pelkästään noin 04:30 - 05:30 , riippuen siitä mihin aikaan ollaan menty sänkyyn ja kuinka kauan edellinen syöminen on kestänyt.


Arki tuntuu helpolta verrattuna siihen mitä odotin, mutta tällä hetkellä mennään päivä kerrallaan ja joka päivä varaudun siihen, että tapahtuu muutos ja rauhallisuuden sijaan saadaankin kuunnella huutokonserttia. Nyt J aukoo suutaan siihen tahtiin, että kohta käy käsky, minä jätän Bloggerin taas tältä erää ja siirryn tissittelyn pariin.

Ja huh, miten töksähtelevää tekstiä... Taitaa väsymys painaa jo äitiäkin!

8 kommenttia

  1. Arki tuntuu teillä sujuvan todella hyvin, vaikka VASTA ensimmäinen vaavi onkin ;) :)
    ~ E

    VastaaPoista
  2. Ei ollut yhtään töksähtelevää tekstiä, kivs oli lukea!:)

    Mun on pakko sanoo, et Nea tulee kohta vuoden ja oon joka päivä hokenu et kohta tulee muutos, ei tää voi olla näin helppoo:D miten sitä luulikin kaiken olevan niin paljon vaikeampaa x) ei sitä muutosta ole vieläkään tapahtunut ja toivottavasti jatkuu näin hienosti..:) mua ärsyttää kun jotku aina sanoo et "odotapa vaan sitä ja sitä" miks aina pitää pilata toisen hyvä mieli :D esim siis yks kerta juteltiin kavereiden kans lasten nukkumisesta ja kun kerroin että meillä nukutaan todella hyvin, niin tuli kommenttia että "odota vaan kun se rupee tekee hampaita, ei nuku enää":D ja pah, vuoden aikana en oo vielä kertaakaan valvonut yhtäkään yötä Nean takia!:D

    Tässä mun kommentissa ei tainnu olla minkäänlaista pointtia mutta ei se mitään!:D

    Asiasta kukkaruukkuun, Meinaatteko pitää vauvalle kastajaiset vai nimiäiset?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia,
      Nea on kyllä vaikuttanu bloginkin kautta niin helpolta tapaukselta. :D

      Ainiin! Joo kastajaiset ois tarkotus pitää. mä vaan unohdan aina suunnitella koko touhua, kun kutsutaan poikaa jo nimellä niin ei koskaan muista, ettei se oo vielä virallista. :D Pitäis varmaan teipata joka oveen lappu "muista ristiäiset"!

      Poista
  3. Meillä ensimmäiset 2 viikkoo oli iha iisi biisii, mut sit meni hetken vaikeemmin :S.
    Just sopivasti meni pahemmaks ku Isimies meni töihin :D. Toivottovasti teillä jatkuu helppona :).
    http://fitfatmamatiina.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina FitFatMama,
      Voi ei. :D Meillä täytty keskiviikkona kaks viikkoa ja AINAKIN VIELÄ sujuu hyvin!

      Poista
  4. Hyvin sä kirjoitat! Tykkään kirjoitustyylistäsi ja kieliasustasi oikein paljon! Kolumnistin ainesta ehdottomasti :-)

    -Maija

    VastaaPoista