31.12.2013

KOHTA SE ON TÄÄLLÄ

Vastahan me käveltiin kaatosateessa torille, jotta nähtiin raketteja, katsottiin Samulin kanssa kauhuleffoja aamuun ja nukuttiin koko seuraava päivä iltaan asti. Ja kohta se on täällä: vuosi 2014! Kulunut vuosi on sisältänyt hyviä ja huonoja juttuja, mutta huonoista huolimatta ollut paras vuosi ikinä. Ensi vuonna on ihmettelyn ja opettelun vuosi! 

Me käytiin parisen tuntia sitten vaunujen kanssa katsomassa muutamia raketteja, vedettiin nassuumme nakkeja ja perunasalaattia, tehtiin iltatoimet ja nyt uskaltaisin väittää, että ihan viimeistään parin tunnin päästä vedellään jo hirsiä. 

Nyt toivotetaan teille näääääääin iloista uuttavuotta! Olkaapahan varovaisia.

30.12.2013

NEUVOLALÄÄKÄRISSÄ


"Suloinen poika. Hyvin tullut painoa, syö hyvin, imetys. Sydän ja keuhkot ok. Vatsa ok. Testis(?) +/+. Lonkat ok. Femoralis(?) +/+. Aukile ok. Silmissä ph normaali, pupillit ok. Suu ok. Reflexit ok."

5 viikkoa (3 viikkoa).
4 540 grammaa (4 000 grammaa).
54,4 senttiä (53,3 senttiä).
38,9 senttiä (38 senttiä).

Lääkäri ei-niin-ok - jostain syystä mä en vaan millään siedä sitä, mutta onneks meidän oma neuvolatäti on ihana! J ei kannatellut päätään lääkärin tahtomalla tavalla ja helistimen seuraaminen ei kiinnostanut, koska seinässä komeili paljon hienompi kuva ja siitä syystä täti vähän epäili tyypin osaamista ja kehittymistä, vaikka miten koitin vakuutella. Pääasia kuitenkin, että me kotona tiedetään missä mennään ja J on kyllä ihan tosissaan muuttunut viikkojen aikana hirvittävästi.

29.12.2013

PUKIN KONTISTA

Mä en itseasiassa tiedä edes, että mitkä näistä oli joululahjoja ja mitkä syntymälahjoja, mutta tässä kuitenkin viimeisen viikon sisällä saadut lahjat. 


Kävelytuoli eli Audi mummalta.


Iso nalle kummitädiltä, hymyn ansainnut soittolelu mumulta ja tiikeri-helistin mumun serkulta.


Makuupussi kummeilta.


Housut mummalta, Ed Hardy -paita ja villasukat kummeilta.


Body, housut ja villasukat papalta ja Katjalta.


Villasukat, tumput, body ja housut (iso)mammalta.


Housut ja paita (iso)mummilta.


Meandin pääkallopeppu-jumpsuit papalta ja Heliltä.

28.12.2013

VUODESTA KAKSITUHATTAKOLMETOISTA

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden puolella? - Maailman ihanin Kaukauta. Tammikuu, tule jo!

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ennen ole tehnyt? - No voi kyllä vain! Etenkin synnytys on isona huutomerkkinä tässä kohtaa. 

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Olen.

4. Kerro pari parasta muistoa tältä vuodelta? - PMMP ja Ruisrock, synnytys, J:n ensimmäinen hymy ja ylipäätään hetket J:n kanssa. 

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Kyllä ja ei. Ei me tavallaan riitaannuttu, vaikka tulikin sanomista ja välit meni. Eikä siis harmita, koska välit meni ihan mun tahdosta.

6. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana? - Omaa muuttumista on vaikea huomata... Enköhän mä kuitenkin vähän ole. 

7. Oletko lihonnut vuoden aikana? - Haha, +17kg! Siitä tosin lähtikin jo suurin osa.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään? - En.

9. Oletko ollut tämän vuoden aikana yksin elokuvissa? - En.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä? - Tatuointeja en, lävistyksen tavallaan, koska raskausnapakorun hajottua unohdin korjata sen, lopulta se hävisi ja olin 12 viikkoa kokonaan ilman. Reikä oli ehtinyt menemään umpeen ja runnoin korun siitä silti läpi.

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - J tietenkin, oma pieni Termiitti.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Enon vaimo.

13. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei onneksi.

14. Missä maissa kävit? - Mun liikkuminen on tainnut rajoittua 70 kilometrin säteelle.

15. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2014, joka ei onnistunut vuonna 2013? - Reissu Särkänniemeen, heh! Ja eläminen ihan yleensäkin olisi kivaa vaihtelua tähän vuoteen. 

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi? - Maaliskuun viimeinen ja huhtikuun ensimmäinen päivä. 26. ja 27. marraskuuta.

17. Vuoden suurin saavutus? - Meni niin vahvasti, että suurin saavutus on ollut päivät, jolloin kykenin nousemaan ylös sängystä. Hurraa!

18. Ja suurin epäonnistuminen? - Koulu..

19. Kärsitkö vammoista? - En.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - Puhelin - mitä olisinkaan ilman sitä!?

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 
Aleksi, Lauri, Äiti. Toki myös kaikki muut, joista oli vähänkin apua.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Supermukavana lauon tänne ihan nimen kanssa, että Miran.

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Laskuihin, vuokraan ja elämiseen.

24. Mistä innostuit eniten? - Tikkuun pissaamisesta, voi jukra!

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? - Onnellisempi.

26. Laihempi vai lihavampi? - Painon kanssa aletaan olemaan varmaan aika samoissa, mutta oon mä varmaan lihavampi. Tai ainakin läskiä on enemmän, vaikka se onkin suht huomaamatonta.

27. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Ihan mitä vaan, sitä kun ei kyennyt tekemään mitään. 

29. Entä vähemmän? - Oksentaminen ei varmaankaan yllätä.

30. Miten aiot viettää joulua? - Oltiin äitillä ja Timpalla Lullan, Jassun ja Jonaksen kanssa. Syötiin paljon hyvää ruokaa ja äitin kanssa sössöteltiin J:lle. 

31. Jos voisit muuttaa yhden asian kuluneessa vuodessa, mikä se olisi? - Vähemmän riitelyä alkuvuotena.

32. Rakastuitko vuonna 2013? - Kyllä, äidin rakkaus. 

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Nolla.

34. Mikä oli mieluisin TV-sarja, jota seurasit? - Salkkarit, Iholla, NCIS ja Nolot vartalot, haha.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, ketä et vihannut viime vuonna? - En mä tavallaan vihaa, mutta halveksin.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Ei tullut luettua.

37. Entä musiikillinen löytö? - Ainoa mieleen tullut on Halestorm

38. Mitä halusit ja sait? - J! Miten noin pieni voikaan tehdä näin onnelliseksi.

39. Mitä halusit, muttet saanut? - Normaali raskaus.

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - 21 tapaa pilata avioliitto.

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Makoilin varmaan sängyssä oksentaen ja himoitsin kiinalaista? Ainakaan ei muista, että oltais päästy jonnekin.

42. Ketä kaipasit? - Äitiä vaan! Raskaus sai mun pään sekaisin ja mulla oli koko ajan ikävä sitä. 

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Lauri, Aleksi ja äiti.

Ja loppuun vielä täältä lainattu kuva kuvaamaan kulunutta vuotta - ei mitään lisättävää!

27.12.2013

PIENI, SUURI RAKKAUS

Meidän pieni rakkauspakkaus täytti tänään jo yhden kuukauden. <3 Aika kuluu niin pelottavan nopeasti, että kohtahan tää menee jo kouluun ja tuo kotiin ensimmäisen tyttö- tai poikaystävänsä, apua! Ajattelin kirjoittaa minimiehestä joka kuukausi vähän jotain itselle muistiin ja totta kai myös teille.

Meillä nukutaan toistaiseksi perhepedissä, sillä yöt sujuvat kaikkien osalta parhaiten niin. J on nukkunut alusta asti hyvin, mutta viimeiset kaksi yötä on ollut extrahyviä ja unta on riittänyt normaalin 3 - 5 tunnin sijaan 6 - 7 tuntia putkeen! Viime yönä nukuttiin noin 6 tuntia, jonka jälkeen pidettiin ehkä vartin ruokatauko ja nukuttiin reilu kolme tuntia lisää, luksusta (ja kop, kop, kop). Päiväunille nukahdetaan kyllä äidin ja isin sänkyyn, syliin tai autoon, mutta oma sänky, sitteri ja sohva (koska joku nousee aina pois vierestä...) on tällä hetkellä not. Kuukauden aikana on ollut muutama yö, jolloin masu on vaivannut, mutta vaivoista on päästy muutamassa tunnissa olemalla pystyssä ja keinuttamalla kaukalossa tai sylissä.

J on edelleen kova syömään, vaikka se onkin viime aikoina vähentynyt. Parisen viikkoa sitten syömiseen saattoi mennä kerralla pari tuntia sekä päivisin että öisin, mutta nykyään päivällä syödään korkeintaan noin 45 minuuttia/kerta ja öisin selvitään vartissa. En kuitenkaan ole ollut tästä mitenkään huolissaan ja uskon, että maanantain neuvolassa ollaan taas saatu hienosti lisää painoa. Lypsämiseltä ja korvikkeilta on vielä vältytty ja imetän kyllä mielelläni siihen asti, että tilanne vaatii muuta. 

Nuoresta iästä huolimatta täällä oltaisiin jo kovasti menossa ja jalat käy siihen tahtiin, että edes suht tärähtämättömiä kuvia oli lähes mahdoton saada! Liikkumisen lisäksi olisi myös kova tahto kannatella päätä ja sen kanssa saa olla jatkuvasti varuillaan, koska tyyppi kääntää ja vääntää sitä joka suuntaan. Ihan ei vielä hommat pelitä, vaikka tahtoa löytyykin, mutta jotain ollaan jo opittu: hymyily!! Reflexihymyjä ollaan tietenkin saatu ihan alusta alkaen, mutta keskiviikkona saatiin ensimmäinen oikea hymy Joulupukin tuoman lelun ansiosta, voihan rakkaus. Kuluneiden päivien aikana hymyn on ansainnut myös mm. äiti, joka esitti possua ja kutittava isi. Tänään myös oma hymyni sai vastaukseksi ihmeellisen, pienen hymyn - tahallisen tai tahattoman.

Joulupukin tuoman soittolelun lisäksi muita lempijuttuja on tähtirätti, Väinö-kettu eli Väy, kuviolliset verhot ja rullaverho, erilaiset taulut ja valaisimet, neuvolasta saatu hymynaama, punainen, Jaffa-mainokset ja PMMP:n versio Lörpötys-laulusta.

Postauksen kirjoittaminen on ollut varmaan tunnin katkolla, sillä ollaan täällä naurettu pientä hymypoikaa, josta onnistuin ottamaan kuvan Instagramiinkin ja nyt ollaan työnjohtajan kanssa sen verran väsyneitä, että pakko suunnata iltatoimien kautta kohti maitobaaria ja höyhensaaria..

20.12.2013

4 000 GRAMMAA RAKKAUTTA

Huh, hetki koneella! Musta tuntuu, että ollaan nykyään menossa jatkuvasti käymään jossain ja jos satutaan olemaan kotona niin mielummin vetelen unta kalloon. Nytkin tekisi mieli lähteä etsimään J:lle kivaa jumpsuittia jouluksi tai ylipäätään tällä hetkellä käytettäväksi, mutta huomenna on luvassa kyläilyreissu neljän papan luona, joten tänään on ihan vaan kotipäivä.

Keskiviikkona tuli kolmen viikon ikä täyteen, käytiin neuvolassa ja saatiin korttiin teksti "Suloinen vauva. Hienosti paino nousee. Rintamaitoa saa kasvaakseen.". Neuvolatäti kehui myös, miten hienosti J jo tutkii ympärillä olevia asioita ja ottaa katsekontaktia. Mitoiksi saatiin seuraavat..

3 viikkoa (syntymä).
4 000 grammaa (3 350 grammaa).
53,3 senttiä (51 senttiä).
38 senttiä (35,5 senttiä).

10.12.2013

TISSITTELYÄ JA VAIPPARALLIA

Toivepostausta meidän päivistä. Mun piti kirjoittaa tästä jo ensimmäisen viikon jälkeen, mutta vauvassa on joku Blogger on auki, nyt saa huutaa -asetus päällä, joten postaus on jäänyt pyörimään luonnoksiin kerta toisensa jälkeen. Parin tunnin päästä takana on huimat kaksi yhteistä viikkoa ja meillä on sujunut yllättävän hyvin! Mitään varsinaista rytmiähän ei vielä ole, mutta kotona ollessa päivät menee melko samalla tavalla, vaikka ajat heittelevätkin.

Aamut alkavat yleensä 09:00 - 11:00 (kukuun ottamatta niitä poikkeuksia, kun noustaan vasta 14:45, heh...) ja herään siihen, kun J ääntelehtii vieressä. Toistaiseksi meillä siis nukutaan vielä perhepedissä, sillä pinnasänky on niin kovin vastenmielinen sekä vauvan että äidin mielestä. Perhepedin ansiosta nukutaan kaikki paljon paremmin, eikä seuraavana päivänä tarvitse olla väsynyt ja kiukkuinen öisen valvomisen takia - kokemusta on. Heräämisen jälkeen toivotetaan huomenet, köllötellään ja höpötellään sängyssä jonkun aikaa, kunnes siirrytään aamutoimille. Ennen aamutoimia jutellaan vielä neuvolasta saadulle hymynaamalle, joka komeilee kylppärin seinässä ja on J:n mielestä ihan paras. Pesut on tehty, vaippa vaihdettu ja vaatteet puettu, sanotaan nassulle heipat, saatetaan moikata koiria ja siirrytään takaisin makuuhuoneeseen syömään. Imetys on sujunut ihan ensimmäisestä kerrasta asti ja maitoa riittää kuin pienessä navetassa. J nukahtaa tässä vaiheessa oikeastaan ihan poikkeuksetta ja sen jälkeen mulla tai meillä olisi omaa aikaa, mutta mun kohdalla unien jatkaminen vie useimmiten ihan kuusi - nolla.


Herään näiltä meidän "päiväunilta" jonkun verran ennen J:tä ja J herää noin 15:00 - 17:00 - yleensä siinä vaiheessa, kun ruoka tulee pois uunista. Tässä vaiheessa kerätään rättiä ja peittoa kasaan, ja siirrytään vaippatouhujen kautta olohuoneeseen isimiehen seuraksi. Jos J ei vielä ilmoittele nälästään, höpötellään isin sylissä niitä näitä ennen syömistä. Syömisen aikana harvemmin nukahdetaan, ellei edelliset unet ole jääneet lyhyeiksi. Seuraavat tunnit koostuvat vaipparallista, jutustelusta ja ihmettelystä aina siihen asti, että nälkä taas yllättää.


Noin 18:00 - 20:00 välillä taloon saapuu kiljuva pikkunälkä ja syödään jälleen sohvalla, mutta usein uni iskee kesken kaiken. 21:00 - 23:00 leffan parhaassa kohdassa viltin alta alkaa kuulua kitinää, joten lähdetään iltapesulle ja yöpuvun vaihtoon. Rättipoikkiväsymyksen aikaan siirrytään jo makuuhuoneeseen, mutta useimmiten tullaan vielä kertaalleen tissittelemään sohvalle, sillä väsymys voittaa nälän nopeasti. 23:00 - 00:30 J aloittaa taas ääntelyn, lähdetään vielä vaihtamaan vaippaa ja mennään sänkyyn. Syödään hämärässä huoneessa ja koitetaan rauhoittua. Kerron J:lle miten rakas pikkumies voikaan olla, silittelen ja toivottelen hyvät yöt, jonka jälkeen hiljennytään ja jatkan silittelyä. Öisin herätään kerran tai pari syömään. Herätys on joko välillä 02:30 - 03:30 ja 06:00 tai pelkästään noin 04:30 - 05:30 , riippuen siitä mihin aikaan ollaan menty sänkyyn ja kuinka kauan edellinen syöminen on kestänyt.


Arki tuntuu helpolta verrattuna siihen mitä odotin, mutta tällä hetkellä mennään päivä kerrallaan ja joka päivä varaudun siihen, että tapahtuu muutos ja rauhallisuuden sijaan saadaankin kuunnella huutokonserttia. Nyt J aukoo suutaan siihen tahtiin, että kohta käy käsky, minä jätän Bloggerin taas tältä erää ja siirryn tissittelyn pariin.

Ja huh, miten töksähtelevää tekstiä... Taitaa väsymys painaa jo äitiäkin!

LUUKKU 10: DENNISIIN

9.12.2013

JÄLKIJUNAN THE JOULUKALENTERI

Tunnetusti olen aikaansaamattomuuden mestari ihan joka asiassa ja tässä se nyt taas nähdään. Alunperin suunnittelin blogin joulukalenteria jo lokakuussa, mutta kuinka ollakaan, mitään en saanut aikaiseksi vielä ennen tätä päivää. Haluaisin kuitenkin saada edes jonkinlaisen kalenterin pystyyn, joten tästä lähin pyrin joka päivä laittamaan meiltä yhden kuvan, joka luultavasti tulee esiintymään myös Instagramissa. Ei mitään ihmeellistä, mutta edes jotain.



5.12.2013

KAIKEN SEN ARVOISTA - SYNNYTYSHÖPINÖITÄ

No siitä synnytyksestä... Olo on edelleen niin kovin epätodellinen ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että nyt se kaikki on ohi. Postaus kulkee nimellä Synnytyshöpinöitä, sillä en muista koskaan lukeneeni ainuttakaan synnytyskertomusta, joten mulla ei ole hajuakaan mitä niihin on tapana kirjoittaa.

En muista, että sunnuntaina olisi supistellut mitenkään normaalia enemmän, mutta sunnuntai-maanantai välinen yö meni valvoessa menkkamaisen jomotuksen kanssa, joka tuntui lisääntyvän tunti tunnilta. Aamulla sain jomotuksen kaveriksi myös tavallista kipeämmät supistukset, jotka vetivät jatkuvasti kaksinkerroin, mutta tulivat kovin epäsäännöllisinä. Supistukset jatkuivat pitkin päivää ja tihenivät iltaa kohden, jolloin päätin koittaa lyhentää niiden aikaväliä kävelemällä pariin kertaan raput ykkösestä kasiin. Rapussa ravaamisen jälkeen supistuksia tuli noin viiden minuutin välein, mutten kokenut niitä vielä riittävän tuntuviksi, vaikka joka kerta sai purra hampaita yhteen vedet silmissä. Aleksi toisteli vähän väliä, että soita jo ja lupailin herättää sen yöllä, jos supistukset ei menisi ohi... Joopa joo: todellisuudessa nukuin niiden välit, mutta heräsin 5 - 10 minuutin välein tuskissani. Neljältä teki mieli soittaa TYKS:iin, mutta ulkona paukkuvaa pakkasta ajateltuani tulin siihen tulokseen, ettei mua sattunutkaan niin paljoa, että olisin ollut valmis lähtemään lämpimän peiton alta ja päätin kärvistellä aamuun.


Aamuun mennessä supistukset olivat koventuneet huomattavasti, mutta säännöllisyys oli hävinnyt. Aamupäivällä irtoili ensimmäiset osat limatulpasta ja nyt tiedän, mistä syystä siinä esiintyy sana lima... Pitkin päivää kiroilin oloa ja iltapäivällä päätin koittaa rappuja uudestaan. Kahden aikoihin supistukset tulivat 2 - 9 minuutin välein ja viiteen mennessä väli oli enää 3 - 4 minuuttia, kuuden jälkeen supistuksia tuli edelleen muutaman minuutin välein ja itkin jo pahimmista kivuista. Hetkeäkään ei ollut h-hetki -fiilis, mutta soittelin kuitenkin sairaalaan ja puoli seiskan jälkeen oltiinkin jo matkalla. Olin tottunut supistuksiin 12 viikon ajan, neuvolassakin mietittiin jo, että mistä tiedän lopulta lähteä ja täytyy myöntää, että vaikka ei tullutkaan kiire niin ei ainakaan liian aikaisin oltu liikenteessä.

Noin seiskan aikoihin kätilö otti meidät vastaan ja pääsin käyrille, jossa mitattiin vauvan sykettä ja mun supistuksia. Mulla oli käsitys, että mitä kovemmat supistukset, sitä lähempänä sataa lukemat pyörivät ja olo oli jokseenkin omituinen, kun itkettävien supistusten aikana oltiin alle kymmenessä - olin valmis lähtemään kotiin. Käyrän jälkeen sain odottamani sisätutkimuksen ja olin valmistautunut siihen, että mukavampi lähteä kotiin, kun tietää taas vähän missä mennään. Kohdunkaulasta ei sanottu sanaakaan, mutta ulkosuu oli kuulemma kolmen sentin verran auki ja jopa vähän järkytyin, kun hoitaja pyysikin yllättäen vaihtamaan vaatteet ja alkoi kyselemään kenkien kokoa. Siinä sitten jäin hölmistyneenä pukeutumaan sairaalakaapuun samalla kun kätilö lähti katsomaan meille synnytyssalia.


Ensimmäinen muistikuva salista on lähempänä yhdeksää, kun kätilö kävi moikkaamassa meitä ennen vuoron vaihtumista ja toivotti masulle hyvää syntymäpäivää. Hetki sen jälkeen purskahdin yhtäkkiä itkuun ja taisin vasta siinä vaiheessa tajuta, että synnytys olisi oikeasti edessä ihan pian ja meidän masuvauva kohdun tällä puolella. Supistukset tuntuivat samalta kuin kotona ja jokaisen kohdalla puristin kaurapussia kiroillen. Yökkö ja opiskelija kävivät välillä kurkkimassa meitä ja ehdotti eri kivunlievityksiä, mutta itsepäisenä härkänä halusin toistaiseksi pärjätä vielä ilman. Jossakin vaiheessa alkoi tuntumaan niin, ettei itkusta tahtonut tulla välien aikana loppua, joten päätin koittaa ilokaasua, vaikken uskonut sen auttavan. Olisin voinut vedellä käytävällä Samppa Linna shakea, sillä kaasua ottaessa tuntui, että koko naama olisi vinksallaan ja valuisi pitkin lattiaa. Silmät seisoivat, minä en. Joka tapauksessa ilokaasu vei kaikki kivut pois ja pystyin olemaan supistusten aikana täysin normaalisti.

Kello läheni yhtätoista ja muistan ajatelleeni, että onpa aika mennyt nopeasti. Sain jostain päähäni kokeilla yhtä supistusta ilman ilokaasua ja kipu oli järkyttävä. Yksi lause sisälsi ainakin kymmenen v-sanaa varustettuna muutamalla muulla ja eräs v tuli muita voimakkaammin, jolloin tuntui kuin jalkojen välissä olisi poksahtanu vesi-ilmapallo. Lievästi sanottuna vähän hölmistyneenä kysyin Aleksilta, että meniköhän siinä lapsivedet, oltiin molemmat aika öööö ja soitettiin kätilö paikalle. Vesien mentyä yritin jatkaa ilokaasun vetämistä, mutta supistukset olivat jo niin kovia, ettei siitä ollut hyötyä ja hengittäminen meni vain entistä enemmän sekaisin. Jos multa kysyttäisiin seuraavasta tunnista niin väittäisin sählänneeni koko tunnin vessassa - todellisuudesta ei sitten mitään hajua olekaan. Olin kirjoittanut toiveisiin ainoastaan epiduraalin ja kuvittelin koko ajan saavani sen. Kätilöllä oli välineet valmiina, mutta ponnistamisen tarve oli jo niin suuri, että päätettiin tehdä pikainen sisätutkimus: kymmenen senttiä auki ja epiduraalin laitto myöhäistä. 23:59 vilkaisin kelloa. Sen jälkeen muistissa onkin vain kipu ja se kuinka yllätyin siitä, miten paljon Aleksi oli jutussa mukana.


Keskiviikko 27.11.13, kello 00:35 raskausviikolla 40+4 maailmaan putkahti täydellinen pieni Termiitti mitoin 51 senttiä ja 3 350 grammaa. Pisteitä poika sai 9/9/9. Itse ponnistusvaiheesta mulla ei ole lähes lainkaan muistikuvia, yhtäkkiä tyyppi vain oli siinä. Ilmeisesti odotin vauvalta leffoista tuttua kamalaa rääkäisyä ja ensimmäiset sanat olivatkin "Onks sillä muka kaikki hyvin?", kun murunen vaan vähän nyyhkytti. Kolmatta yötä valvominen, 24 tunnin syömättömyys ja synnytys ei ollut paras combo, mutta 10 tunnin 45 minuutin synnytyksen ja parin ompeleen jälkeen voitiin molemmat hyvin.

Ihan uskomatonta, että tästä kaikesta on jo yli viikko aikaa. Toisaalta tuntuu, että synnytin vasta eilen ja toisaalta taas, että J on ollut perheessä aina. Tuskalliset, mutta silti nopeasti kuluneet yhdeksän kuukautta on nyt ohi, eikä ole tarvinnut miettiä, onko kaikki todellakin sen arvoista. Viimeisen viikon aikana sanat rakkaus ja rakastaa on kyllä saaneet ihan uudenlaisen käsitteen... <3