31.10.2013

HURRAA THYROXIN!

"Se on sitä alkuraskauden pahoinvointia, menee yleensä ohi kahdenteentoista viikkoon mennessä." "Alkuraskaudesta saattaa väsyttää, pahin on kohta jo ohi ja pesänrakennusvietti herää." "Eiköhän se viikkoon 20 mennessä oo hävinny. Se on ollu niin runsasta, ettei kyllä koko raskautta kestä." "Pahoinvointi on vieny voimia niin ei oo ihme, jos väsyttää." "Ai se vaivaa edelleen, no nyt ollaan jo loppusuoralla! Ei kestä enää montaa viikkoa." "Loppuraskaudessa sitä saattaa ilmetä vähän väsymystä." Joo, niinpä, näinhän se on.

37. raskausviikko on täyttymässä kovaa vauhtia ja sen verran pitää kyllä sanoa, että täällä se pahoinvointi kummittelee edelleen. Nimimerkki: Enpäs taida avata jääkaappia tänään. Jotain on kuitenkin viime päivien aikana tapahtunut...

Vielä 1,5 viikkoa sitten olo oli paljon pahempi mitä tämä postaus antaa ymmärtää. Väsytti ja itketti. Saatoin herätä 16 tunnin yöunilta, käydä pikaisesti suihkussa, jatkaa nukkumista aina iltaan asti ja herätä "aamu"palalle kahdeksan aikoihin. Parina kertana oli pakko päästä suihkuun huutoitkemään kilpaa yläkerran laulavan naapurin kanssa. Viikonpäivästä ei ollut tietoa, ajantaju oli ties missä ja sillä hetkellä päässä pyörineet ajatukset tuntuvat nyt hullun puheilta.

Mullahan tutkittiin elokuussa kilpirauhasarvoja raskausviikolla 26, kun pahoinvointi vain jatkui jatkumistaan. Vastaus kuitenkin oli "No oli niissä vähän jotain, mut vajaatoiminnan sijaan ennemminkin liikatoimintaa niin ei sille sit mitään oikein tehdä", mutta kuinka ollakaan muutaman viikon takaisesta kontrollista selvisi se vajaatoiminta. 

Lääkkeeksi sain Thyroxin 25μg, jota olen nyt viikon verran popsinut kaksi tablettia päivässä ja huomenna niitä olisi tarkoitus ottaa neljä/päivä. Väsymystä on toki edelleen ja nukun vieläkin myöhään, mutta eron on kyllä huomannut jo nyt, kun nukkumisen sijaan tekee mieli tehdä ja mennä. Maanantaina käytiin kurkkaamassa ensimmäistä kertaa mun pienen pientä, pian kolmen kuukauden ikäistä serkkupoikaa ja kaupassa oli pakko saada auttaa kassalla olevaa mummoa. Tiistaina laitoin J:n huoneen kuntoon ja eilen käytin varmaan pari tuntia vessan/kylppärin siivoamiseen. Ryhmäläisiltä jo kyselin, että mahdankohan viikon päästä hyppiä seinille, kun annoskoko tuplaantuu. Musta tuntuuu, että Aleksi mulkoilee jo nyt tätä pirttihirmun paluuta, mutta mä voisin kyllä huutaa, että hurraa Thyroxin, löysin taas itseni!

30.10.2013

ONNENHETKITEETÄ - AIHEESTA

Aamu alkoi tuttuun tapaan Facebookin selaamisella, mutta touhu keskeytyi, kun näyttöön putkahti tekstiviesti: Pakettisi on noudettavissa plää plää plää. Hetken aikaa mietin, että mistä on tulossa ja mitä, kunnes muistin eilen mainitsemani harsot ja kiroilin niiden menemistä Matkahuoltoon, kun tilauksen yhteydessä kyllä rastitin haluavani ne suoraan kotiin. Sen enempää ajattelematta kirjoitin Aleksille kuitenkin valtakirjan ja tämä lähti kohti lähimpää Valintataloa. Kotiin tullessa Aleksi tokaisi ensimmäisenä, ettei kannata pettyä, kun en saanutkaan odotettuja harsoja, mutta kertoi pian myös lähettäjän nimen...


Nyyyyyyyh, iki-ihana K oli laittanut meille yllätyspaketin postiin!! Hetken pyörittelin pakettia kädessä ja mietin, että ei, ei, ei, ei taas lahjoja meille. Tiedossa lisää itkua ja supistuksia, ja niinhän siinä kävikin, kun siivoamiseltani maltoin kurkata, että mitä ihanuuksia sitä papereiden joukosta tällä kertaa paljastuu. Nyt katson näitä kuvia typerä virne kasvoilla ja mun tekisi niin mieli pukea joku palleroinen haalariin, laskea tuhisija pinnasänkyyn nukkumaan, maistaa kupillinen Onnenhetkiteetä ja miettiä, miten hienoja ihmisiä sitä onkaan olemassa!

KEITTOPÄIVÄ

Mutta nyt ei puhuta minkäälaisesta nestetasapainon ylläpitämisestä alkoholin kanssa, eikä myöskään hellan ääressä vietetyistä hetkistä keittoa hämmennellen. Kattila kyllä porisi, mutta perunoiden sijaan siellä kiehui muutama tutti ja pari pulloa. 

Eilisen neuvolalääkärin jälkeen suunnattiin Prismaan hakemaan vaippoja, kosteuspyyhkeitä ja muita puuttuvia hoitotarvikkeita, joten nyt meillä alkaa olemaan kaikki kasassa! Kotiutumisvaatteet odottavat lähtöä, lämpöpussi on sovitettu kaukaloon, leikkimatto kasattu ja tänään myös pirttihirmu teki paluun, sillä päätin siivota ja imuroida J:n huoneen ihan omin pienin kätösin. Harsojen pitäisi tällä viikolla tipahtaa postiluukusta, ja J:n huoneen naulakko ja mobile on hankintalistalla, mutta muuten vain odotellaan, odotellaan ja odotellaan. Ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä.

25.10.2013

YLLÄTYSPOSTIA

Viuru. Se hirvittävän kaunis lempinimi, jonka äiti ja Aleksi antoivat mulle reilu pari vuotta sitten, kun asuin vielä kotona. Nimi on peräisin siitä, että joka sunnuntai viurasin räkä poskella eteisen lattialla, koska Aleksi oli yhteisen viikonlopun jälkeen lähdössä kotiin ja tarkoituksena oli olla muutama (yleensä lopulta vain yksi) yö eri osotteissa. Ruudun takaa löytyy siis oikea itkupilli, mutta siitä huolimatta piirre on vain korostunut raskauden aiheuttamien hormonien myötä. Itketään ilosta, itketään surusta ja jos ei ole aihetta kummallekaan niin itketään sitten vaikka ihan vaan siitä, ettei ole mitään syytä itkulle. 


Tänään sitä tuli tirautettua kyyneliä, kun piakoin maailmaan tupsahtavien tonttujen äidit onnistuivat yllättämään mut täysin. Aleksi oli lähdössä koirien kanssa ulos ja mitä postiluukussa komeilikaan... No yllätyspostia! Vointi on viime aikoina ollut vähän niin ja näin, ja itkun aiheuttamista supistuksista voisi kuvitella, että ryhmäläisten tarkoituksena oli saada seuraava tonttu syntymään, mutta jos tarkoitus oli piristää niin siinä totta tosiaan onnistuivat! Voi juku.

20.10.2013

INSTAGRAMISTA

Viime yönä puhelinta näpytellessäni onnistuin poistamaan pari kommenttia Instagramia koskien. Olen jo hetken aikaa vaihdellut profiilia yksityiseksi, mutta palauttanut sen myöhemmin takaisin näkyville, sillä blogin sivupalkissa esiintyvä widget ei tällöin ole toiminut. Ulkoasun myötä tein sivuun pienen kollaasiin ja näin ollen Instagram-profiili on ainakin toistaiseksi yksityinen, ja näkyy ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Miksi? - Blogissa esiintyvät kuvat ovat tarkemmin valittuja ja Instagramiin päätyy räpsyjä pitkin päivää - silloin tällöin IG siis kertoo menoista ja meiningeistä blogia enemmän. Koska haluan pitää sovelluksen pelkkänä liibalaabana, jonne voin halutessani sepustaa yhtä sun toista, haluan myös pitää ei niin toivotut ns. haamuseuraajat poissa. Ne uteliaimmat seuraajat kun yleensä ovat niitä, jotka eivät tuo nimeään julki ja näiden sankareiden johdosta sana liikkuu joskus turhan nopsaan. Yksityisen profiilin ansiosta J:n kuviakin tulee varmasti julkaistua helpommin, kun tietää suurin piirtein, että kelle niitä jakaa.

Mitä nyt? - Mä en itse ole niin perehtynyt sovellukseen, että tietäisin sen käyttömahdollisuuksista paljoa, mutta Nokian puhelimeen ei varsinaista Instagramia ilmeisesti ole mahdollista ladata. Vaihtoehtoja löytyy puhelimen mallista riippuen ja Instaan yhdistäviä sovelluksia on mm. InstaWithMassiveLove, #2InstaWithLove, Lomogram, 6tag ja Instagraph, ja kyseisillä hakusanoilla saattaa löytyä muitakin vastaavia. Toisena vaihtoehtona on totta kai tehdä tunnukset jonkun muun puhelimella ja tämän jälkeen kirjautua oman puhelimen selaimen kautta osoitteeseen http://instagram.com. Samainen osoite toimii ymmärtääkseni myös tietokoneilla, mutta rekisteröityminen vaatii kuitenkin mobiililaitteen ja Instagramin tai vastaavan sovelluksen.

Seuraajaksi? - Meidät löytää Instagramista nimimerkillä @OOSIELLAJOSSAINMUN ja ilmoitukset pomppaavat push-ilmoituksina puhelimen näyttöön, joten yleensä ne tulee huomattua heti. Jos en kuitenkaan syystä tai toisesta hyväksy pyyntöä vuorokauden kuluessa niin Facebookissa olevat voivat vinkata siitä vaikka tänne siltä varalta, että uudet profiilit saattavat vaikuttaa niiltä stalkkereilta ja tahdon tietää, kuka siellä nimimerkin takana todellisuudessa oikein heiluu.

Nähdään Instassa!

10.10.2013

MITÄ JOS EI KULTAA?

"Jännittääkö?", se keskustelupalstojen, ryhmien ja tuttavien yleisin kysymys. Ei, ei jännitä. Pelottaa. Takana on tuskalliset 7,5 kuukautta ja edessä ainakin muutama viikko lisää. Väsyttää ja oksettaa, supistaa ja sattuu, olo on kuumeinen, tuntuu ettei jaksa. 

Liian monta "Kyllä se siitä, aika kultaa muistot" -lausetta. Aijaa, ohjekirjassako niin lukee? Koska joku muu unohti, unohdan minäkin? En kiellä, etteikö joskus kävisi niin, mutta olon ollessa tämä, kenenkään on turha tulla laukomaan asiasta mitään - kukaan kun ei loppupeleissä tiedä, miltä nimenomaan musta tuntuu - ei vaikka kuinka olisi joskus kokenut saman. Pelkästään hyvällä tarkoitettu lause, joka saa kuitenkin vain lisää ahdistusta aikaan. Lause, joka saa pelkämään: Mitä jos ei kultaa? Mitä jos olo ei parane? Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin jo päästä tekemään, mutta mitä jos ei jaksa? 

Osa porukasta tuntuu kuvittelevan, että olisin päässyt raskaudesta muita helpommalla, olenhan sentään saanut levätä ja valmistautua rauhassa. Levätä tai levitä. Todellisuudessa pää on yhtä pumpulia ja valmistautumisen sijaan sitä on yrittänyt pysyä järjissään. Ensimmäinen paska mutsi -fiiliskin on jo oven takana, kun ihan tosissani toivon tyypin putkahtavan maailmaan muutamaa viikkoa ennen oletettua ajankohtaa. Tuntuu niin pahalta, ettei osaa edes selittää. Vaikka olo onkin tällä hetkellä tämä, haluan toivoa ja uskoa, että se helpottuu huomattavasti, kun pääsen raskauden jälkeen ensimmäistä kertaa pienelle kävelylle värikkäiden lehtien joukkoon tai kastelemaan tennarit niihin sulaneella lumella. 

Aluksi ajattelin kirjoittaa tämän vain itselle muistiin, sitten luonnoksiin, jonka voisin paremman mielen tullessa julkaista, mutta Julian postaus sai jakamaan ajatuksia jo nyt. Ehkäpä juuri omasta olosta johtuen kyseinen postaus herätti niin monia ajatuksia ja vasta luettuani sen, ymmärsin kuinka väsynyt sitä itse onkaan. Onneksi se myös muistutti siitä, että täällähän ollaan vain ihmisiä eivätkä kaikki muutkaan jaksa, eikä kaikkea tarvitse jaksaa yksin.

Ja jotta kellekään ei jää epäselväksi niin kaikesta valituksesta huolimatta en vaihtaisi tätä pitkää ja kivistä tietä mihinkään. Ehkä suoristaisin pari mutkaa ja lisäisin matkalle muutaman katuvalon, mutta kulkematta en jättäisi.

6.10.2013

ÄLÄ LOTTOA TÄLLÄ VIIKOLLA

Jeppis jepulis, täällä taas. En oikein tiedä mitä sanoa, mutta halusin nyt huudella elonmerkkejä, sillä osa varmasti huomasi blogin sulkeutuneen - raskas raskaus on nimittäin alkanut tuntua todella raskaalta. Fyysisesti tämä sohvaperuna kestää kyllä, mutten ole ihan varma, että missä päin sitä henkisesti kiikutaan ja jopa kommenttien vilkaisu on tuntunut liialta. Eilen tuli täyteen 33 raskausviikkoa ja sen myötä myös pieni toivo siitä, että pian saattaa helpottaa, jos Vaikea raskaus, helppo vauva-aika -sanontaan on luottamista. Älkääkä nyt missään nimessä tulko manaamaan ja rikkomaan tätä kuplaa, jossa ajattelin vielä muutaman viikon verran elää!

Mitään kummallisia postauksia ei vieläkään ole luvassa ja esimerkiksi kotipostaus jää roikkumaan jonnekin synnytyksen jälkeiseen aikaan, mutta jossakin vaiheessa olisi tarkoitus alkaa käymään kulunutta vuotta läpi kuukausi kerrallaan ainakin kuvien merkeissä. Näin alkuun aion kuitenkin päivitellä masukuvia ja kalenteria ajantasalle, ja ulkoasua pitää vähän tarkastella (pysykää siis poissa vanhoista posteista, järjestely saattaa olla melkoinen...). 

Kulunut viikko on näyttänyt huomattavan paljon ysiluokan yhteiskuntaopin kokeen viimeisen sivun tehtävältä, jossa tuli rastittaa joko vastaus A tai vastaus B. Mulle sunnuntai oli maanantai, maanantai maanantai, tiistai maanantai, keskiviikko maanantai, torstai lauantai, perjantai lauantai, lauantai maanantai ja sunnuntai jälleen maanantai. Yksi kahdeksasta arvattu oikein ja perässä punaisella kynällä kirjoitettu teksti: älä lottoa tällä viikolla.

Jospa huomenna tietäisin heti herätessäni, että missä viikonpäivässä sitä mennään.. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja muistakaa viimeistään nyt kaivella niitä villasukkia esille, jos ei vielä ole.