13.9.2013

ATOPIASTA RAKKAUTEEN

Harva lukija varmaan tietää mun sairastavan atopiaa eli aatooppista ihottumaa - tai "huonoa ihoa" kuten Aleksi alkuun asian ilmaisi, ja tiedättekö monta kertaa mun on tehnyt siitä syystä mieli kolauttaa sitä jollakin kirjaa kovemmalla.. Aika monta. En edes tarkalleen tiedä mitä atopia todella on tai mistä se johtuu, mutta ainakin oon saanut kärsiä siitä koko ikäni.

Iho kuivuu, hilseilee, kutiaa ja punoittaa. Ympäri kroppaa (tai nykyään lähinnä vain käsistä) löytyy toinen toistaan kuivempia länttejä, joita raapii vielä entisestään ihan huomaamatta. Mulla on sellainen kutina (aiheeseen sopien, eh eh), ettei moni tiedä kyseisestä sairaudesta. Ala-asteen liikuntatunneista asti oon viihtynyt mielummin pitkähihaisessa, jotta voisi välttää turhia kyselyitä ja voivotteluita siitä, miten pahalta taas näyttää. Kuulostaa hirvittävän houkuttelevalta yrittää peitellä jotain, mikä on kuitenkin niin iso osa itseä.

Atooppisella iholla on ollut melkoinen vaikutus itsetuntoon ja joskus kuvittelin, etten koskaan edes seurustele tästä syystä. Tossa toi nyt kuitenkin kuorsaa vieressä, jaksaa katsella mua ja kokeilee välillä tätä "koita, miten pehmee nyt on!" -ihoa, vaikka sen kädessä tuntuisin ihan hiekkapaperilta.

Omaksi onneksi en pahemmin muista siitä, miten pahana atopia lapsena ilmeni, mutta viime syksystä on liiankin hyvät muistikuvat. En tiedä mistä kaikki alkoi, mutta Turusta muuttamisen jälkeen iho koki hirvittävän muutoksen ja kädet olivat kokonaan hajalla. Vedenlaadun (jos näin voi sanoa) vaihtuminen ja työharjoittelussa käytetyt kumihanskat olivat varmasti jonkinlaisessa osassa. Selässä/hartioissa kulki painijaselkä topin kaltaiset rajat ja käsivarret olivat täynnä jälkiä, mutta pahimmalta näyttivät kämmenselät.

Koko kämmenselät olivat kirkkaan punaiset, samalla hilseilevät ja täynnä verisiä halkeamia sormista ranteisiin asti. Sormeakin liikauttaessa koko käsi tunsi kamalaa vihlontaa ja rystyset alkoivat halkeilemaan lisää. Rasvailin käsiä milloin milläkin, yritin nukkua lapaset kädessä ja koitin saada haavat paranemaan Vitaliksella, mutta mikään ei jostain syystä auttanut. Ajan kuluessa kädet paranivat pikkuhiljaa ja välillä ehdin jo toivoa, että pääsisin vaivasta kokonaan eroon, mutta turhaan. Kämmenselät ovat edelleen jonkin verran kuivemmat kuin "normaalilla" ihmisellä, mutta viime viikosta lähtien ne ovat näyttäneet terveiltä ja niihin voi koskea ilman kipua. Tästäkin voidaan taas kiittää ainoastaan yhtä ihmistä - äitiä.


Äiti kiikutti meille kauppakassissa Cien-saippuan, johon en uskonut hetkeäkään. Normaalisti saippuasta riippumatta kaikki vain kirvelee ja kuivattaa ihoa entisestään, ja joutuisin rasvaamaan suihkussa käynnin jälkeen kostean ihon kahdesti päivässä, jos tahtoisin pitää sen pehmeänä, mutta mitä teki Cien? Pehmensi ihon, sai jollakin ihmeellä haavat häviämään ja teki musta todella onnellisen. Ei, en vieläkään tunnu persikalta ja atopian kanssa tuskin tulen koskaan tuntumaankaan, mutta korppuna elämisen jälkeen ei tunnu edes yhtään hölmöltä mainostaa kyseistä tuotetta.

Postaus ei sisällä mainoslinkkiä, en saa tästä ilmaisia tuotteita tai hyödy sentin vertaa - tää on pelkästään tuotteen ja sattumoisin bloggaavan ihmisen välistä rakkautta. Ajattelin ensin, etten vaivaudu kirjoittamaan näin turhasta asiasta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että jos joku saman asian kanssa painiva raukkaparka yrittää googlettaa apua ongelmaansa, löytää tämän postauksen ja saa vielä apuakin niin jes!

Keskiviikkona laitoin Nominationit takaisin käteen enkä ottanut niitä vieläkään pois, sillä ne ei aiheuta enää lisää kipua. Eilen puin neuvolaan lähtiessäni pitkästä aikaa päälle 3/4 osaa hihaisen paidan häpeilemättä, koska en tuntenut tarvetta peitellä mitään. Kuulostaa ehkä hullulta, jos ei ole kokenut samaa ja sitä se kai onkin. En voi tietää kestääkö Cienin vaikutus tähän iltaan vai ensi kuuhun, mutta siihen asti tää on kyllä paras juttu heti pikkumiehen päiväpoksumisten jälkeen!

10.9.2013

YHTENÄ KAPPALEENA

Mistäpä sitä alottaisi.. Pää on niin sekaisin kaikesta valvomisesta, itkemisestä ja huolesta, etten tiedä mitä kerroin viimeksi ja mitkä asiat on vaan pyörineet pään sisällä. Tiedänpähän sen, mitä äidit ja isät tarkoittaa sillä, että kamalin pelko kaikista on pelko oman lapsen hyvinvoinnista tai pikemminkin sen puutteesta.

Mullehan sanottiin sunnuntaina, että vietän osastolla pari yötä, jotta saan kaksi kortisonipiikkiä 24 tunnin aikavälillä kypsyttämään minimiehen keuhkoja. Sunnuntaista asti odotin tätä päivää innolla, kunnes tänään kysyin kotiutumisesta kätilöopiskelijalta. Sain lähes suoran vastauksen siihen, ettei mulla ole pienintäkään mahdollisuutta päästä vielä hetkeen kotiin, kun on määrätty vuodelepoon. Mitäköhän muuta oon huhtikuun jälkeen tehnyt, kun ollut vuodelevossa!? Käynyt kerran tukkalääkärissä, Ruisrockissa ja muuttanut? No tämähän hormonihirviö sai opiskelijan kommentista ihan hirvittävän itkukohtauksen ja kerrankin kiitän sitä, että satun useimmiten saamaan suuni auki. Hillittömästä itkien sepustin sitten vanhemmalle kätilölle, että ei mulla ei ole aikomustakaan liikkua kotona yhtään sen enempää ja että samaa lepäämistä on koko raskaus ollut. Kätilö onneksi ymmärsi harmin ja pääsin lääkärille ultrattavaksi. 

Kivut loppuivat sunnuntai-iltana lähes heti, kun sain lääkkeet, eikä kohdun sisäsuun tilanne ollut muuttunut, vaikka sekin kolme senttiä auki näillä viikoilla on ihan liikaa. J:n pää kuitenkin painaa sisäsuuta jatkuvasti ja kipeät supistukset avaavat paikkoja lisää, joten sain päivittäin otettavia supistusten estolääkkeitä viikolle 34 asti ja pääsin niiden kanssa toistaiseksi kotiin. Ensimmäisen kipeän supistuksen saapuessa suuntana on kuitenkin TYKS ja siinä vaiheessa jään sinne luultavasti sinne viikolle 34 asti.

Oon tällä hetkellä maailman onnellisin siitä, että pääsin kotiin. Kahden osastoyön aikana nukuin yhteensä huimat 4,5 tuntia ja molempina iltoina Aleksin lähtiessä kotiin purskahdin kamalaan itkuun, eikä mieli ollut lainkaan rauhallinen. Apu on nyt kuuden kilometrin verran kauempana, mutta luulen, että J:llä on siitä huolimatta parempi olla täällä, kun mullakaan ei ole jatkuva stressi päällä.

Nyt luvassa on pelkkää täyslepoa ja istuminenkin on kiellettyä. Toinen lääkäri neuvoi vain lepoa, lepoa ja lepoa, mutta toinen kehotti myös kävelemään.. Taidan noudattaa ensimmäistä ohjetta, sillä viisi askelta vessaaan riittää masun kovettumiseen, mutta kivut sentään pysyvät poissa. En siltikään tahdo ottaa sitä riskiä, että pienen kävelylenkin takia meillä saattaisi pian olla vieressä pienen pieni keskonen. Ensimmäisenä tavoitteena on pitää pieni matkassa viikolle 34+ asti, jonka jälkeen lääkkeet lopetetaan. Mikäli kipeät supistukset jatkuvat heti, voi olla, että J painaa paikkoja auki ja tupsahtaa maailmaan noin viiden viikon päästä tai sitten pysyy sisällä vielä 13 viikon verran - tai jotain siltä väliltä. Kutkuttava jännitys ja pelko kulkee tällä hetkellä niin käsi kädessä..

Mitähän muuta piti sanoa? Päästä ei kuulu edes raks raks ja univelka painaa päälle, joten taidan vaan katsoa Salkkarit, laittaa simmut kiinni ja toivoa, että vuorokauden päästä ollaan yhä kotona, mutta sairaalakassi taitaa kuitenkin lähteä pakkaukseen melko pian.

Hirveesti omituista höpötystä, josta ei ehkä kuitenkaan selvinnyt kaikkea, mitä oli aikomuksena kertoa. Nyt pidetään vaan kaikki sormet ja varpaat pystyssä, ja lähetellään pienelle masuasukille paljon, paljon enkeleitä, eikös? Äiti rakastaa niin hirvittävästi, ettet tiedäkään.

9.9.2013

TERVEISIÄ TYKSISTÄ

Mainitsin aiemmin jonkun postauksen yhteydessä pienistä kivuista, joiden toivoin olevan vaan merkki siitä, että mun osalta muutto on suoritettu. Levosta huolimatta kivut kuitenkin kasvoi, päätin soittaa päivystykseen ja meidät pyydettiin näytille ihan vaan varmuuden vuoksi. Ensimmäinen todellinen huoli iski, kun mut piti lyödä käyrille eikä pikku-J:n sykettä tahtonut löytyä. 20 minuutin käyrillä olon jälkeen kurkattiin kohdunkaulan ja -suun tilanne. Kaulan mitta normaali, ulkosuu kiinni, sisäsuu jonkun verran auki - hurraa...

Vielä ei kuulemma ole pelkoa synnytyksestä, mutta aikaisten viikkojen takia vietän täällä nyt pari yötä, jotta saan tarvittavat kortisonipiikit kypsyttämään J:n keuhkoja ihan kaiken varalta. Jos kivut loppuvat lääkkeiden avulla niin mun olis tarkoituksena päästä kotiin tiistaina, mutta vietän ilmeisestikin myös koko loppuraskauden levossa ja näillä näkymin jopa istuminen on kiellettyä.

Kaikesta huolimatta nyt pidetään peukkuja pystyssä, että meidän 1 300 grammaa painava tyyppi malttaa pysyä kohdun suojissa vielä pitkään. 29+2 ja toivottavasti vielä monen monta viikkoa päälle.

7.9.2013

PUNAHILKAN KANSSA

Mitä tapahtuu, kun 57 mammaa lyödään samaan Facebook-ryhmään? No siitähän saadaan lähes lottovoitto milloin millekin yritykselle! Välillä juostaan (tai juoksutetaan miehiä) tukka putkella hakemaan TV Mix -pusseja ja välillä tahdotaan Lidlistä se kokovartalotyyny, joka kaikilla muillakin on. Seuraavaksi joku postaa seinälle kuvan vesimelonista ja kohta kaikkien on pakko saada omansa. Joskus saatetaan himoita (ja hamstrata) litratolkulla Pepsi Maxia, vai mitä sanoo Uutistoimisto Anselmi? Tällä kertaa hittituotteena toimii Nappikauppa Punahilkan tarvikkeista valmistetut tuttinauhat, joihin sorruin itsekin.


Sain valita Nappikaupasta itselleni mieleisimmät materiaalit ja valinnan vaikeus iski, joten heitin muutaman ehdotuksen ja pyysin Tuuliaa kokoamaan niistä jonkinlaisen paketin. Odotin saavani neljästä valitsemastani nauhasta ehkä kaksi, mutta pakettia avatessani koin iloisen yllätyksen, kun se sisälsikin jokaista! Valittamista ei löydy, sillä toimituskin oli nopeaa.


Eilen saatiin kaikki tavarat suurin piirtein paikoilleen, joten tänään ollaan vaan lepäilty ja pääsin myös vihdoinkin nauhojen kimppuun! Homma olisi onnistunut totta kai myös ompelemalla, mutta mä en tunnetustikaan ole vaatturin tytär ja hädin tuskin osaan laittaa lankoja koneeseen, joten käännyin kontaktiliiman puoleen ja tunarin tassuista huolimatta näistä tuli yllättävänkin hyviä. Nauhoja jäi vielä jonkin verran käyttämättä ja tällä hetkellä mietin, tilaisinko klipsuja lisää, jotta näistä voisi väsätä vaikka pidikkeitä tumppujen ja haalareiden väliin. Jos siis pieninkään askartelu onnistuu niin musta tässä on ihan loistava vinkki helppoon ja halpaan, itse tehtyyn lahjaan vaikka odottavalle äidille tai tuliaisiksi vauvalle sairaalaan! Ellen olisi näin pihi niin varmaan keräisin nauhoja kaapit täyteen ihan vaan siksi, että ne näyttää niin kivoilta..


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Nappikauppa Punahilkan kanssa ja siinä esiintyvät tuotteet on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

3.9.2013

ASUNNOSTA KOTIIN

Kuten jossain mainoksessa tokaistaan. Meillä on ensimmäinen yö uudessa kodissa takana ja toinen edessä, ja mulla on täällä jo nyt kotoisampi olo, mitä oli Pöytyällä koko vuoden aikana. Yleensä sitä sanotaan, että koti on siellä missä sydän on ja mun sydän on kyllä totisesti täällä. Kaikki on vielä vinksin vonksin ja heikun keikun, eikä paikoillaan taida olla sohvan, sängyn ja pöydän lisäksi vielä mikään, mutta eiköhän ne tästä pikkuhiljaa. Kohta pääsen vihdoinkin repimään pinnasänky- ja hoitopöytäpakkauksia auki, ja valmistelemaan J:n huonetta! Pienistä kivuista huolimatta on niin hyvä olla.