29.8.2013

ÄITI SUOSITTELEE

Kun mitään ei tee mieli, kun pääkoppa on päiväunien jäljiltä jäässä, kun pahoinvointi on Kohta tulee -vaiheessa, kun jääkaappi on tyhjä - vain äiti voi tietää ratkaisun. Harvinaista kyllä, sain viestiin todella nopean vastauksen: tortillavuoka. Pieni googletus Kotikokin sivulle ja se oli siinä. 

Tortillavuokaan tarvitset: 

Paketti tortilloja
400 grammaa jauhelihaa
Pari sipulia
Tölkki tomaattimurskaa
Purkki ruokakermaa
Juustoraastetta tai -viipaleita
1½ ruokalusikallista Sweet chili -kastiketta
Mausteita oman maun mukaan

Ohje: 

① Paista jauheliha ja sipulit.
② Lisää tomaattimurska, ruokakerma ja mausteet.
③ Laita uunivuokaan vuorotellen kastiketta, tortillalettuja ja juustoraastetta/-viipaleita.
Paista 225 asteessa noin 10-15 minuutin ajan.

16.8.2013

KISS MY TURKU

Se ihastuttava ja vihastuttava lause kaupunkibussien kyljissä. Lause, jota voisin pian huudella vaikkapa näille landelaisille, sillä näillä näkymin me sanotaan ensi kuun aikana heipat ja suunnataan takaisin Turkuun - kyllä vuosi muualla oli ihan riittävän pitkä aika! Ihmiset kuvaavat itseään usein peruspositiivisiksi, mutta itse kuulun täysin peruspessimisteihin, joten mietin tovin, uskallanko vielä kuuluttaa tästä blogin puolella, mutta tiputaan sitten korkealta ja kovaa, kun ilmoitan, että joudutaankin jäämään tänne.

Ehdittiin käymään viidessä asuntoesittelyssä ja jokaisesta löytyi jotakin vikaa: liian pieni hissi, liian vähän kaappeja, WC pyykkikoneen paikalla.. Perjantaina laitettiin hakemus yhteen paikkaan ja suunniteltiin (tai ainakin suunnittelin), että tullaan asumaan kaksiossa, mutta meille ilmoitettiin heti, että kyseisen paikan tyypit ovat suunnitelleet meille kolmiota ilmeisestikin rastitetun raskaustodistus-kohdan takia. Eilen meille esiteltiin kaksi eri kolmiota, joista toinen oli lähes mahdottomuus, koska en pystynyt katsomaan seitsemännen kerroksen ikkunasta lainkaan ulos, hui. Takaisin toimistolle mennessä kuvittelin jo, kuinka tämäkin menee syystä tai toisesta pieleen, mutta toimistotäti kysyikin vain, että kumpi halutaan.. Taidettiin molemmat olla hetki hiljaa ja miettiä, että ai oikeesti vai. 

Ainoa miinus koko rakennuksessa oli todella pieni hissi (Edit: Puuttuihan sieltä myös tiskikone, mutta ehkäpä me ostetaan sellainen joululahjaksi), jonne ei välttämättä saa sovitettua vaunuja, mutta senkin tilanteen pelasti pohjakerroksessa sijaitseva vaunuvarasto, jonne pääsee sekä sisältä että ulkoa. Luulen, että tästä parempaa asuntoa olisi tällä hetkellä ollut mahdoton löytää, joten jos jokin menee vikaan, voitte olla varmoja, että itken sitä täällä, mutta toistaiseksi voin vain todeta, että kiss my Turku!

14.8.2013

OLLA TÄSSÄ, VÄLITTÄÄ

Olen saanut hatun nostoja milloin keneltäkin, milloin mistäkin syystä. Sinä kannat lasta yhdeksän kuukauden ajan. Sinä petit sukulaisesi valmistumisen suhteen, jotta lapsesi elämä kohdussa olisi turvattu. Sinä kestät hormonihirviön aiheuttamat muutokset. Vääristyneestä kuvasta huolimatta sinä kestät muutokset, jotka kropassa tapahtuu. Sinä selviät supistusten kanssa ja synnytyksestä. Sinä olet oksentanut monta kuukautta. Minä, minä, minä. Miksi aina hehkutetaan, kuinka äidit ovat kestäviä kantaessaan sikiötä niin pitkään ja kestäessään raskaudesta aiheutuneet oireet ja vaivat? Miksi aina unohdetaan isät?

Yhdeksän kuukauden ajan minä olen (jos ei tapahdu ihmettä), mutta mitä tekee toinen puolisko? Ulkoiluttaa koirat sillä välin, kun itse pidän vessareissulla kiinni seinistä pysyäkseni pystyssä. Täyttää ja tyhjentää tiskikonetta sitä mukaan, kun itse käytän astioita. Pitää puhtaana kotia, jota omat lemmikkini sekastavat. Juoksee päivän aikana seitsemän kertaa kaupassa minun himojeni tähden. Ajaa 40 kilometrin päähän hakeakseen ruokaa, joka on ainoa mieliteko. Paistaa sieniä ja pilkkoo mozzarellaa oksentamatta. Kestää sadat turhat itkut. Käy töissä. Pitää hiuksista kiinni, kun oksennan. Silittää ja suukottaa. Osoittaa olevansa tässä, välittävänsä. Minä olen.

Ennen olin todella kyllästynyt siihen, että olin se, joka piti kodin siistinä (lisää täällä). Olin niin kyllästynyt, että uhkailin lähdöllä, jos ennen armeijaa ei tapahtuisi muutosta. "Mut aikaansaamaton siit tulee helposti ilman inttii. Siel oppii mitä miehen tulee oppii.", ja sillä kun ei loppupeleissä ole mitään väliä - kyllä raskauden aikana kuluneet kuukaudet kertoo mulle miehisyydestä paljon enemmän kuin yksikään kurkkusalaateissa läpi rämmitty leiri.

Oksentaminen ei ole herkkua oksennuskammoiselle, verikokeet eivät innosta neulakammoista ja synnytys harvemmin houkuttelee ketään, mutta miettiikö kukaan koskaan, mitä ne isät kestävät? Meidänkin taloudesta toki löytyy, joku jolle saa nostaa hattua hautaan asti ja vinkkinä kerrottakoon, että se en ole minä.

11.8.2013

TURHANPÄIVÄISTÄ

Minä täällä taas, Dino (vaikka harkitsenkin jo vakavasti oikean nimeni paljastamista)! Kirjoitin teille viimeksi, kun olin 12 viikon ikäinen ja tiedättekö mitä.. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa huimat 25+1, joten ikää on 23 viikon verran. Viime kerralla pää-perämittani, eli CRL oli kahdeksan senttiä ja painoa minulla oli olemattomat 50 grammaa - nyt mittaa on 22 senttiä (kokonaisuudessaan 30) ja painan päätä huimaavat 800 grammaa, ihan pian kilon! Olen melko fiksu kaveri, tuskin siis perinyt mitään äidiltä tai isältä. Osaan kertoa, kun kaipaan ravintoa, kiitän ruoasta ja rauhoitun, kun minulle soitetaan Bola-korua. Olen jo riittävän vahva potkimaan niin, että liikkeet näkyvät päällepäin ja äiti tuntee kutitusta, kun pissailen pitkin vatsan seinämiä. Korvani ovat olleet paikoillaan jonkin aikaa ja kuulen ulkoisiakin ääniä, kuten puhetta ja musiikkia. Ihoani peittää hento untuvapeite ja minulta löytyy jo sekä kulmakarvoja, ripsiä että hiuksia. Noin kolmen kuukauden päästä olen täysiaikainen, mutta minulla olisi mahdollisuus selvitä jo nyt ja mahdollisuudet kasvavat päivä päivältä.

Äiti on samaan aikaan onnellinen ja surullinen. Kuten olette saattaneet huomata, isi tuli pois armeijasta ja äiti meinasi seota onnesta, kun puhelimeen saapui yllättäen viesti "Tuuks avaamaan oven?". Oksentaminen jatkuu edelleen, mutta se on vähentynyt huomattavasti ja hyvän viikon sattuessa kohdalle, saattaa olla päivä, jolloin siitä ei tarvitse kärsiä ollenkaan - kyllä se tästä! Mikäkö äidin tekee surulliseks? No kun se stressaa kaikesta ja kaikkea.. Äitiä pyörryttää jatkuvasti, jos se koittaa tehdä vähänkin jotain eikä edes Myllyn kiertäminen onnistu, sillä jo kahden kaupan jälkeen silmissä alkaa sumenemaan, päässä pyörii ja jalat ovat spaghettia. Toinen huoli on viikko viikolta lisääntyvät harjoitussupistukset, joita esiintyy useita kertoja päivässä, vaikka kyse olisi pelkästä levosta. Ei niissä muuten mitään, mutta äiti ei tahdo myöntää edes itselleen, että saattaa joutua taas (....) pettymään ja pettämään, koska neuvolatäti oli viime kerralla sitä mieltä, ettei suosittele edes kokeilemaan työharjoittelua tällä supistusten ja huimauksen määrällä. Täti kyllä huomasi äidin venähtäneen ja huolestuneen naaman, mutta koitti rauhoitella sillä, että kyllä sitä myöhemminkin ehtii ja nyt huolehditaan vaan itsestä ja pienestä. Niinpä niin... Myös muutto (tai edes asunnon etsiminen) stressaa, sillä sopivaa ei tunnu löytyvän ja tässä talossa asuminen olisi kanssani mahdotonta: Vaikka nukkuisin yöni hyvin, äiti joutuisi valvomaan aamuyöhön asti kuunnellen naapureiden mekastusta. Voi kun meille löytyisi jo koti. Kaikesta huolimatta äiti on hirmu onnellinen siitä, että voin hyvin ja isi on taas kotona. Ne on ne pääasiat ja muut hommat hoituu kyllä - jos ei ennemmin niin myöhemmin.

4.8.2013

KUUDESTA KOLMEEN

Ensin Simba, sitten Nala ja nyt Nemi, se Nalan toinen puolikas. Neljässä kuukaudessa kuudesta kolmeen ja olo on lievästi sanottuna rikki, kun Aleksi lähti saattamaan Nemppulia kohti uutta kotia - mä kun koin parhaimmaksi jäädä itkemään hysteeristä itkua ihan tänne kotiin. Vaikka sydämessä tuntuu olevan tällä hetkellä hirvittävän suuri kolo, toivon, että se paikkaantuu, kun kuulen, kuinka Nemi viihtyy uuden kaverinsa kanssa eikä sen tarvitse odotella enää Nalaa takaisin. Luopumiseen ei vaan koskaan totu, eikä siihen tunteeseen, kun se pienen pieni käsi tarttuu viimeisen kerran sormenpäähän sanoakseen heipat... Hyvää matkaa rakas.