31.7.2013

A BEAUTIFUL BODY - HAASTEESEEN KUULUMATTA

Kuten varmasti monet vauvablogeja seuraavat ovat huomanneet, MAMI GO GO haastoi meidät A Beautiful Body -haasteeseen, joka lähti alunperin jenkkiläisen (korjatkaa, jos olen väärässä) valokuvaajan Jade Beallin projektista. Minttu pyysi jokaista äitiä ottamaan kuvan itsestään kaikkineen raskausarpineen, mahdollisesti ylimääräisine kiloineen ja riipputisseineen pienen tarinan kera, ja Naked truthin tavoin tämä lähtikin leviämään blogiyhteisössä vauhdilla. Alastoman totuuden aikaan osa bloggaajista lähti mukaan kuvilla, joissa tekotukkaa ja -ripsiä oli vaikka muille jakaa, enkä kokenut näiden olevan täysillä mukana. Tällä hetkellä en koe itse kuuluvani käynnissä olevaan haasteeseen, mutta pienen kannustuksen kautta päätin olla mukana jo nyt.

En omista sitä kuuluisaa tiikerinraidoilla varustettua vatsaa, en ylimääräistä roikkuvaa ihoa enkä imettämisen jäljiltä olevia ajokoiran korvia, mutta myös tästä kropasta löytyy jotakin, joka aiheuttaa suurta päänvaivaa ja itkua päivä toisensa perään. En hae huomiota sanomisillani tai ajatuksillani. Jos voisin, pyyhkisin ajatukset pois, mutta ne ovat tahdosta riippumattomia. Ajatukset ovat hakkautuneet syvälle pään sisään enkä tunnista niitä omikseni En kaipaa hyväksyviä mielipiteitä vartalostani, en kaipaa sääliä, kaipaan ymmärrystä.

Kaikki alkoi ensimmäisen kerran yläasteella. Kasilla ollessani painoin hädin tuskin 45 kiloa ja painoindeksi huusi hoosiannaa selkeästi alipainon puolella - olin pelkkää luuta ja nahkaa, olin teini lapsen vartalossa. Kasin ja ysin välisenä kesänä lihoin huomattavasti, ja se alkoi ahdistamaan. Ahdistusta kesti reilu vuoden verran, mutta lopulta opin olemaan tyytyväinen lisääntyneihin kiloihin ja tulleisiin muotoihin. 

Vuosi vuodelta kauneusihanteeni on mennyt huonompaan ja huonompaan suuntaan: normaalit naiset näyttävät pulleilta, luurangot normaaleilta ja hoikat jotakin siltä väliltä - keskimmäiset olivat niitä, joita ihannoin. En edes tiedä mistä moinen ajatus iskeytyi päähäni, mutta keväällä 2012 oma peilikuva hyökkäsi vastaan. Eränää päivänä peilistä tuijottikin ihminen, jota en voinut enää katsoa hymyillen. Muistan, kuinka itkin monesti ulos lähtiessä läskejäni ja vaihdoin vaatteita sataan kertaan löytääkseni ne, joissa näytin mahdollisimman hoikalta. Kesän aikana tilanne paheni ja syksyllä iski todellinen epätoivo, peilistä ei enää katsonut surullinen naama vaan ihminen, joka halveksi itseään enemmän kuin mitään. Oksettava peilikuva. Oksettava minä.


Talven aikana tilanne paheni entisestään. Aloin laskemaan jokaista kaloria ja miettimään tarkkaan, olinko todella valmis laiminlyömään kroppaani yhdelläkään kalorilla. Muistan päivän, jolloin itkin turvonnein silmin Mehukatti-himoa, johon en kuitenkaan voinut sortua muutaman kalorin tähden. Pian se ei ollutkaan enää pelkkä yksikkö vaan myös jonkinlainen otus, jonka näin täysin selvästi - niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kalorit olivat pieniä, pyöreitä, karvaisia otuksia, joita oli useita eri värejä, niillä oli kädet ja jalat. Ne tuijottivat. Ne kielsivät. Ne käskivät. Ne eivät antaneet syödä kuin leivän palan tai pussillisen nuudeleita päivässä, syöminen oli kiellettyä kello 18-10 välillä, ne tekivät jääpaloista lempiruokaani ja repivät lenkillä kädestä, vaikka kroppa koitti sanoa itseään irti. Sama meno jatkui vielä keväälläkin, mutta 31.3. tein positiivisen raskaustestin, joka saattoi olla pelastus kierteestä, jolle ei näkynyt loppua. Tajusin olevani vastuussa itseni lisäksi myös ihmeestä, joka ei selvityisi entisellä toiminnallani, enkä tahdo edes ajatella millainen tilanne olisi tällä hetkellä ilman tätä pientä rakkautta.

Kuten jo aiemmin mainitsin, raskaus, synnytys tai imetys ei ole jättänyt vielä merkkejä kroppaan, mutta jotakin on tapahtunut. Ei mitään suurta, mutta asia, joka vaikuttaa päivittäin siihen, kuinka hyväksyn itseni: raskauskilot. En hyväksynyt kilojani ennen raskautta, joten kuinka voisin hyväksyä ne nyt lähemmäs 10 kiloa painavempana, kun vaa'an lukemat alkavat uhkaavasti pyörimään kuudenkymmenen ikävemmällä puolella? Tiedän, että tätä on turha miettiä vielä, sillä osa kiloista jää varmasti synnärille, mutten siltikään malta odottaa, että pääsen takaisin niihin lukemiin, joissa ennen raskautta pyörin.

Tältä erää osani A Beautiful Body -projektiin rajoittuu vain tulleisiin kiloihin, mutta ehkä palaan loppu- tai alkuvuodesta vilauttamaan lisää paljasta pintaa, vaikka vielä tätäkin kohtaa kirjoittaessa mietin, aionko oikeasti julkaista edes näitä raskauden aikaisia kuvia saati sitten ajatuksia ja tuntemuksia, joita juuri kirjoitin koko internetille. Haasteeseen kuulumatta tämä vaati paljon, todella paljon.

Toivon, että ajan kuluessa tulen kantamaan itseäni ylpeänä elämän jättämistä jäljistä huolimatta. Jäljistä, jotka muistuttavat siitä lahjasta, joka meille on annettu. Jäljistä, joille on maailman kaunein syy. Äitiys.


A beautiful body?

22 kommenttia

  1. ei tää kyl mitää auta mut pakko sanoo et wau, raskaana tai ei ! ihailen oikeest sitä miten uskalsit kertoo ja oikeest mitä loimaal törmänny nii oot jopa kauniimpi näil kiloil ku mitä es.merk. kevääl. raskauspukee sua eikä tollases vartalos oo mitää hävettävää ! you rock girl<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 7:56,
      Mä en tiedä mitä sanoa. Kiitos. :)

      Poista
  2. oot just täydellinen raskauden jälkeenkin näin. älä laihduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 12:12,
      Kyllä mä ylimääräisistä tahdon eroon. :) Kiitos.

      Poista
  3. Kaunis tarina ja tsemppiä sinulle <3 itse olen 15-20kg liikalihava ja se näkyy vartalossani helpommin koska olen vain 155cm pitkä :/ töihin meno auttoi hieman sillä 8kg lähti reilussa 6kk:dessa (säännöllisen ruokarytmin takia varmaan =) ) Olen 4 lapsen äiti ja vanhin on kohta 11v ja nuorin 1,5v =) lapsista on kertynyt mukavasti kiloja ja himoja :D Meistä on moneksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. redrose82,
      Kiitos paljon. :) Onneks se kroppa ei aina oo niin paha, kun muistaa, että se on kantanu 9 kuukautta mukanaan maailman kauneinta asiaa. <3

      Poista
  4. Anonyymi1/8/13 08:26

    Olin itse myös yläasteen alussa alipainoinen mutta pikkuhiljaa, kun lähennyttiinkin yläasteen loppua huomasin, etten olekkaan enää niin pieni. Kyllä se vähän myös omaatuntoa kolhi, kun huomasi, ettei olekkaan niin langanlaiha, kuin aina unelmoi. Nyt kävelen lievän alipainon - lievän ylipainon kultaista keskiviivaa, vaikka joskus toivoisin olevani laihempi, yritän tyytyä siihen minä minulle on annettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 8:26,
      Tutulta kuulostaa. Hienoo kuitenkin, että oot tyytyväinen itsees noin!

      Poista
  5. Toi sinun teksti kuulosti melkein omaltani. Itse olen myös kärsinyt alipainosta teinistä asti. Yhtenä kesänä saatoin syödä yhden leivän päivässä ettei vahingossakaan tule kumpuvatsaa tai paino nouse. Noh, 4/11 minulle syntyi tyttö. Olin raskaana ollessani niin iloinen saamastani ``ylimääräisestä`` painosta,mutta se ei kestänyt kauaa. Ennen raskautta painoni heilui 40kg rajoilla. Raskauden jälkeen laihduin muutaman kilon vielä siitä painosta, mikä oli ennen raskautta.. Kaksi vuotta jouduin taistelemaan saadakseni takaisin sen 4kiloa. Vielä vuosi sitten olin sairaalloisen alipainoinen,mihin kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota.. Nyt lievästi alipainoisena, koitan saada vielä muutaman ellen 10:kin kiloa lisää. Päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MuuttuvaElämäni,
      Toivottavasti pääset tavoitteesees.. :) Mä toivon, että synnytyksen/imetyksen jälkeen lähtee mahdollisimman paljon, jotta ei oo sit niin paljoa pudotettavaa ja pääsee helposti vähän alle sen mistä lähdin..

      Poista
  6. Koskettava kirjoitus, luin kyyneöeet silmissä. Olet rohkea julkaistessasi tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut,
      Kiitos paljon Marjut, ihana kuulla. :)

      Poista
  7. Anonyymi1/8/13 19:27

    en ole raskaana mutta... kyllä se peilikuva muakin silti hirvittää.kaikki alkoi siitä kun lopetin koulun pari vuotta sitten, viina alkoi maistua hieman liikaakin ja tietty viinan ohessa myös hesemätöt illan päätteeksi.. eikä liikunta oikein maistunu, äkkiä mulle oli tullut 10kg lisää aattelin että kyllä mä tämän poies saan, ei se sitten ihan niin ollutkaan kun en viittinyt asialle mitään tehdä

    yhtääkkiä mä huomasin että olen lihnnonut 30kg parissa vuosdessa mä olin jo omnasta mielestä sillon läski kun olin normaali painoinen, melkeen itken kun katon itteeni peilist miten päin vaan mikään ei näytä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 19:27,
      Mä olin ennen raskautta alipainon ja normaalin rajalla, mutta tuntemukset kyllä samat eikä tää ainakaan auta, kun vihaa itseensä vaan entistä enemmän. :/

      Poista
  8. Koskettavaa tekstiä, oot hyvä kirjoittamaan!

    Ja söpö ulkoasu blogillasi:)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6/8/13 00:10

    Niin moni saisi olla kiitollinen tuollaisesta vartalosta! Opi rakastamaan itseäsi ja itsetuntosi ja elämäsi paranee entisestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 0:10,
      Varmasti, mut se vaan ei oo millään tavalla musta kiinni.. :/

      Poista
  10. Anonyymi7/8/13 11:06

    A beautiful body? - KYLLÄ, sulla on kaunis kroppa. Ja ihana rakkauspakkaus tulossa, nauti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 11:06,
      Voi, kun osais itsekin ajatella noin. Mutta joo, se mitä kannan sisälläni, on kyllä maailman tärkeintä! <3

      Poista