13.6.2013

NAAPURIRAKKAUS

On ikävä tosi asia, että naapureitaan ei pysty valitsemaan ja harvoin sitä seinän takana sattuu asumaan mikään unelmapariskunta. En koe olevani mitenkään erityisen nipo ja sallin kyllä yksittäiset koirien haukahdukset, lapsien huudot päivällä, vauvan itkun öisin ja muut normaalista arjesta poikkeamattomat äänet. Liika on kuitenkin liikaa ja se liiallisuuden raja tuli vastaan edellisiltana.

Tammikuusta asti oon etenkin iltaisin joutunut kuuntelemaan milloin hyenan huutoa ja milloin kokonaisen norsulauman töminää. Alussa Aleksi ei kuullut mitään ja itse yritin keskittyä ainoastaan nukkumiseen, mutta viikko viikolta siitä on tullut aina vain mahdottomampaa ja lopulta jopa Aleksillakin alkoi mennä hermot tähän touhuun. Ilmojen lämmetessä naapurien lapset luonnollisesti kasaantuvat pihapiiriin leikkimään heti aamupäivästä eikä siinä ole mitään väärää. Jos perheessä on hädin tuskin kouluikäisiä lapsia, ei kuitenkaan voi olla normaalia, että melusta saa kärsiä parhaimmillaan kello 11 - 04.

Iltaisin ollaan koitettu koputella seinään, jotta toisella puolella ymmärrettäisiin olla hiljaa, mutta tuloksetta - tuntuu, että joka kopautuksella se töminä seinän takana ainoastaan kasvaa. Perheen vanhemmat ei selvästikään ole puheliaalla tuulella, joten ajattelin kirjoittaa pienen kirjeen, jonka kirjoittaminen kuitenkin venyi ja venyi. Lopulta tilanne oli se, että sängyn yllä olevat kynttilät kilahtelivat ja koirat alkoivat pelkäämään sitä ainaista metelöintiä. Pojat eivät halunneet enää olla makuuhuoneessa vaan livistävät naulakon alle tärisemään ja mulle oli yksinkertaisesti liikaa, että perheenjäsenet (olivat sitten karvaisia tai karvattomia) eivät saa olla omassa kodissaan joutumatta pelkäämään. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kirjoitin puhtaalla raivolla sivun mittaisen kirjeen, jossa ikävä kyllä taisi olla jopa pari voimasanaa. Aleksin oli tarkoitus heittää se postilaatikkoon aamulla, mutta hermot ehtivät mennä ensin.. Olo ei ollut millään lailla siedettävä, mutta se viha, joka sisällä pyöri, kiskoi mut ylös sängystä ja vei naapurin ovelle kirje kädessä puolenyön jälkeen. Oven läpi kuului entistä kovempi huuto ja töminä eikä mulle ilmeisestikään oltu halukkaita avamaan ovea lukuisista koputuksista ja ovikellon soitteluista huolimatta. Seisoin siinä tyhmänä tukka takussa, tennarit jalassa, pelkässä isossa t-paidassa ja alushousuissa, kun hyvinkin virkeän näköinen nuorimies kurkkasi ikkunasta ja huikkasi äidille, että ovella on joku. Jep jep. Odottelin lisää ja koputtelin oveen eikä ketään kuulunut. Jonkin ajan päästä vieläkin virkeämpi tyttö kävi huutamassa tuuletusluukusta ja pyysi odottamaan hetken. Seisoskelut siltä erää oli seisottu ja kirje jäi penkille, mutta oven kolahduksesta päätellen löysi kuitenkin tiensä perille. Oliko tästä sitten hyötyä? No eipä tietenkään. 

En tiedä miten soveliasta on puhua naapureistaan julkisesti netissä, mutta tällä hetkellä ei kyllä edes kiinnosta ja olisin valmis laittamaan tämänkin tekstin sinne vaikka heti. Oon niin väsynyt tähän, että jommalle kummalle porukalle on kohta aika etsiä kämppä, jos ei aleta käyttäytymään.

Minkälaisia naapureita teillä on? Natsimummoja, tyrannilapsia vai kenties ihan mukavia oletettujen sääntöjen tavoin eläviä kansalaisia?



Kuva Property118.

48 kommenttia

  1. upea ulkoasu ! niin selkeä ja siisti ! me like

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edible Lisa,
      Kiitos, kiva jos miellyttää!

      Poista
  2. Vihaan meidän tien toisella puolella asuvia naapureita.. Suurperhettä, jos näin voi sanoa. Vanhemmat eivät osaa pitää lapsiaan kurissa! Joka kesä nämä perheen lapset tulevat meidän pihaan luvatta laskemaan skeittilaudoilla tien alas, koska se on ylämäkeä. Vaikka kuinka ollaan sanottu, ei mitään reaktiota..Välillä vaan toivois, että ne muuttais pois! Joten et todellakaan ole yksin ärsyttävien naapureiden kanssa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi,
      Voi että, voin kuvitella sun ärsytyksen! Tuli tosta pihasta mieleen, et meillä on ongelmana sekin, kun etupihalla ei oo mitään väliaitaa ja naapurilla on oma piha täynnä romua niin kummasti ne kamat eksyy myös meidän puolelle...

      Poista
  3. Ihanan söpö tää blogi :)

    VastaaPoista
  4. Mulle on sattunut suht hyvät naapurit kyllä :) harvoin tulee valitettua puolin taikka toisin :) J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 18:02,
      Sentään jollain. :p

      Poista
  5. Mä vihaan mun naapureita. Etenkin noita toisia seinänaapureita (asun siis kerrostalossa). Ne valittavat joka ikisestä äänestä joka asunnostani kuuluu, siksi en voi pyytää oikein kavereitakaan enää tänne. Eräskin kerta talonmiespalvelusta soitettiin, että he tulevat rasvaamaan joka oven täällä, ettei esim. parvekkeen tai kämppäni ovi pitäisi niin kovaa ääntä avatessa tai laittaessa sitä kiinni ! Raivostuttavaa. Lisäksi he ovat saaneet aikaan mulle jo kaksi varoitusta ja kaksi huomautusta. Natsipariskunta siis seinänaapurina, sairasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia,
      Oho. :o Ei oo kyllä kivaa tollanen! Siinä vaiheessa ymmärtäisin, jos luukuttaisitte musiikkia täysillä ympäri vuorokauden, mut aiheettomat ilmotukset on ärsyttäviä..

      Poista
  6. Ihan mukava meillä toi naapuri. :) Nuori niinku mekin, nii ei paljoa valita, eikä kyllä äänetkään sieltä tänne kuulu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne,
      Kiva, että jollain näinkin!

      Poista
  7. en tykkkää meidän naapureista.. mutta aivan i-h-a-n-a ulkoasu! banneri ja kaikki niin söpöjä :> tekstiä on paljon mutta sitä on kiva lukea, jotenki niin sujuvasti! :D
    Muutenki kivan oloinen blogi!

    http://life-of-marika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. marika mäenpää,
      Kiitos paljon! Välillä vähän innostuu kirjoittelemaan... :D

      Poista
  8. Meillä on kyllä mukava naapuri hyvin hiljanen hissukka eikä ole valituksia tullut puolin eikä toisin:p

    tosin túossa meiän toisella puolella asui sellanen pöpi nainen mikä onneksi muuttu poies se tupsahti monta kertaa meiän oven taakse ja änki aina kahville ja hyvin äänekäs naikkonen. oli kerran jopa oli saanu mun numeron ja soitti joskus illalla että onks meiltä kuulunu mitään ääniä ei ollu ääniä kuulunu nii tää vaa tokas sihen et aijjaa aattelin vaa ku en oo kovin hiljanen nois sänkypuuhis, hetken aikaa miettisin että mitä vittua??:DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 22:23,
      Oi voi, tulee ihan omat vanhat naapurit mieleen. :p

      Poista
  9. Haha, meijän naapuri on leskirouva joka omistaa 2 dalmatialaista ja lepertelee niille monesti tuossa pihassaan... :D:D
    Blogis on ihan mahtava ! :)


    http://iseeabiggerdreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi Pikivirta,
      Voi toista. :D Mä haluan jonkun söpön mummon naapuriin!

      Ja kiitos. :)

      Poista
  10. voi ei tosi inhottavalta kuulostaa :( asutteko vuokralla? jos isännoitsiälle sanois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 9:46,
      Asutaan vuokralla ja ilmotettiin kuntaan tästä, kun ajateltiin, et sitä kautta saattaisivat antaa jonkun varotuksen. Käski vaan soittaa ens kerralla poliisit paikalla, mut eipä ne lähde 40 kilometrin päästä tänne yhden naapurin takia..

      Poista
  11. Inhottavaa kyllä tuommonen! :(

    Mun on kanssa avauduttava meidän naapureista! Eli, asutaan rivareissa, joita tässä on yhteensä kolme + kaksi kerrostaloa, muodostetaan siis E-kirjain.

    Tässä "meidän pihassa" asuu hirveesti lapsiperheitä, useimmilla on ainakin neljä lasta. Mulla ei ole mitään lapsiperheitä vastaan, mutta kyllä siinä vaiheessa pistää vihaksi, kun viikonloppuisin ja arkisin lomalla nämä heidän lapset (1-9v) huutavat aamu seiskasta lähtien pihalla aina ilta 11 asti. Vielä kamalempaa on, jos heidän vanhempansa ovat myös ulkona. (Selvennykseksi, että vanhemmat eivät aina ole ulkona lastensa kanssa, vaan laittavat isommat lapset vahtimaan näitä ihan pienempiä.) Nimittäin niin vanhemmat kuin lapsetkin huutavat toisilleen, vaikka olisivat metrin päässä toisistaan. Yritä siinä sitten nukkua pitkään työviikon jälkeen.

    Lisäksi nämä hiekkakasat yms. ja vanhempien penkit ovat juuri sopivasti meidän asunnon kohdalla, jolloin kaikki pallo tmv lelut / pyörät etc. löytyvät meidän pihasta tai auton takaa (tieltä) niin ettei pääse lähtemään ilman raivausta. Monet hiekkalelut ollaan rikottu kun ei olla välttämättä huomattu kaikkia laittaa pois tieltä, mutta oma vikansa kun eivät käske lapsiaan keräämään omia lelujaan. Sitten mietitään kuuluvaan ääneen, että mikähän nyt mahtoi olla meidän Jannin lelu ja mikä teidän Sannin.. Eniten kyllä tässä häiritsee se, että mikäli ambulanssin tmv. tarvitsisi tulla niin eivät pääse mitään kautta tulemaan ilman raivausta.. /:

    Sitten vielä kun nämä lapsoset eivät tottele edes vanhempiaan kunnolla saatika sitten muita aikuisia, joten kisujen ollessa valjaissa ulkona ilman jatkuvaa valvontaa (tottakai kurkitaan säännöllisin väliajoin pihalle) niin lapset tulevat silittelemään ja KANTAMAAN niitä, joskus jopa heittelivät kiviäkin päälle.

    Ennen tätä "lapsiperhe valtausta" tuossa seinänaapurissa asui juoppoperhe, joten voit vain kuvitella millaista melua sieltä kuului jatkuvasti.. Loppuvaiheessa ainakin poliiseja kävi heidän luona tiuhaan ja eläinsuojelijakin taisi kerran tai kaksi käydä.. /:

    Pistää kyllä vihaksi tuollaiset naapurit. Olispa kaikki samanlaisia kuin tuossa vasemmalla asustelee, ovat todella hiljaisia vaikka lapsia onkin (tosin hieman näitä vanhempia).

    .. Kiva romaani!:'D Mutta ihana tää uusi ulkoasu!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mira,
      Apua, haluaisin vastata sulle jotenkin pitkästi, mutten tiedä mitä sanoisin.. :D Mä oisin kyllä varmaan niin hermoromahduksen partaalla, jos asuisin siellä!

      Meillä on tässä kaks rivitaloa ja tästä PITÄIS päästä ajamaan pihan läpi, mut kummasti porukka tykkää pitää autojaan tossa tiellä ja oon monesti miettiny, et mitäpä jos just ambulanssin pitäis päästä ajamaan oven eteen.. Yli kun on mahdoton mennä ja sivuilla ei oo tilaa.

      Kiitos. :)

      Poista
    2. Kieltämättä tässä onkin podettu pientä hermoromahdusta.. Kyllä mä tietysti ymmärrän tavalliset lapsiperheiden äänet eikä niissä mitään pahaa olekkaan.

      Välillä kuulee välikössä istuessa miten he sanovat siitä miten lujaa ajan/ajetaan pihassa tai miten ollaan taas ajettu jonkun lelun päälle. Huoh. Tuossa kerrostalossa asuu henkilö joka soittaa aina parkkipirkolle, jos meidän asunnon eteen joku sattuu ihan hetkeksi pysähtymään nopean asian vuoksi, esim. tuomaan lapsen hoitoon, jossa ei kahta minuttia kauempaa mene.. Ja siis muiden autoista tämä ei soita vaikka olisivat kauemminkin pihassa sekä hänen oma lapsensa tuo kerrostalon eteen auton moneksi tunniksi. Lisäksi mahdollisesti samainen henkilö oli tuonut meidän pihaan nurmikolle autonrenkaiden kohdalle, jossa ennen kieltomerkkiä vieras piti autoa niin ettei ollut muiden tiellä (kuten muutkin), kolme lasipullon palasta pystyyn. Toinen huoh.

      Täälläkin vieraat tahtovat jättää tuohon tielle autonsa vaikkei tuolta parkkipaikalta ole edes montaa kymmentä metriä tänne. En ymmärrä miten se voikin olla ongelma muille jättää autonsa sinne, kun meidänkin vieraat jaksavat sieltä kävellä, jos ovat tosiaan pidemmällä asialla kuin parin minuutin asialla, jolloin kyllä väistävät heti jos joku tulee autolla..

      Voisin valittaa näistä meidän naapureista oikeasti ihan romaanin verran, koska tuommoisten naapureiden (niin meidän kuin teidänkin) käytöstä ei vain yksinkertaisesti ymmärrä.

      Poista
    3. Mira,
      Voi huoh.. Mä en ymmärrä mikä tällasten ihmisten ongelma on. Mun puolesta sais muuttaa jonnekin, missä lähimmät naapurit ois vähintään kahden kilometrin päässä, jos ei kykene ajattelemaan omaa napaa pidemmälle.

      Poista
  12. ihana ulkoasu, rakastuin!!:)

    osaisitko auttaa miten kuvien välit saa pieniksi ja tekstin kuvien leveydelle?:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 19:32,
      Kiitos. :)

      Nää ei kaikissa toimi, kun riippuu ihan mallista, mutta mulla kuvien välit on pienennetty lisäämällä HTML-koodiin seuraava pätkä:

      img {
      margin-top: -3px;
      margin-bottom: -3px;
      }


      Tekstin sain kuvien leveydelle muuttamalla perusasetuksista leveyksiä.

      Poista
    2. kiitos aivan älyttömän paljon!!:)

      Poista
    3. Anonyymi 21:05,
      Eipä mitään! Mielelläni autan, jos voin. :)

      Poista
  13. Kerrankin voin olla iloinen, että asumme maalla! Lähin naapuri asuu äidin ja hänen siskojensa omistamassa vuokralla mökissä, joka on meidän pihassa ja seuraavalle onkin matkaa noin kilometri. Mummi ja vaarihan siellä asustaa ;) Eli ei ole naapureista juurikaan haittaa. Tosin kesämökkiläisistä sitten sitäkin enemmän... Viime kesänä meni hermo, kun järven yli kuului noin 300 metrin päästä sisälle täysin selkeästi musiikki. Ovet ja ikkunat olivat siis kiinni, joten musiikki oli todella kovalla. Talvisin on kuitenkin mukavan rauhaisaa :)
    Toivottavasti teidän naapurinne ymmärtäisivät edes vähän rauhoittua ja te saisitte rauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenne,
      Voi vitsit, jos en olis koskaan tottunut kaupungissa asumiseen niin haluisin ehdottomasti asua jossain tollasessa paikassa! :)

      Poista
  14. Tiedän tunteen!
    Asun itse kans kerrostalossa ja sitä ääntä riittää kyl täälläkin. Täs piha piirissä ei kauheasti asu lapsii, joten saan kuunella nuorien jätkien musiikin soittoo yöl. Menin itse valittaa yhdestä naapurista isännöitsiälle ja sain täytää lapun missä ilmoitin henkilön nimen ja miten häiritsee.

    Tää henkilö soitti yhdessä vaiheessa aina hiljasuuden jälkeen eli 10 jälkeen vielä ihan täysillä sitä musiikkia. Tein sit ison askeleen ja ettisin kyseisen henkilön numeron enirosta ja lähetin viestii et " Musiikki hiljemmal, paljonki. Jos ei tuu muutosta soitan poliisit" ja arvaa vaa mikä oli vastaus! " mee hoitoon" se lähetti viestii takasin, ja täl jätkäl on luultavasti ikää yli 25, kun tiedän minkä näkönen kyseinen jätkä on. No sen valittamisen jälkeen, en oo kyl kuullukkaan mitään musaa enään (:

    Mut on mul asiat paremmin kun yhdellä kaverilla. Siin kerrostalos mis hän ite asuu nii naapurit pitää koirii vapaana rappukäytävil ja antaa lapsien leikkii kans siel käytävil. Naapurit puhuu puhelimee nii lujaa, et kuuluu koko kerrostaloo ja sit nää ulkomaalaset pyytelee mun kaverii viemää heidän roskas, vaiks tää naapuri ei oo mitenkää sairas. Ja sit on kuulemma tietenki nää humalaiset ulkomaalaiset jotka soittelee ovikelloi huvikseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliisa,
      Meillä kuulemma myös alkaa hiljaisuus 22:00. Ikävää tollanen, mut hyvä, että sun naapuri tajus kuitenkin lopettaa tekstiviestin jälkeen!

      Täytyy kyllä myöntää, että myös me ollaan syyllistytty koirien vaapanapitoon. Päästettiin pojat yleensä alaovella vapaaksi ja mentiin siitä joko hissillä tai rappusia pitkin toiseen kerrokseen, ja välillä poikettiin varastossa.

      Poista
  15. Tämän tekstin jälkeen muistin taas olla kiitollinen siitä, että asun omakotitalossa ja vielä suhteellisen pienellä paikkakunnalla. Ainoa asia, mistä naapureistani voisin valittaa on se, kuinka yksi vanhempi herra herää aina näin kesäisin jo siinä seitsemän-kahdeksan aikaan ajamaan nurmikkoa. Ja tätä tapahtuu vähintään joka toinen päivä, vaikka ei uskoisi nurmikon siinä vaiheessa ehtineen vielä kunnolla edes kasvaa.
    Tuo on kuitenkin vain pieni ongelma siihen verrattuna, mitä pääkaupunkiseudulla asuessa oli. Silloin asuttiin siis vielä vanhempien kanssa kerrostalossa, jonka alakerrassa asui maahanmuutto taustainen perhe. Aikuiset eivät puhuneet kunnolla suomea eivätkä englantia, minkä takia kielimuuria oli vaikeaa rikkoa. Ongelmia aiheutti perheen erilainen päivärytmi ja se, kuinka perheellä oli tapana "lainailla" muiden asukkaiden tavaroita. Minunkin pyöräni oli joskus viety, vaikka oli ollut ihan kettinkilukolla kiinni pyörätelineessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara,
      Noi on niin ikäviä juttuja. :/ Mä en millään malta odottaa, että päästään rakennuttamaan omakotitaloa! Nauti! :)

      Poista
  16. Naapurit voivat olla ihania tai sitten suoraan jostain sieltä :D. Meillä toiset naapurit ovat todella mukavia vaikka lapsi perheita ja nuoria onkin rappu täynnä mutta eräs ihastuttava rouvashenkilö on ottanut tavakseen valittaa jokaisesta astiasta. Meidänkin koira ( 3kk) on aina niin ihana kun näkee mutta sitten kuulee muualta kuinka hänen yöunensa kärsivät kun pentu haukkuu 2 kerrosta ylempänä, hmm :D Ja voin kertoa, että meidän koira haukkuu päivisin harvoin ja joskus haukahtaa yöllä kun ulkoa kuuluu haukuntaa. Omakotitaloa odottaessa! Ehkä sitä pitäisi yrittää sopeutua mutta onneksi omat naapurit eivät ole niin pahoja kuin monilla muilla, tsemppiä myös sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina,
      Voihan mummo.. :D

      Sillon kun asuttiin kerrostalossa niin naapurit katteli koiria aina melko kiukkusesti, mikä johtu varmaan siitä, et nää haukahteli öisin, kun juopot ramppas ylimmästä kerroksesta alas tupakalle ja hissi kolahteli.. Samassa pihassa oli toinen kerrostalo, jossa asu yks ihana, vahempi nainen koiransa kanssa ja siitä sai juttu seuraa aina, kun törmättiin! Oisin voinu majottaa tän naisen ja koiran meille. :D

      Mutta joo, niin yhdyn: omakotitaloa odottaessa! Harmi, kun niistä ei vaan yhtäkkiä tuu lappua postissa, että joo, te ootte nyt saanut 150 neliöisen okt:n..

      Poista
  17. Meidän kohdalle on sattunut ihmeen rauhalliset naapurit! Mitä nyt välillä joku koputtelee päivittäin seiniin tai kattoon (eli meidän lattiaan :-D), oli se sitten tahallista tai ei, niin silti pistää toisinaan ärsyttään, koska se kuulostaa sellaselta, että se tehtäis tahallisesti juuri meille tai sitten oon vaan vainoharhanen. :-D Ja viime vuoden puolella naapurin jätkät kuunteli musiikkia valehtelematta joka viikonloppu ja kaikenlisäksi öisin täysillä bassoilla, ei se mua haitannut, kun ne kuunteli sen verran hyvää musiikkia, mutta kun tässäkin kerrostalossa asuu niitä lapsiperheitä aika paljon, niin olisivat voineet miettiä ees niiden lapsiperheiden kannalta ja pistää sitä musiikkia vaikka vähän hiljasemmalle...

    http://thegirlytruthofmylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli R,
      Hahahha. :D Meille tehtiin kans kerran toi koputus kerrostalossa, mut äänet saatto kyllä kuulua sillon naapuriin! En tiiä koputtiko alakerta kattoonsa vai yläkerta lattiaansa. Siinä tilanteessa se oli hauska, mut hiljennyttiin kyllä.

      Toi tuntuu olevan kovin yleistä, et ei jakseta ajatella niitä vanhempia ihmisiä tai vastaavasti lapsia. :( Joskus nuorena meidän naapuri kuunteli kans musiikkia niin, että seinät paukku, mut sillon olin vaan tyytyväinen ja mitä enemmän oli bassoa, sen tyytyväisempi olin. :p

      Poista
  18. Kamalia naapureita!
    Onneksi asun maalla 30km päässä keskustasta ja lähimmät naapurit ovat jo keski-ikäistyneitä pariskuntia, joten on ainakin hiljaista!
    Toista on aina välillä kaupungilla, kerrostalossa ollessa: naapurin lapset kiljuu ulkona vielä puolenyön aikaan, seinänaapuri ramppaa omasta ovestaan ja suorastaan paiskoo ovet perässään kiinni, möykkää asunnossaan (mitäpä lie juoppobileitä pitää..) ja naapurirapun humalaiset örveltävät ulkona ja kyselevät kaikenlaista, kun vaikkapa ulkoilutan koiraa tai piiskaan mattoja. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni P,
      Ei kiva! Meilläkään ei just nää kyseiset naapurit taida tietää, että ovissa on useimmiten kahvat, jotta niitä ei tarvii paiskoa.. Toinen mitä en haluais naapuriin on juopot. :/

      Poista
  19. vau, tosi kiva blogi, etenki tää ulkoasu on tosi makee :) kuvatki on hienoja.
    ja kiitos blogini parannusehdotuksista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri,
      Kiitos paljon, kylläpä piristi!

      Poista
  20. Mulla on ollut sillee hyvä tuuri, että melut on jääny siihen päiväsaikaan. Kerran oon herännyt joskus aamuyöllä siihen, että alakerrassa soi täysillä frontside ollie. Aluksi se huvitti, mutta sitten kun se meteli jatkuikin kauemman, niin heitin ekan paidan päälle mikä osui käteen ja menin hakkaamaan alakerran oveen. Sai siinä hetken hakata sitä ovea, että ne edes kuuli sen ja tuli avaamaan. Koko rappukäytävä raikas, joten taisin tehdä muillekkin naapureille palveluksen, koska siinä asui enimmäkseen vanhempia ihmisiä.

    http://lihavapupu.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nita,
      Haha, ihana. :D Meillä tuli pihapiirissä kauhee juttu tästä kirjeestä ja nyt kuulemma raahataan jotain oksiakin naapurin pihalle, vaikka ei oltu edes kotona sillä välin, kun tää oli tapahtunut.. Mä haluan muuttaa Turkuun!

      Poista
  21. Mun mummon naapurissa asuu ihan hirvittävä pariskunta.
    Se pariskunta tietää jokaisesta asiasta mitä ko. talossa ja taloyhtiössä tapahtuu. Kuka lähtee töihin mihinkäkin aikaa, millä autolla ajan, kuka tulee ovesta sisään ja lähtee ulos milloinkin, kenellä on kaljaa, joku on suihkussa jne.. Tämän pariskunnan rouva käy mummollani MONTA kertaa päivässä juoruamassa talon asioista, penkomassa jääkaapin, vaatekaapin ja kaikki muutkin kaapit, siivoaa ja tonkii. Välillä kantaa myös ruokaa mummolleni, koska hän ''ei'' tule toimeen ja me läheiset ''emme'' huolehdi mummosta. Itse käyn mummolla monta kertaa viikossa ja siivoan noin kahden viikon välein. Myös mun asioista juorutaan ja rasittavintahan tässä on se, että tuon pariskunnan lapsi on mun äidinkielen opettajan mies, joten mun opettajakin tod.näk. tietää kaikki parisuhdekriisini yms. Tuo pariskunta ei edes pysty nukkumaan, jos joku on suihkussa yöllä. Ihan normaalia elämäähän suihku tai eläimet talossa ovat, mutta heitä se häiritsee.

    http://lifewithsallas.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla N,
      Ikävää tollanen juoruilu, ehkä siinä onkin osittain syy, että en halua olla liian tuttavallisia naapureiden kesken.

      Sen verran oon kyllä eri mieltä, että kyllä mäkin kerrostalossa asuessa opin tietämään niin asukkaiden kuin joidenkin vieraidenkin auton ja tiesin mihin aikaan naapureita tuli ja meni. Ymmärrän myös, että joitain häiritsee toisten suihkussa käyminen, koska kerrostalossa ne äänet kuuluu ihan älyttömän hyvin. Musta siis on enemmän kuin ymmärrettävää, ettei hiljaisuuden jälkeen käydä suihkussa, pestä pyykkiä tai imuroida yms.

      Poista
    2. Mun on pakko vielä tulla kommentoimaan tähän. Mä itse asuin exäni kanssa kerrostalon neljännessä kerroksessa, johon kuului alaoven kolahdukset, hissi jne.. ja toi talo tosissaan on paperisinta mitä tiedän. Mua ei ainakaan häiritse tuollaiset perus elämän äänet ja pystyin nukkumaan talossa ihan hyvin sekä tekemään päivittäiset askareeni ihan rauhassa. Mummoni talo on oikeasti todellinen betonibunkkeri eikä siellä kuulu äänet oikeasti ollenkaan seinien läpi tai ainakaan itse en kuule. Enemmän tässä meidän omakotitaloalueella ääniä kuuluu kuin tuolla talossa, joten melkeen pitää korva kiinni lasissa ja lasi kiinni seinässä kuunnella noita ääniä. Vielä tuohon hiljaisuuden jälkeen suihkussa käymiseen pitää palata. Mun on pakko harrastaa sitä, koska pääsen toisinaan töistä vasta klo 00:30 ja menen välillä töihin klo 04:30 eli en oikeen halua mennä hampurilaisrasvaisena nukkumaan sänkyyni tai hikisenä töihin.

      Poista
    3. Salla N,
      Niinku postauksessa mainitsinkin, päivällä en välitä näistä äänistä, jotka elämisestä tulee, mut en kyllä katsois hyvällä, jos naapuri alkais yömyöhään imuroimaan tai huutelee pihalla neljän aikoihin, vaikkei kyse todellakaan ole mistään töihin lähdöstä.

      Suihkussa käymiset ym. on kuitenkin niin tilannekohtaisia ja esimerkiks sun tilanteessa sen totta kai ymmärtää.

      Nää on taas niitä asioita, joihin ei oikein viitsi sanoa juuta eikä jaata, kun ei oo ollut toisen kengissä siinä toisen talossa eikä tiedä kuinka joku muu ne kokee. :/

      Poista