24.6.2013

KESKIKESÄN JUHLA


Tänä kesänä vietettiin meidän kolmas yhteinen juhannus ja samalla myös toistaiseksi viimeinen, jolloin voidaan viettää aikaa täysin kahdestaan. Alunperin pelkäsin, että joutuisin tuttuun tapaan makoilemaan sängyssä koko viikonlopun, mutta itse asiassa olo on huomattavasti parempi kuin vielä muutama päivä sitten ja tällaisia juhannuksia voisin viettää lisää yhden minimiehen (ihan taatusti on) kanssa.


Perjantaina vietiin pojat heti aamupäivästä äitin matkaan ja itse suunnattiin Aleksin äidin luo syömään. Mulla oli vielä tolloin melko huono olo, mutta kotona otin pienet torkut ja olo parani vähän iltaa kohden. Ajateltiin jo mennä nukkumaan, mutta päätettiin kuitenkin lähteä ajelemaan vielä viimeisen kerran ennen Aleksin inttiin lähtöä ja vauvan saapumista taloon. Mua on jo jonkin aikaa turhauttanut turha pyöriminen ja hyöriminen, mutta täytyy myöntää, että oli ihana päästä pitkästä aikaa istuskelemaan ilman päämäärää. En muista milloin oon viimeksi jaksanut valvoa edes kahteen, mutta kotona oltiin vasta lähempänä neljää!


Eilen mentiin pitkästä aikaa iskälle ja tarkoituksena oli höpistä tunti tai pari, mutta päädyttiinkin myös syömään ja valloittamaan (tälläkin kertaa) sänky. Joka kerta viihtyisin siellä vaikka miten pitkään ja silti tulee käytyä ihan liian harvoin.. Tänään oon kuitenkin ollut erityisen iloinen ja odotin jo perjantaista asti, että saisin koirat takaisin kotiin - jos totta puhutaan niin itkinkin sitä ikävää muutamaan kertaan. Suunnitelmista poiketen startattiin auto ja lähdettiin Timpan mökille syömään ja hakemaan murusia saaresta maalle.


Meillä siis oli tavallinen juhannus, mutta kahdesta väsyneestä koirasta päätellen niillä on ollut erityisen kivaa ja yksi äiskäkin on tällä hetkellä aika onnellinen, kun makuuhuoneen nurkasta löytyy taas tuttu korisänky. Nyt toivon kädet ristissä, että olo alkaa tästä kohenemaan vaan lisää, eikä ota enää takapakkia!

15.6.2013

DINOLLA ON ASIAA

Multa kyseltiin jo muutamia viikkoja sitten, että pystynkö mitenkään äänittämään sydänääniä. No pystyin kyllä, mutta kovin huonolla menestyksellä, sillä kaverilla oli jumppatuokio menossa ja uiskenteli koko ajan karkuun, puhelimen kaiutin ei suostunut ottamaan ääntä kuulokkeista ja vanhan koneen kaiuttimista ei tahdo kuulla niiden oman särinän joukosta. Dinolla on nyt siis teille todella pikaiset 34 sekunnin kuulumiset ja siinäkin ajassa ehti jo karkailemaan.. Meidän vauhdikas 17+0 Dino.

13.6.2013

NAAPURIRAKKAUS

On ikävä tosi asia, että naapureitaan ei pysty valitsemaan ja harvoin sitä seinän takana sattuu asumaan mikään unelmapariskunta. En koe olevani mitenkään erityisen nipo ja sallin kyllä yksittäiset koirien haukahdukset, lapsien huudot päivällä, vauvan itkun öisin ja muut normaalista arjesta poikkeamattomat äänet. Liika on kuitenkin liikaa ja se liiallisuuden raja tuli vastaan edellisiltana.

Tammikuusta asti oon etenkin iltaisin joutunut kuuntelemaan milloin hyenan huutoa ja milloin kokonaisen norsulauman töminää. Alussa Aleksi ei kuullut mitään ja itse yritin keskittyä ainoastaan nukkumiseen, mutta viikko viikolta siitä on tullut aina vain mahdottomampaa ja lopulta jopa Aleksillakin alkoi mennä hermot tähän touhuun. Ilmojen lämmetessä naapurien lapset luonnollisesti kasaantuvat pihapiiriin leikkimään heti aamupäivästä eikä siinä ole mitään väärää. Jos perheessä on hädin tuskin kouluikäisiä lapsia, ei kuitenkaan voi olla normaalia, että melusta saa kärsiä parhaimmillaan kello 11 - 04.

Iltaisin ollaan koitettu koputella seinään, jotta toisella puolella ymmärrettäisiin olla hiljaa, mutta tuloksetta - tuntuu, että joka kopautuksella se töminä seinän takana ainoastaan kasvaa. Perheen vanhemmat ei selvästikään ole puheliaalla tuulella, joten ajattelin kirjoittaa pienen kirjeen, jonka kirjoittaminen kuitenkin venyi ja venyi. Lopulta tilanne oli se, että sängyn yllä olevat kynttilät kilahtelivat ja koirat alkoivat pelkäämään sitä ainaista metelöintiä. Pojat eivät halunneet enää olla makuuhuoneessa vaan livistävät naulakon alle tärisemään ja mulle oli yksinkertaisesti liikaa, että perheenjäsenet (olivat sitten karvaisia tai karvattomia) eivät saa olla omassa kodissaan joutumatta pelkäämään. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kirjoitin puhtaalla raivolla sivun mittaisen kirjeen, jossa ikävä kyllä taisi olla jopa pari voimasanaa. Aleksin oli tarkoitus heittää se postilaatikkoon aamulla, mutta hermot ehtivät mennä ensin.. Olo ei ollut millään lailla siedettävä, mutta se viha, joka sisällä pyöri, kiskoi mut ylös sängystä ja vei naapurin ovelle kirje kädessä puolenyön jälkeen. Oven läpi kuului entistä kovempi huuto ja töminä eikä mulle ilmeisestikään oltu halukkaita avamaan ovea lukuisista koputuksista ja ovikellon soitteluista huolimatta. Seisoin siinä tyhmänä tukka takussa, tennarit jalassa, pelkässä isossa t-paidassa ja alushousuissa, kun hyvinkin virkeän näköinen nuorimies kurkkasi ikkunasta ja huikkasi äidille, että ovella on joku. Jep jep. Odottelin lisää ja koputtelin oveen eikä ketään kuulunut. Jonkin ajan päästä vieläkin virkeämpi tyttö kävi huutamassa tuuletusluukusta ja pyysi odottamaan hetken. Seisoskelut siltä erää oli seisottu ja kirje jäi penkille, mutta oven kolahduksesta päätellen löysi kuitenkin tiensä perille. Oliko tästä sitten hyötyä? No eipä tietenkään. 

En tiedä miten soveliasta on puhua naapureistaan julkisesti netissä, mutta tällä hetkellä ei kyllä edes kiinnosta ja olisin valmis laittamaan tämänkin tekstin sinne vaikka heti. Oon niin väsynyt tähän, että jommalle kummalle porukalle on kohta aika etsiä kämppä, jos ei aleta käyttäytymään.

Minkälaisia naapureita teillä on? Natsimummoja, tyrannilapsia vai kenties ihan mukavia oletettujen sääntöjen tavoin eläviä kansalaisia?



Kuva Property118.

6.6.2013

KUULUMISIA, LÄHESTYMISIÄ JA RISTIRIITOJA

Pahoinvointi vain jatkaa jatkamistaan ja ruoka ei tunnu pysyvän sisällä, mutta terveelliset ja epäterveelliset herkut kyllä, joista suurimpana taitaa olla vesimeloni. Alkuviikosta Aleksi raahasi meille telkkarin makuuhuoneeseen ja nyt on mahdollisuus tuijottaa muutakin kuin seinää tai puhelinta! Toisaalta koen olevani hyvässä asemassa, kun pystyn olemaan kotona enkä esimerkiksi sairaalassa, mutta toisaalta välillä tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että tuun hulluksi hetkenä minä hyvänsä. Päivän kohokohdat ovat A:n ruokatunti, sen työpäivän päättyminen, Suurin pudottaja ja Salatut elämät - hurraa! Torstait on ihan luksusta, kun Seiska tipahtaa postilaatikkoon. Jatkan siis edelleen tätä Looks like a raato -meininkiä: makaan sängyssä meikittömänä, hiukset ovat hätäoksennusnutturalla eli saattavat sisältää kaikkea takuista torakoihin, ja joka pöntön halaamisen yhteydessä kannattaa päräyttää ilmoille kunnon vollotus, jotta valmiiksi atooppisen kuiva iho kuivuu entisestään! Vali vali. Onneksi mulla kuitenkin on doppler, jotta voidaan treffailla ton pienen kanssa aina välillä ja käydä "Mitä sulle kuuluu? -Tsukutsukutsuku!" -keskusteluja.

Kuluva kuukausi mietityttää paljon, koska luvassa olisi muutamia juttuja, mutta en tiedä onko mulla mahdollisuutta osallistua. Tämän viikon sunnuntaina olisi tarkoitus mennä A:n äidin luo syömään, mutta oon vähän kahden vaiheilla, kun talo on täynnä porukkaa ja ruoka ei tahdo kotonakaan pysyä sisällä - ei siis erityisemmin houkuttele. 14. päivä neuvolan lisäksi Säkylässä on Kuhinat, jonne haluaisin edes hetkeksi pyörimään - huimaus vaan tuntuu olevan niin suuressa osassa tällä hetkellä, etten tiedä uskallanko mennä. 17. päivä on värikoulutus, jonne oon ainakin  lupautunut malliksi ja uskoisin kyllä selviäväni, kun on kuitenkin mahdollisuus istua koko ajan. Puolen tunnin automatka ei vaan houkuttele yhtään. Ja ainainen valitus Ruisrockista, kun se tuntuu tällä hetkellä täysin mahdottomalta.. Jo pelkkä bussimatka keskustasta Ruissaloon kuulostaa ahdistavalta puhumattakaan sitten siitä kävelymatkasta paikan päälle. Kivoja asioita saattaa olla luvassa, joten pitäisi yrittää unohtaa liiallinen miettiminen ja mennään päivä kerrallaan toivoen, että seuraavana aamuna herään ilman pahoinvointia.

Ylihuomenna poksutaan jo 16+0 ja se tarkoittaa, että huomenna, 15+6, on tasan kuukausi rakenneultraan, jossa siis selviää kaiffarin sukupuoli mikäli hän on epäsiveliäs pieni beibi ja levittelee meille jalkojaan! Alunperin ehdin jo huolestumaan, kun Medisonarilla on remontti heinäkuun ensimmäisellä viikolla, jonka perjantai on viimeinen päivä, jolloin Aleksi pääsisi mukaan ultraan. Lisäksi silloin on kasassa 19+6 eikä RU:ta suositella tekemään ennen kuin 20 viikkoa on täynnä. Soittelin kuitenkin neuvolaan, joka soitti puolestaan Loimaalle ja selitti meidän asian niin saatiin aika 5.7. Jos sydämen rakenteet ei lääkärin mielestä näy vielä riittävän hyvin niin saadaan sitten vielä parin viikon sisälle uusi aika, joka ei haittaa mua tippaakaan! Pääasia kuitenkin, että päästään vielä kokemaan se kolmaskin ultra yhdessä. <3 Mulla on niin ristiriitaiset ajatukset ajankulusta.. Kuukauden päästä ollaan raskauden puolessa välissä, mikä tarkoittaa, että meillä on ihan pian vauva. Puolenvälin aikoihin A lähtee Säkylään ja saattaa tulla takaisin muutama viikko syntymisen jälkeen, mutta silti siihen on ikuisuus. Toinen siis tapahtuu ihan pian ja toiseen on älyttömän pitkä aika, mutta todellisuudessa aikaväli ei ole edes suuri. Joka tapauksessa nyt teillä on kuukausi aikaa äänestää kumpaa tulokasta veikkaatte ja jos oikein kiltiksi alan niin paljastan sen RU:n jälkeen. Luvassa kuukausi, joka on samalla niin lyhyt, mutta silti ihan liian pitkä!

5.6.2013

NEWBIE

Pää ei taas näiden olojen keskellä toimi yhtään, joten en edes koita saada tekstiä.
Äiti oli ostanut meille alla olevat Newbiet ja A:n mummi kutonut pienelle omat Converset.
Conversejen kavereina on myös pienet mustat tumput.




3.6.2013

NUUDELI-KANAKEITTO

Mun on ihan älyttömän pitkään tehnyt mieli nuudeli-kanakeittoa, jota äiti teki joskus usein. Ohjeesta ei kuitenkaan taida olla tietoa kummallakaan ja tiesin mitä keittooni haluan, joten kerroin vaan Aleksille kuinka toimia ja herra hoiteli homman. Keitosta tuli juurikin sellaista, jota mielessäni pyörittelin ja sille kävi myös se äitiefekti, jota toivoin: aluksi todella hyvää keittoa, mutta tunnin parin sisällä vesi ja kerma imeytyy niin, että kattilasta löytyykin wokkia, joka maistuu ihan yhtälailla!


Nuudeli-kanakeittoon tarvitset:

400g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
2 pussia Eldoradon nuudeleita
Pussi herne-maissi-paprikaa
½ pakettia kirsikkatomaatteja
Kanaliemikuutio
2dl ruokakermaa
Vettä oman mielen mukaan (meidän keitossa sama määrä kuin normaalisti nuudeleita keittäessä)
Mausteita

Ohje:

① Laita vesi kiehumaan, pilko kirsikkatomaatit haluamasi kokoisiksi ja heitä veteen hemapan kanssa.
② Paista kanat ja laita kattilaan.
③ Lisää joukkoon kanaliemikuutio.
④ Laita nuudelit keiton joukkoon kiehumaan, lisää kerma ja anna hautua.
⑤ Lisää halutessasi mausteita.

Niin helppoa, mutta niin hyvää. <3

2.6.2013

MÖKKEILYÄ

Oloista huolimatta päätin tänään sen verran väkisin raahautua pois neljän seinän sisältä, että saatiin meidän karvakorvat uimaan ja heitin siinä samalla itsekin talviturkin pois. Tällä hetkellä olo on entistä nuutuneempi, mutta kyllä se kannatti!

1.6.2013

TÖRKYTURVASTA KESÄTUKKAAN

Kyse ei kylläkään ole musta, vaikka tällekin päälle pitäisi saada jotain tehtyä. Niin paljon kun mä näitä mussukoita rakastankin, tästä vanhimmasta tulee välillä melkoinen törkyturpa-rumilus. Mun puolesta ton nassun saisi ajaa vaikka kuukauden tai kahden välein, mutta yksin se on mahdotonta ja äitiä nään useammin ilman koiria. Viime kerrasta olikin vierähtänyt taas ihan älyttömästi aikaa ja siistiminen on tapahtunut  viimeksi aatonaattona. Tänään äiti tuli pitkästä aikaa käymään (kiitos!) ja ylitin itseni, joten saatiin tämä takkutukka taas nuorenemaan kymmenellä vuodella, nyt kaveri näkee eteensäkin ilman ponnaria eikä parta ja viiksetkään ole suussa 24/7! Vielä tosin on orpo olo, kun en voi pörröttää sen tukkaa enää samalla tavalla. Yksi trimmeri, kaksi leikkaajaa, yksi paniikissa oleva koira ja tuloksena muovikassillinen karvoja. Kyllä kelpaa kulkea kesätukassa! Ja miksikö postasin näin turhasta asiasta? Koska mulle tää on tällä hetkellä niin suuri ilo!

Ainiin ja tällä pörriäisellä on tänään synttäritkin!! Meidän 6-vuotias vanhus.