20.5.2013

RAKAS, MUTTA RASKAS

Rakas, mutta raskas raskaus.. En tahtoisi valittaa, mutta en myöskään tahdo antaa sitä kuvaa ruusuilla tanssimisesta, minkä liian moni bloggaaja tekee.  Kuten postaustahdista on saattanut huomata, voimia blogille ei ole. Koko raskauden ajan oon saanut kärsiä pahoinvoinnista, mutta kuluneiden viikkojen aikana tilanne on pahentunut. Pahoinvointi rajoittaa mua älyttömän paljon, enkä kykene oikeastaan tekemään enää mitään - jopa vessaan meneminen yksin tuntuu mahdottomalta enkä osaa toimia itsenäisesti. Mikään ei tahdo pysyä sisällä vaan joudun usein lähtemään vessaan kesken ruokailun, viimeistään kun viimeinen haarukallinen menee suuhun, tiedän, että pitää jo juosta. Yksin oleminen pelottaa ja vietänkin suurimman osan siitä ajasta vessassa, jossa mulla on lähellä sekä pönttö että vesihana. Ruuan laittaminen on täysin mahdotonta, siivoaminen ei onnistu ja suihkussa käyminen Aleksin poissa ollessa on jo liian suuri riski. Jos toimisin yksin, tapahtuisi varmaan älytön määrä vahinkoja, sillä jo eräällä vessareissulla meinasi käydä niin, kun jostain kumman syystä unohdin laskea alushousut?? Päässä sentään napsahti ennen kuin mitään ehti tapahtua. Jatkuva oksentelu on tehnyt musta vuodepotilaan, mutta kun paino laski vähän reilussa viikossa noin  pari kiloa, tuli lähtö tk:hon, jossa siis tälläkin hetkellä vietän aikaani tippaletkun varassa. Mielessä on pieni huoli omasta jaksamisesta, mutta ainakin vauvalla on kaikki hyvin ja maanantain troppi auttaa toivottavasti jaksamaan edes vähän paremmin..

Fyysisesti oon siis lähes lopussa enkä henkisestikään ihan voimissani. Totta kai toivon parasta, mutta pelkään pahinta.. Aleksi lähtee pian inttiin, jolloin jään yksin ja pelkään, ettei pahoinvointi hellitä. Lähellä on kyllä ihmisiä, joiden luo voin mennä ja joilta saan apua eläinten kanssa, mutten vaan tahdo olla kenenkään riesana. Lisäksi otan kamalaa stressiä koulusta, kun on itsestään selvää, että tässä kunnossa en saa suoritettua harjoittelua ja neuvolatäti jankkaa vaan sairauslomasta, eikä siis aio päästää mua edes yrittämään. Meidän hyvinvointihan on ehdottomasti tärkein, mutta mielen valtaa jatkuvasti se tunne, että olen pettänyt kaikki, kun musta ei tällä hetkellä olekaan siihen, vaikka kuinka tahtoisin.. Jotta varmasti pahottaisin mieleni vielä vähän enemmän, ei sovi unohtaa lihoamista. Se kamala tunne, kun ultraan lähtiessä yhdetkään farkut ei enää menneetkään kiinni. Onhan se ihan luonnollista, että raskauden aikana lihoaa, mutta silti.. Tilannetta ei helpota muiden kommentit siitä, että pitää nauttia, kun on vielä pieni. No jaa, kuinkakohan voisin tuntee itseni pieneksi nyt, kun mä en tuntenut niin edes ennen raskautta vaan oli jatkuvasti hervoton sotanorsuolo? Niinpä.

Myös Aleksin inttiin meno on koko ajan mielessä ja päivä päivältä lähempänä.. Olen kyllä ollut jo pitkään valmistautunut siihen, että jään yksin kotiin, mutta en osannut ajatella, että jäisin yksin kotiin, kun olen raskaana. Mä en tiedä mikä siitä tekee niin erilaista, mutta olo on jatkuvasti itkuinen ja musta tuntuu, että jäisin kokonaan yksin, vaikka tiedän, etten jää. Ehkä tässä menee vaan se oma aikansa, mutta te ette sentään joudu kuuntelemaan mun valitusta, sillä perustin sitä varten oman blogin nimeltä Inttilesken (angsti)päiväkirja.

Tällä hetkellä siis olo on vain lihava lössykkä, joka pettää tahtomattaan ja joka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, hurraa. Vaikka nyt ei mikään tunnukaan onnistuvan tai tuntuvan hyvältä niin ei sillä, uskon lopputuloksen olevan kaiken tän arvoista.

5 kommenttia

  1. Voi että, tsemiä sulle kovasti!! En oikeen osaa sanoa muuta..

    Lopputulos on kyllä kaiken tuon tuskan arvoista! <3

    VastaaPoista
  2. Paljon jaksamisia sulle ja toivonmukaa helpottaa :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sulle kovasti! Itselläni mies tällä hetkellä intissä ja tää on ollut mullekkin jo raskasta vaikken raskaana ookkaan, mutta usko pois, nopeesti se menee! <3 vaikka ei nyt siltä varmaan tunnukkaa..

    VastaaPoista
  4. Voimia sulle mahdottomasti! ♥

    Tiedän miltä susta tuntuu, toi pahoinvointi ei kyllä ole mitään mahtavaa! Itsellä kesti alku pahoinvoinnit tonne 16 raskausviikkoon asti ja sit kun se meni ohi, niin sitten vaan alkanu keräämään unta varastoon! Kauhea väsy kokoajan :S Kyllä se vielä helpottaa! Ei oo ihan pysyvää onneksi!

    - Sini ♥

    VastaaPoista
  5. VOI VITSIT, ensimmäistä kertaa mä en vaan jaksa vastata kaikille samaa, joten ihan näin yhteisesti: iso kiitos kaikille. <3 Ja joo, jos ei helpota kohta niin viimeistään sit, kun pieni on maailmassa - enää siis puolisen vuotta.. ;D

    VastaaPoista