30.5.2013

LEMMIKIT JA MASUASUKKI

Erään lukijan toiveesta siis juttua siitä onko raskaus vaikuttanut eläimiin ja kuinka luulen niiden tulevan toimeen Dinon (Arvatkaa vaan meinaanko aina kirjoittaa Dinon oikean nimen..) kanssa. Suoraan sanottuna mua vähän hirvittää tuleva yhteiselo..

Jane

Perheen diiva ja prinsessa, joka on tottunut saamaan eniten huomiota. En tiedä onko Janeen vaikuttanut Simban lähteminen vai raskaus, mutta se on nykyään entistäkin enemmän mun perään. Se maukuu ja mouruaa, jos on eri huoneessa. Se puskee päällään ovea ja yrittää osua tassuilla kahvaan. Välillä meinaa lähteä järki, kun neiti mouruaa aamuisin vaikka tunteja, jos ei pääse viereen. Jane on pienestä asti tykännyt nukkua mahan päällä, mutta nyt sekin on vaan lisääntyny ja saan usein vihaisia katseita, kun toinen koittaa ovelasti ryömiä koko ajan lähemmäs ja lopulta työnnän sen pois. Jane on myös kovin mustasukkaista sorttia ja luulen, että siitä syystä esimerkiksi pissasi meidän sänkyyn muutama viikko sitten.. Saadaanpahan syy ostaa uusi, isompi sänky. Lapsista se ei niinkään välitä ja tutkailee näitä yleensä kauempaa, mutta vauvan tuoksu saa sen pään sekaisin. Se kiehnää ja puskee tavaroita, joissa haisee vauva. Jos ollaan tekemisissä pienten lasten kanssa ja tullaan kotiin, Jane puskee joka paikkaa, pyörii vaatteiden päällä ja puree niitä.. Sama reaktio käy myös tupakan ja kissanmintun kanssa.

Janen kohdalla jännittää lähinnä sen mustasukkaisuus. Pelkään, että se alkaa merkkailemaan sitteriä, vaunuja ja muita Dinon tavaroita. Vaikka Jane viihtyy enemmän omissa oloissaan kuin lasten lähettyvillä, tällä hetkellä mulla on tunne, etten uskalla jättää Dinoa hetkeksikään yksin, jos Janella on mahdollisuus päästä päälle makaamaan. Haluun uskoa, että mustasukkaisuus on vaaratonta ja ohimenevää, mutta liiaksi en tähän otukseen ala luottamaan.


Tico

Se kaikkein pahin pelko.. Tico. Tico ei pidä lapsista. Se ei pidä lapsista, jotka on kiinnostuneita siitä, se ei pidä lapsista, jotka on kiinnostuneita Aapelista, se ei pidä lapsista, jotka riehuu eikä se pidä lapsista, jotka vinkuu tai kiljuu. Raskauden aikana Tico ei ole muuttunut oikeastaan yhtään - se kaipaa ehkä vähän enemmän läheisyyttä, mutta muuten on ihan oma itsensä. Tikkari ei jaksa kiinnostua vaatteista tai niiden hajusta, mutta se eilen saapunut tutti oli mieleinen. Hölmöintä siinä oli, että Ticolla ei ollut aikomustakaan pureskella sitä vaan se piti tuttia ylpeänä suussaan.

Mulla on niin suuri pelko, ettei Dino ja Tico mahdu samaan perheeseen, mutta toivon, että ajan kanssa ne tulevat toimeen. Tavaroiden suhteen täytyy ilmeisesti tehdä heti selväksi, mikä on kenenkin ja opettaa ettei edes pudonnutta tuttia saa ottaa. Tico on niin mustasukkainen Apsusta, että haluaa ajaa sen mahdollisimman pian pois lasten läheltä, sillä se ei kestä katsoa sitä yhtään. Vaikka Tico antaa mun tehdä itselleen lähes mitä vaan, ei sitä uskalla päästää ilman valvontaa lähellekään lapsia. Koirat opetetaan jo raskauden aikana siihen, että ne ei nuku enää makuuhuoneessa, vaan niille on eteisessä rajattu tila. Luulen, että Dinon tultua Tico ottaa monen monta jäähyä lapsiportin takana, mutta en tiedä onko se lopulta sille niin rangaistus vai ennemminkin oma rauhallisempi paikka. Pääasia kuitenkin on, että sekä Jane että Tico pystyisi olemaan täällä kotona muun perheen kanssa ja mielellään vielä yhteisissä tiloissa ilman jatkuvaa silmälläpitoa.


Aapeli

Ja sitten tää ihan lössykkä nallekarhu, johon sanat eiväti riitä! Totta kai jokaisella möllykällä on omat tähtihetkensä ja päivänsä, jollon just se möllykkä on muita eritysempi, mutta tosiasia on, että Aapeli on niin leppoisa kaveri, ettei huolen häivää! Apsulle raskaus on ollut alusta asti ihan itsestäänselvyys, niin hassulta kun se kuulostaakin. Itse asiassa jo ennen plussausta sillä oli joku erityinen halu olla lähellä mahaa ja luulen, että se haistoi tän touhun jo sillon. Hormonihirviönä ei ole helppoa ja meinaan joka kerta pillahtaa itkuun, kun Aapeli tulee tökkimään kylmällä ja märällä nenällä masua.. Samoin meinaa käydä, kun se tulee viereen nukkumaan ja laskee leuan  alavatsalle. <3

En halua olla liian varma, mutta luulen, että Aapelin kanssa ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa. Kuten sanottu, se on niin leppoosa, että meidän (pian) 10 kuukauden ikäinen kummipoika saa repiä hännästä ja korvista eikä toinen ole moksiskaan. Miko saattaa ajaa kävelytuolin kanssa Apsun varpaille, kun nää pyörii molemmat keittiössä.. No Aapeli nostaa peppua, vaihtaa vähän paikkaa ja taas Miko tulla tömäyttää päin. Sama saattaa toistua muutamaan kertaan ja Tico on ainoa, jota se haittaa. Voisin kuvitella, että Aapelista tulee se, joka vartioi vaunuja ja se, joka seuraa perässä tai sivusilmällä minne Dino on matkalla. Mikäli Apsu pysyy tällaisena kuin nyt, ei meillä tule olemaan sen suhteen mitään hätää.


Nemi ja Nala

Ja mitäpä sanoo asiaan ystävämme N&N? No ne vaan pyörii hulluna ja tokaisee, että äiti, anna meille lisää näkkileipää ja mielellään nyt heti!

29.5.2013

BIB - BABY IN BLACK

Mä en henkilökohtaisesti jaksa välittää, että minkälaisiin vaatteisiin sitä lapseni tulen pukemaan. Vaatteiden tulee totta kai olla mukavat päällä, ehjät ja suurin piirtein puhtaat, mutta nyt on kyse värikoodista, joka saa usein pään kiehumaan. Monelle tuntuu olevan itsestään selvää, että tytöt puetaan tyttöväreihin, pojat poikaväreihin ja musta ei kuulu lapsille - tämän käsityksen saan myös joka kerta, kun eksyn kaupoissa hiplailemaan pikkuihmisten vaatteita. Tuntuu ihan älyttömän vaikealta ostaa vielä mitään masuasukille, kun kaupoissa ollaan selvästi jaoiteltu jo valmiiksi mitkä vaatteet ovat soveliaita tytöille ja mitkä pojille.

Me tullaan varmasti järkyttämään hirvittävän monen sukulaisen mieltä, kun puetaan lapsemme meidän näköisiin vaatteisiin, toisin sanoen myös siihen mustaan. Luultavasti tämäkin beibi tulee pukeutumaan joko enemmän vaaleanpunaiseen tai -siniseen sukupuolesta riippuen, mutta ihan taatusti myös siihen vastakkaisen väreihin. Saatiin jokin aika sitten A:n siskolta iso kassillinen poikien vaatteita, joista sitten valikoitiin (eh eh, minä valikoin) ne, jotka sopii molemmille. Epäsopivia oli vain muutama, joten mahdollisen tytön saapuessa perheeseen, en nää mitään estettä sille, että tää kulkisi vihreässä tai sinisessä, vaikka mut tuntien lipaston valtaa kyllä ihan taatusti pinkki ja Hello Kitty. Pojan kohdalla tilanne on sama, sillä tällä tullaan varmasti näkemään sukkahousuja, legginsejä, punaista ja ehkäpä myös vaatteita, joissa esiintyy vaaleanpunainen. Ja se musta.. Tällä hetkellä eletään kuitenkin jo vuotta 2013 ja sekä nuoret että aikuiset alkavat pikkuhiljaa unohtamaan värikoodin eikä vaaleanpunainen paita tee enää kenestäkään homoa, en siis ymmärrä miksei lapsia voisi pukea saman kaavan mukaisesti - toisin sanoen ilman kaavaa. Eiköhän se sukupuoli kuitenkin tule esille - jos ei vielä nimestäkään, niin kysymällä.

Ja jotta pääsisin siihen postauksen oikeaan, aiheeseen, me tilattiin niitä kamalia, mustia vaatteita EMP:ltä. Siis niitä, jotka ei missään nimessä kuulu lapsen päälle, mutta joihin kuitenkin aion Dinon hymyssä suin pukea. Paketti saapui tänään ja sisälsi kolme omaa silmää miellyttää bodya ja tutin.

28.5.2013

HERKKUJA RUOKAPÖYTÄÄN

Pahoinvoinnin orjana pieneen mieleen ei edes sekunnin sadasosaksi kehity ajatusta siitä, että pitäisköhän syödä jotain terveellistä, vaan meillä mennään ihan pelkästään mielihalujen mukaan. Toistaiseksi mielihalut on pysyneet melko terveellisellä linjalla (paitsi chilipähkinät) ja eniten himoja taitaa olla ihan tavallisiin kotiruokiin. Välillä on päiviä, jollon ruokaa ei tee ollenkaan mieli, mutta välillä saatan syödä kolme - neljä kertaa päivässä hyvällä ruokahalulla. 

Nyt on jo useampana päivänä tehnyt mieli jauhelihakastiketta, mutta kumpikaan meistä ei ole halukas tappelemaan jauhojen kanssa. Facebook oli pelastukseni taas kerran, kun bongasin eräästä ryhmästä seuraavan respetin..

Juustoinen jauhelihakastike 

 Johon tarvitset: 
400g jauhelihaa
Vajaa paketti Koskenlaskijaa
Noin desi vettä
Näppituntumalla ketsuppia
Mausteita oman maun mukaan


 Ohje:
 Ruskista jauheliha, mausta ja pilko joukkoon Koskenlaskija. 
② Notkista tarpeen mukaan vedellä. Laita sekaan ketsuppia, jotta väri on kivan oranssi/oman maun mukaan. 
 Sekaan voi lisätä myös tomaattipyrettä, jos maistuu.

Musta itsestäni ei tänään(kään) ole hellan ääreen, mutta onneksi tää miekkonen täällä uskaltautui kokeilemana mun antamaa ohjetta ja saikin aikaan mitä mainioimman kastikkeen, ja luulen, että tätä tullaan tekemään vielä uudemmankin kerran! Kuvan laatu häikäisee omiakin silmiä ja peitossa esiintyvä ruokalista suorastaan houkuttelee sänkyyn.. Syöminen + makaaminen ei vaan olekaan ihan niin helppo yhdistelmä mitä saattaa luulla enkä ihmettele enää yhtään, miten vuodepotilaat saa koko sängyn ja vaatteet täyteen sitä ruokaa - se onnistuu multa nimittäin ihan yhtä loistavasti.

26.5.2013

BOLA-KORU

"Meksikolainen bola on kaunis helistinkoru odottavalle äidille. Korun sisällä on pieni ksylofoni, jonka päällä pikkuruinen pallo tanssii pitäen erityistä, hienoa hiljaista ääntä odottavan äidin liikkuessa. Korua pidetään roikkumassa vatsan päällä ja jo 20:nen raskausviikon jälkeen lapsi voi kuulla ja tunnistaa äänen. Korun maaginen ääni rauhoittaa lasta kohdussa raskauden aikana. Bola-korua säännöllisesti käytettynä, syntymän jälkeen lapsi tunnistaa tutun helinän, joka tyynnyttää häntä. Toimii siis myös imetyskoruna -lapsen ja äidin yhteisiin hetkiin."

Lähde: Raskauskeiju.


Mä itse rakastuin bola-koruihin noin vuosi sitten, kun Aleksin sisko keinutteli sitä oman vatsansa päällä. Teki mieli jo silloin tilata joku niistä ihanista vaihtoehdoista, mutta lopulta en onneksi joutunut tekemään valintaa, kun viime viikolla sain "kummipojaltani" tämän synttärilahjaksi. Jenna tietää kyllä ihan hyvin, että vihaan lahjoja, mutta menköön tämä, kun ei oo tarkoitettu ainoastaan mulle vaan myös vauvalle. Vaikka viikkoja on kasassa vasta 14+1, aion ottaa korun kyllä heti käyttöön kunhan pääsen ihmisten ilmoille - niin ihana!

24.5.2013

DINOSTA JA ÄIDISTÄ

Dinosta

Huomenna poksuu 14+0 ja ajattelin sen kunniaksi kertoa jo vähän itsestäni ja myöhemmin myös äidistä. Olen siis pian 12 viikon ikäinen ja pituuteni päästä peppuun on noin kahdeksan senttiä, eli olen jo 2/3 äidin puhelimen korkeudesta! Olen jo ihan vauvan muotoinen, vaikka minua kuuluisikin kutsua vielä sikiöksi. Sydämeni lyö kovaa tahtia ja pumppaa verta. Minulle on kehittynyt sormet, varpaat, polvet ja kyynärpäät, joten pystyn jo liikkumaan ja jopa potkimaan! Ulkopuoliset eivät vielä voi nähdä liikkeitäni, mutta äiti saattaa tuntea ne, kun painaa kädellään kohdun kohdalta. Tänään olin niin vilkkaalla päällä, että lääkärin dopplerista kuului "tumtum", kun potkaisin siihen. Minulla on jo korvat, silmät ja nenä, munuaiset, keuhkot, vatsa ja oikeastaan ihan kaikki sisäelimet, mutta ne eivät ole vielä valmiita vaan kehittyvät pikkuhiljaa. Osaan availla suutani ja harjoittelen hengittämistä. Hiukset ja kulmakarvat kasvavat ja sekä sormista että varpaista löytyy kynnet. Alan jo muistuttamaan äitiä ja/tai isiä, mutta en kyllä yhtään tiedä miltä ne mahtavat näyttää, hassua. Tämän viikon aikana opin tuntemaan äidin - voisinpa tuntea jo isinkin. Kuvassa olen minä viikko sitten, 12+6.


Äidistä

Äiti ei voi kovin hyvin.. Tiputuksesta ei tuntunut olevan apua, sillä heti kotiin tultua äiti taas oksensi, kun yritti juoda vettä. Kiinteä ruoka pysyy sisällä vaihtelevasti (tällä hetkellä asia aika ok), mutta juominen on inhottavaa, sillä juomasta riippumatta kaikki nousee ylös. Voin vain kuvitella miten vaikeaa äidillä on, kun sillä on jo muutenkin oksennuspelko ja päivän vatsatautikin saa itkemään. Äiti kirjoitti teille eilen, että mansikat uppoaa hyvin, mutta se siitä - ei uppoa enää. Tänään oksettaa taas oikeastaan kaikki, mutta Hesen kanatortilla kyllä maistuisi. Onneksi iskä on käymässä Loimaalla, joten äiti saa (taas) haluamansa. Iskä onkin ollut hirvittävän suuri apua eikä äiti voi kiittää tätä riittävästi, ja vaikka äidin tunteet menevät vuoristorataa, on isi kestänyt kaiken loistavasti. Olen silti onnellinen, että se pääsee hetkeksi armeijaan, jotta saa vähän lomaa tästä hormonihirviöstä. Äitiä harmittaa, kun se ei pysty tekemään mitään. Olisi kuulemma niin kamala hinku heittää talviturkki, maata auringossa, siivoilla, pyöräillä ja olla esimerkiksi mummun luona. Sillä on niin hirvittävä ikävä mummua ja sitä, kun ne söivät joka viikko yhdessä jossakin. Julkisella paikalla syöminen on  vaan niin kaukainen ajatus, koska vessan pitäisi olla ihan vieressä ja jatkuvasti vapaana eikä äiti uskalla luottaa siihen. Äiti venyttää päivän ensimmäistä nousemista yleensä niin pitkälle kuin mahdollista, sillä pahoinvointi alkaa yleensä vasta ensimmäisen vessareissun aikana. Päivät kuluvat sängyssä maaten ja puhelinta selaillen (etenkin Candy Crushia pelaillen), iltapäivisin äiti katsoo isin kanssa Serranon perhettä ja pelaa vierekkäin sitä kirottua CC:tä. Itseasiassa äiti ei pysty edes blogia kirjoittamaan koneella, vaan tekee sen ensin puhelimella ja tulee vasta sitten lisäämään mahdolliset kuvat. Kaikkein hassuinta äidistä on, että tunnen jo sen ja siitä syystä tällä on koko ajan sellainen olo, kun joku kurkkisi nurkan takaa, vaikka oikeasti minähän vaan tunnen, en näe. En halua äidille jäävän kamalaa muistikuvaa raskaudesta, joten muiden tavoin toivon pahoinvoinnin helpottavan pian.

23.5.2013

KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA

Millä viikolla plussasit? - Seitsemännen viikon alussa, eli viikkoja taisi olla 6+1.

Jäivätkö kuukautiset pois vai mistä moinen idea? - Oli myöhässä, mutta se ei vielä aiheuttanut ihmetystä, kun oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Halusin saada kierron taas alkamaan ja tämä konsti oli toiminut ennenkin.

Raskausoireita? Neuvoja niihin? - Pahoinvointi, erilaiset mieliteot, arat rinnat, jatkuva vessassa juokseminen, nippailut alavatsassa esimerkiksi aivastaessa. Ei mulla oikein ole neuvoja, kun en pysty vaikuttamaan pahoinvointiinkaan millään. Sea band -pahoinvointirannekkeet auttaa lievään pahoinvointiin, mutta ei kyllä enää tässä vaiheessa. Aluksi ei myöskään kannata keskittyä niin siihen, että syö terveellisesti vaan popsii mielummin kaikkea mitä tekee mieli.

Mielitekoja? - Näitä on ollut paljon, mm. uudet perunat, mannapuuro, Bonbon -tikkarit, mehujäät, maito, erilaiset hedelmät, maissi, ranskalaiset, tillikermaviili, erilaiset keitot ja Muksu-puurot. Tällä hetkellä oon oksentanut varmaan jo vähän kaikkea, joten mun ei oikeestaan koskaan tee mieli syödä. Ainoa mieliteko nykyään on mansikat.

Miten reagoitte plussaukseen? - Mä olin yksin kotona, kun tein testin ja sekosin täysin. Itkin puolentoista tunnin ajan ja kuljin ympäri kämppää, kädet tärisi, kun koitin ottaa Johannalle kuvaa testistä. Aleksi oli epäillyt mun raskautta jo jonkun aikaa, joten sille ei edes tullut yllätyksenä.

Miten sukulaiset reagoivat? - Aleksin äiti kävi ylikierroksilla, muut otti asian joko vaan onnitellen vastaan tai yllätty niin paljon, ettei saanu sanaa suusta. Hyvin joka tapauksessa, kun mä pelkäsin kaikkien sanomisia ihan hirveästi..

Oliko vauva vahinko? - Ei vahinko, mutta todella suuri yllätys.

Tykkäätkö lapsista? - Mua pidetään ihana kamalana tän jälkeen, mutta en - mä vihaan melkein kaikkia lapsia. Lähes jokainen 0 - 4-vuotias on ihana, mutta sitä vanhemmista poikkeuksia lukuun ottamatta ainoastaan sellaset, joiden kanssa oon olluT tekemisissä ihan pienestä asti. Tällä hetkellä siis luku taitaa olla huimat kaksi, eli omat sisarukset + sitten ne 0 - 4-vuotiaat.

Miksi kerroitte näin varhaisessa vaiheessa raskaudesta, kun riski keskenmenoon on kumminkin aika suuri? - Riski on huomattavasti pienempi ensimmäisen ultran jälkeen, kun sydänäänet on kuultu ja varmistettu, että kohdussa on elämää. Vaikka jotakin tapahtuisi niin ei mua haittaisi, että näinkin suuri yleisö asiasta tietää, olisi lähinnä helpottavaa, että ei tarvitsis esittää kellekään iloista. Näiden lisäksi tämä + ympärillä olevat paikkakunnat on niin hirvittävän pieniä, että jutut liikkuu nopeasti ja halusin heittää faktat heti tiskiin, koska juorut lähti leviämään

Aiotteko selvittää lapsen sukupuolen ennen syntymää? - Mikäli se vaan on mahdollista, eikä pieni ole siellä jalat ristissä.

Aiotteko kertoa sukupuolen julkisesti ennen syntymää? - Toisaalta haluaisin pitää sen salassa, mutta eiköhän me kerrota.

Kumpaa odotatte enemmän, tyttöä vai poikaa? - Ei sillä tietenkään ole väliä. Pääasia on, että pieni on terve ja molemmat sukupuolet ovat ihan yhtä tervetulleita ja rakastettuja.

Onko nimet jo valmiina? - Suurin piirtein.

Aiotteko kertoa nimet julkisesti ennen syntymää? - Tästä tulee niiiin vaikeeta! Jos mun itsehillintä kestää niin ei, vaikka ois se paljon helpompaa paljastaa, kun kotona kutsutaan kuitenkin Dinoa sillä tulevalla nimellä ja mä oon meinannut lipsauttaa sen jo moneen kertaan.

Vauvahankintoja? - Muutamia uusia vaatteita, Ainu-ensipupu, meidän kummipojan vanhoja vaatteita, Aleksin mummin kutomat tennarit ja tumput ja mun äiti osti meille Newbien pipon, tumput ja tossut. Pinnasänky tekisi mieli hommata samalla, kun ostetaan meillekin uus sänky.

Meinaatteko asettaa pinnasängyn makuuhuoneeseen vai tehdä vauvalle oman huoneen? - Järjellä ajateltuna haluaisin tehdä pikkuhuoneesta huoneen vauvalle, jotta toisen ei tarvitsis heräillä vaipan vaihtojen ja syömisen aikana, eikä sitten joskus tulis sitä ongelmaa, että pitää siirtyä omaan huoneeseen nukkumaan. Oon kuitenkin 99% varma, että pinnasänky tulee makuuhuoneeseen.

Miten luulette eläinten suhtautuvan uuteen tulokkaaseen? - Vähän pelottaa.. Kissa meillä kapinoi jo nyt vastaan ja pienempi koira, Tico, ei tykkää yhtään lapsista.. Aapeli sen sijaan on leppoisa kaveri ja antaa kummipojankin repiä hännästä tai korvasta, eikä märät ja kuolaiset pusutkaan haittaa. <3

Millä tavoin meinaat pärjätä, kun teillä on pieni vauva, niin monta eläintä ja Aleksi on armeijassa? - Raskauden jälkeen uskon pärjääväni, kun ei ole tätä pahoinvointiakaan enää riesana. Meillä on kasa auttavia käsiä ympärillä, joten jos omat loppuu kesken niin varmasti jokaiselle karvakaverille löytyy hetkellinen hoitopaikka. Eniten mietityttää koirien päivittäinen hoito, jos joudun valvomaan öitä, mutta kyllä sekin järjestyy ihanien ihmisten avulla.

Miten ajattelit pärjätä, kun Aleksi on armeijassa, jos raskaudestasi tulee jotenkin erityisen vaikea (esim. ihan järjetön pahoinvointi)? Onko sulla muita henkilöitä, jotka voi auttaa? - Pakko sanoa, että tällä hetkellä mua pelottaa ajatus siitä, että jään tässä kunnossa "yksin", jos siis vointi ei ala pikkuhiljaa paranemaan. En halua olla kenenkään riesana, mutta tarvittaessa mulla on kyllä ihmisiä lähellä. Luulen, että ois mahdollista mennä joko itse koirien kanssa Aleksin äidin luo tai viedä koirat sinne ja viettää aikaa omista vanhemmista jomman kumman luona. Oikeastaan olosta riippumatta haluaisin päästä kesän aikana sisarusten luo iskälle ainakin viikoksi. <3

Onko kummit valmiina? - Ollaan puhuttu niistä jo ennen raskauttakin ja mielessä on kaksi sellaista, jotka kummatkin haluaa ehdottomasti. Niiden kahden lisäksi musta yksi vaan ansaitsee sen homman ja yhden mulle erityisen haluan, mutta en tiedä onko se edes mahdollista, joten pitää vähän googletella sen mahdollisuutta. Jos se on mahdollista niin siitä en luovu vaikka Aleksi olisi mitä mieltä. Kenenkään kanssa ei vielä olla asiasta puhuttu, mutta jos kaikki suostuis niin meillä olisi 3-4 virallista kummia ja tietenkin haltijakummi K.

Jännittääkö synnytys? - Niin kauan kun kukaan ei puhu mulle siitä niin ei myöskään jännitä

Kuka tulee mukaan synnytykseen, kun Aleksi on armeijassa? - Ei se nyt sentään vankila ole. Nykyään sieltä pääsee aika hyvin synnytykseen mukaan ja luvan kanssa saa olla puhelinkin mukana ihan koko ajan siinä vaiheessa, kun LA lähestyy. Jos kuitenkin olis tilanne, että Aleksi ei esimerkiksi ehdi, niin siellä on varmastikin joko oma tai A:n äiti, yksin en joudu olemaan.

Miten Aleksi ottaa sen, ettei pääse näkemään lapsen syntymää? - Ihmettelee vaan, että miksi ei muka pääsis. Ei me edes jakseta ajatella niin, kun mahdollisuudet on kuitenkin olemassa, vaikka voihan siitä käydä miten vaan.

Eikö harmita, että Aleksi luultavasti tulee missaamaan esimerkiksi suurilta osin ainakin vauvan ensimmäisen kuukauden ja ehkä jopa enemmän, jos joutuu olemaan armeijassa kauemmin? - Jaa kuinkakohan niin luultavasti? Mahdollisuudet on tällä hetkellä kuitenkin ihan 50:50 ja oishan se siellä aika vastuutonta pyytää Aleksia jäämään pidemmäksi aikaa, kun tehdään alusta asti selväksi, mikä tilanne on. Lisäksi sieltä saa jonkin mittaisen loman, vaihtelee musta 2-12 päivän välillä ja siihen mahdollisesti yövaipaita, jos haluaa. Musta tästä koko asiasta vaan tehdään liian suuri, kun mitään ei voi etukäteen tietää.

Koetko menettäväsi nuoruuden lapsen takia? - En. Koen, että mun nuoruus oli sitä, kun asuttiin kotona vailla huolta laskuista tai muusta. Sitä kun kuljettiin yötä myöden missä milloinkin ja juotiin päät täyteen. Oonhan toki edelleen nuori, mutta sanoisin silti, että oon elänyt sen nuoruuden jo pari vuotta sitten. Asia olisi toisin, jos oisin esimerkiksi alaikäinen, joka ei ehdi halutessaan käymään edes baareissa ennen lapsen syntymää.

Meinaatko käydä keikoilla raskauden aikana? - Ruisrockiin mennään, mutta mm. juhannuksen suunnitelmat menikin nyt uusiksi, kun en halua ahtaisiin sisätiloihin tunkea masun kanssa.

Onko kaikki ystävät säilyneet tähän asti raskaudesta huolimatta? - Ikävä kyllä ei. Yhtä miespuolista hyvää kaveria ei enää kiinnosta mun tai meidän kuulumiset lainkaan, mutta se oli arvattavissa. Toinen on hiljentynyt huomattavasti, mutta on pariin kertaan kysellyt vointeja ja masun kasvusta. Erään neitosen kanssa laitoin itse välit poikki ainakin toistaiseksi.

Mikä raskaudessa on kamalinta? - Pahoinvointi ehdottomasti. Se rajoittaa mua niin paljon ja estää nauttimasta tästä.

Entä parasta? - Se kun tietää kasvattavansa sisällään jotain niin arvokasta. Niin ihanaa nähdä ultrassa miten toinen kehittyy ja lukea joka viikko uusia juttuja - tän viikon aikana sikiö alkaa tuntemaan äidin! Mä en millään malta odottaa, että kaverin liikkeet alkaa tuntumaan.

22.5.2013

JA NAAMIAISET SATUMAAN, NE ON LOPUILLAAN

Varmasti moni on saattanut tahtomattaankin törmätä siihen uutiseen, että syksyn tullessa PMMP mahdollisesti lopettaa toimintansa. Uskallan väittää, että suurinta osaa lukijoista ei aihe kiinnosta ja Nikon sanoin olisi mielummin ihan nevahööd Mirasta ja Paulasta. Mulle PMMP on kuitenkin antanut niin hirvittävän paljon, että haluan kirjoittaa tästä ja muistella vähän kuluneita vuosia.

Muistan kun äiti toi mulle joskus töistä ensimmäisen PMMP:n levyn vuonna 2003. Siihen mennessä olin kuullut vain Rusketusraitoja radiosta, mutta levyä kuunnellessa erityisesti Joutsenet iski ja kovin. Ennen Oo siellä jossain mun -tatuointia mietin pitkään, että tahtoisin tatuoinnin joutsenesta tai kahdesta, mutta idea ei napannut niin kuin tekstitatuointi. Mulla ei ole koskaan ollut tapana paljastaa ideoita tuleviin tatuointeihin, eikä sen ottaminen tällä hetkellä ole edes mahdollista, mutta olen miettinyt, että ehkä seuraavaksi olisi sen joutsenen vuoro ja vieläpä mielellään niin, että jossakin lukisi joko piilotettuna tai ihan näyttävänä PMMP - kadun myöhemmin jos kadun, mutta en usko niin käyvän. PMMP:n mukana on siis tullut kasvettua ihan lapsesta tänne aikuisuuden kynnekselle (no enhän mä oikeesti mikään aikuinen ole, täysi-ikäinen vain) asti ja olen tatuoinut itseeni osan siitä.

Mitä siihen lopettamiseen tulee.. Aleksin sisko linkkasi meille uutisen ja taisin tokaista, että jaa. Jaa!? Olisin halunnut saada itkupotkuraivokohtauksen ja tuntea surua, mutta mä en päästänyt kyyneltäkään. Oon kai aina elänyt jossain vaaleanpunaisessa maailmassa taikaponien kanssa. Siis siinä maailmassa, jossa Mira ja Paula ovat kuolemattomia ja PMMP ei lopu koskaan. Viime vuonna ilmestyi Rakkaudesta-levy ja ennen levyn julkaisua biisit löytyi Youtubesta, ja niitä kuunnellessa mulle tuli sellainen olo, että se oli tässä, tämä oli viimeinen levy. Vaikka levyjä onkin tulossa vielä yksi, oon jollakin tapaa ollut sisäisesti valmistautunut uutiseen jo vuoden verran. Myös tuleva Ruisrock olisi jäänyt joka tapauksessa mun osaltani tällä hetkellä viimeiseksi keikaksi (paitsi, jos niitä on ulkona vielä syksyllä), jonne ollaan suuntaamassa.

Sen lisäksi, että PMMP on tehnyt loistavia levyjä, on lavaesiintyminenkin ihan kärjestä. Tunteita löytyy laidasta laitaan, kun välillä riehutaan Kohkausrockissa  ja seuraavana rauhoitutaan Henkilökohtaisesti. Aleksi aina valittaa mulle siitä, kun takerrun biisien sanoihin liikaa, mutta jään vaan automaattisesti kuuntelemaan niitä. Ei sillä niin väliä, kuinka ne on tarkoitettu otettaviksi vaan kuinka ne otetaan. Sanoja kirjoittaessa Paula on voinut tarkoittaa jotain ihan muuta mitä itse kehitän niistä pääni sisällä ja juurikin siitä syystä moni biisi merkkaa todella paljon ja niiden mukana on ollut helppo elää. Joutsenet kulki yhdeksän vuotta lempibiisinä, mutta viime vuonna se taisi saada päihittäjän: Jeesus ei tule, oletko valmis. Miten Paula olikin osannut yhdistää yhteen biisiin kaksi mulle niin vaikeata ja eniten mielessä olevaa asiaa..

"Anna rakas voimia jaksamaan.
Alusvaatemainokset kaduilla,
joka puolella muija kuvissaan
luottaa itseensä pikkuhousuissaan.

Itseinhosta,
ihmisvihasta,
hyvää bisnestä muovilihasta.
Sinä olet kauniimpi kaduilla,
loisteputkimaailman valoissa."

--

"Hyvän elämän lähtökohtana
ydinperhe ainoa oikea.
Sikiöt siis huolella valitkaa,
mihin kohtuun päädytte roikkumaan."

Mä en siis ole surullinen, vaikka olo onkin vähän haikea. Musta on hienoa, että Pemut kestivät tänne saakka ja lopettavat hymyillen ystävinä eivätkä irvistellen riitaantuneina. Taival on ollut kaunista katseltavaa ja niin myös sen päättyminen - huipulla on hyvä lopettaa. Ja kukapa tietää, ehkä ryhmärämä  joskus yllättää meidät tekemällä uuden levyn tai paluun. Jos ei niin mä en osaa sanoa kuin kiitos. <3 Odotellaan nyt vielä sitä kokoelmalevyä, jonka nimeksi toivottavasti vihdoin ja viimein tulee se eräs kuuluisa, Vittuun kaikki!

21.5.2013

NP-ULTRASSA

Vihdoinkin siitä viime viikon maanantain niskapoimu-ultrasta! Huonovointisuudesta huolimatta onnistuin itseni sinne raahaamaan, vaikka koko reissu oli melkoista tuskaa ja sen jälkeisestä äitillä olemisestakin muistikuvat on lähemmäs nolla. Meillä on nyt vanhat ultrakuvat ja kaikki mahdolliset lippulappuset autossa, joten 9+4 mittaa en muista, mutta np:ssä viikoilla 12+2 pituutta oli jo huimat 59,7 milliä - melkein kuuden sentin mittainen pikkukaveri! Viime kerralla vatsassa oleili vain pienen pieni otus, joka muistutti lähinnä rusinaa, mutta nyt tämä sama rusina oli oikea vauva. <3 Oli ihan käsittämätöntä nähdä ne pienet varpaat ja sormet enkä vieläkään käsitä miten niin pienellä voikin olla jo ihan selvät ihmisen muodot. Niskaturvotus oli 1.1mm ja musta 2.5 - 3mm kohdalla on syytä huoleen, eli sen mukaan meillä oli kaikki todella hyvin. Laskettu aika on nyt sitten 1.12. sijaan 23.11!

Nyt pitäis jaksaa odottaa 4 - 7 viikkoa, että päästään rakenneultraan ja saadaan mahdollisesti tietää kaiffarin sukupuoli. Mulla on oma melko vahva epäilykseni, mut siitä en tiedä, kuinka hyvin se pitää paikkaansa. 

20.5.2013

RAKAS, MUTTA RASKAS

Rakas, mutta raskas raskaus.. En tahtoisi valittaa, mutta en myöskään tahdo antaa sitä kuvaa ruusuilla tanssimisesta, minkä liian moni bloggaaja tekee.  Kuten postaustahdista on saattanut huomata, voimia blogille ei ole. Koko raskauden ajan oon saanut kärsiä pahoinvoinnista, mutta kuluneiden viikkojen aikana tilanne on pahentunut. Pahoinvointi rajoittaa mua älyttömän paljon, enkä kykene oikeastaan tekemään enää mitään - jopa vessaan meneminen yksin tuntuu mahdottomalta enkä osaa toimia itsenäisesti. Mikään ei tahdo pysyä sisällä vaan joudun usein lähtemään vessaan kesken ruokailun, viimeistään kun viimeinen haarukallinen menee suuhun, tiedän, että pitää jo juosta. Yksin oleminen pelottaa ja vietänkin suurimman osan siitä ajasta vessassa, jossa mulla on lähellä sekä pönttö että vesihana. Ruuan laittaminen on täysin mahdotonta, siivoaminen ei onnistu ja suihkussa käyminen Aleksin poissa ollessa on jo liian suuri riski. Jos toimisin yksin, tapahtuisi varmaan älytön määrä vahinkoja, sillä jo eräällä vessareissulla meinasi käydä niin, kun jostain kumman syystä unohdin laskea alushousut?? Päässä sentään napsahti ennen kuin mitään ehti tapahtua. Jatkuva oksentelu on tehnyt musta vuodepotilaan, mutta kun paino laski vähän reilussa viikossa noin  pari kiloa, tuli lähtö tk:hon, jossa siis tälläkin hetkellä vietän aikaani tippaletkun varassa. Mielessä on pieni huoli omasta jaksamisesta, mutta ainakin vauvalla on kaikki hyvin ja maanantain troppi auttaa toivottavasti jaksamaan edes vähän paremmin..

Fyysisesti oon siis lähes lopussa enkä henkisestikään ihan voimissani. Totta kai toivon parasta, mutta pelkään pahinta.. Aleksi lähtee pian inttiin, jolloin jään yksin ja pelkään, ettei pahoinvointi hellitä. Lähellä on kyllä ihmisiä, joiden luo voin mennä ja joilta saan apua eläinten kanssa, mutten vaan tahdo olla kenenkään riesana. Lisäksi otan kamalaa stressiä koulusta, kun on itsestään selvää, että tässä kunnossa en saa suoritettua harjoittelua ja neuvolatäti jankkaa vaan sairauslomasta, eikä siis aio päästää mua edes yrittämään. Meidän hyvinvointihan on ehdottomasti tärkein, mutta mielen valtaa jatkuvasti se tunne, että olen pettänyt kaikki, kun musta ei tällä hetkellä olekaan siihen, vaikka kuinka tahtoisin.. Jotta varmasti pahottaisin mieleni vielä vähän enemmän, ei sovi unohtaa lihoamista. Se kamala tunne, kun ultraan lähtiessä yhdetkään farkut ei enää menneetkään kiinni. Onhan se ihan luonnollista, että raskauden aikana lihoaa, mutta silti.. Tilannetta ei helpota muiden kommentit siitä, että pitää nauttia, kun on vielä pieni. No jaa, kuinkakohan voisin tuntee itseni pieneksi nyt, kun mä en tuntenut niin edes ennen raskautta vaan oli jatkuvasti hervoton sotanorsuolo? Niinpä.

Myös Aleksin inttiin meno on koko ajan mielessä ja päivä päivältä lähempänä.. Olen kyllä ollut jo pitkään valmistautunut siihen, että jään yksin kotiin, mutta en osannut ajatella, että jäisin yksin kotiin, kun olen raskaana. Mä en tiedä mikä siitä tekee niin erilaista, mutta olo on jatkuvasti itkuinen ja musta tuntuu, että jäisin kokonaan yksin, vaikka tiedän, etten jää. Ehkä tässä menee vaan se oma aikansa, mutta te ette sentään joudu kuuntelemaan mun valitusta, sillä perustin sitä varten oman blogin nimeltä Inttilesken (angsti)päiväkirja.

Tällä hetkellä siis olo on vain lihava lössykkä, joka pettää tahtomattaan ja joka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, hurraa. Vaikka nyt ei mikään tunnukaan onnistuvan tai tuntuvan hyvältä niin ei sillä, uskon lopputuloksen olevan kaiken tän arvoista.

9.5.2013

VOINTEJA

Edellisen postauksen kommenteissa tulin maininneeksi, etten voi kovin hyvin tällä hetkellä ja tästä syystä sain muutamia kommentteja, sekä sähköpostin asiaan liittyen. Ajattelin ihan yleisesti nyt siis valaista, että juu, äidillä on vähän heikko happi, mutta vauvalla kaikki hyvin. Kulunut viikko on ollut yhtä tuskaa pahoinvoinnin osalta, sillä se on alkanut jo aamuyöstä ja mikään ruoka tai juoma ei oo pysynyt sisällä ennen kello 19:00 - 20:00. Viimeiset neljä päivää oon halaillut vessanpönttöä entistä enemmän ja se on pienen kanssa vienyt multa kaikki voimat, mutta tänään sain syötyä neljän maissa, joten ollaan toivottavasti menossa jo parempaan suuntaan! Kysymyspostaus ja muita toiveita toteutetaan toivottavasti pian. Millä viikoilla mulla on esiintynyt pahoinvointia?

6.5.2013

ANGELSOUNDS

Epätietoisuus on ollut mun mielestä aina yksi maailman vastenmielisimmistä tunteista - kun ei tiedä varmaksi, kun ei voi luottaa 100 pronsenttisesti johonkin, kun epäilyttää syystä tai toisesta. Viime päivinä oon elänyt suuressa epätietoisuudessa siitä syystä, että mulle on kehittynyt entistäkin suurempi huoli tätä ipanaa kohtaan ja kaikki on tuntunut jotenkin niin epätodelliselta. Eräästä ryhmästä poistuu odottajia yksi toisensa jälkeen, kuka kohdaten tuulimunan, kuka kohdunulkoisen, kenelle sattunut muuten vain keskenmeno. Jo valmiina ollut pelko kasvaa väkisinkin ja sitä tulee miettineeksi, että mitä jos omalle kohdalle. Mulla on ollut jotenkin hassu tunne, joten ensimmäisenä oon tietenkin pelännyt, että vuokralainen olisi irtisanonut itsensä yksiöstä ja lähete np-ultraan on tuntunut hidastelevan ihan tahallaan. Eilen koin elämäni toisen kerran jotain niin hienoa, että oli pakko päästä jakamaan asiaa myös tänne.


Oon yleensä aika malttamaton, joten vähän jännitti lähteä tällä kyseisellä vehkeellä leikkimään ja lisäksi riskinä olisi suuri lisähermostuneisuus, mikäli en ääniä saisi kuuluviin. Paketissa lukee muistaakseni suosituksena ensimmäiselle kerralla rv 13 - 16, joten meiltä jäi siltä osin parisen viikkoa vajaaksi ja se lisäsi jännitystä. Ensin oltiin molemmat kuulokkeet korvilla ja Aleksi pyörähteli laitteella pitkin alavatsaa, mutta homma nauratti niin, että kuulokkeista kuului vaan rätinää. Hetken pyöriskelyn jälkeen löytyi istukan viuhviuh-ääniä, mutta homma nauratti edelleen ja oli pakko pyytää Aleksia hetkeksi pois, jotta pystyin keskittymään.


Ehdin jo huolestua entistä enemmän, kun äänet ei tulleet kuuluviin, mutta hetken aikaa yksin pörrätessä masua ympäri löysin itsekin istukan viuhkeen, sen jälkeen oman hitaamman sykkeen ja vielä vähän liikkuessa alkoi kuulua vimmattu tsukutsukutsuku, bingo! Kyyneleet silmissä tuijotin doppleria ja tunne vaan vahvistui: se oli ihan taatusti maailman kaunein ääni. 


Kysymyspostaukseen voi laittaa vielä huomiseen kello 12:00 mennessä kysymyksiä tämän postauksen kommenttiboksiin, jos on jotakin mielessä.

4.5.2013

THE MASU

Mulla oli jo ennen raskautta ajatuksena, että sitten joskus tulevaisuudessa kuvaan kasvavaa vauvamasua viikottain. En koskaan ehtinyt ajatella sitä, julkaisenko näitä kuvia blogiin, mutta anonyymin toiveesta teillä on nyt mahdollisuus seurata Masu-välilehteä, johon pyrin lisäämään joka viikko uuden kuvan ihan näistä alkuturvotuksista sinne loppuviikkojen pyöreään vauvamasuun. Muista välilehdistä poiketen myös kommentointi on  mahdollista! Ensimmäinen kuva parin viikon takainen 9+3 ja turvotus on jo tässä huomattava, kun ennen kylkiluut on paistaneen läpi ja mahaa oli hädin tuskin ollenkaan. Siellä hän kasvaa ja tästä jatkuvasta nälästä päätellen vetää hyvällä ruokahalulla multa ravinnot. Miten mitään niin pientä voikaan rakastaa näin älyttömän paljon. <3  Tänään poksuu 11+0!