30.4.2013

JOTAIN MIELESSÄ?

Niin, että kysymysten aika. Kysymyksiä kuluneesta kymmenestä viikosta, kysymyksiä seuraavasta kolmestakymmenestä viikosta, kysymyksiä talven mukana saapuvasta vauva-arjesta. Luulen, että Aleksikin vastailee mielellään näihin, joten niitä voi laittaa meille kummallekin joko kommentin muodossa tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen osjm@live.fi. Aikarajan ilmoitan myöhemmin.

28.4.2013

SUN ÄÄNESI JÄÄ PÄÄHÄNI SOIMAAN

Jeppis. Taas niitä hetkiä, kun musta tuntui, että oon se samainen 17-vuotias tyttönen, joka kiljui Jussi Selon saapuessa lavalle. Nyt mä vaan olin se lähemmäs parikymppinen, joka ihkutti vähän vajaa 15-vuotiasta - no ketäpä muuta kuin Robinia. Ensin naurettiin Frontside ollieta, sitten kuunneltiin vitsillä Häröilemään ja tänään pillitettiin akustisen Haluan sun palaavan tahtiin, ja pakahduttiin onnesta, kun Robin koski käteen. On se vaan lahjakas ja energinen.. Ja fiksu, mutta silti vielä niin ihanan lapsi, ihan kuten pitääkin. <3

27.4.2013

SYDÄNÄÄNIÄ

Ensimmäinen neuvola-aika meillä oli perjantaina 19.4, mutta torstaina sain puhelun ja aika piti perua. Olin lievästi sanottuna vähän hermona, kun lähemmäs kolmisen viikkoa odotettu tapaaminen siirtyi ja täällä tämä täti on vuorossa ainoastaan perjantaisin. Saatiin onneksi aika jo seuraavalle maanantaille vaikkakin toiselle paikkakunnalle. Ennen käyntiä ajatukset oli aika ristiriitaisia, koska toisaalta raskaus tuntui niin epätodelliselta, että halusin saada edes pientä varmuutta asiasta, mutta olin myös kuullut, ettei kyseinen täti välttämättä olisi mukavimmasta päästä.

Huoli asiasta oli kuitenkin ihan turha, sillä musta meidät otettiin hyvin vastaan eikä missään vaiheessa tullut sellaista oloa, että tää olisi katsonut meitä jotenkin pahalla. Tokaisi vaan, että ollaan esimerkillisiä ja terveitä nuoria! Syömisestä tuntui tosin olevan vähän huolissaan, kun menin möläyttämään, että oon ennen syönyt tosi huonosti, mutta muuttanut tapoja heti plussauksen jälkeen. Painoa on tullut kuukaudessa kuusi kiloa, mutta saa tulla kuulemma painoindeksin mukaan vielä vaikka reilustikin lisää, vaikka en olisikaan raskaana. Normaalisti ensimmäinen käynti kestää pari tuntia, mutta peruutettujen aikojen vuoksi nyt oli vain tunti aikaa ja se kului täytellessä tietoja, jutellessa ihan perusjuttuja ja miljoonia lippulappusia saaden. Ainoa korvaan särähtävä juttu oli, kun täti kehotti ottamaan napakorun mahdollisimman nopeasti pois, kun tästä on "suorayhteys mahaan", joten bakteerit leviää.. 

Oltiin laskettu, että viikkoja ois tollon ollut 8+3, mutta todella epäsäännöllisen kierron vuoksi kuunneltiin sydänääniä, joita ei vielä löytynyt. Saatiin kuitenkin lasketun ajan selvittämiseksi lähete Medisonarille varhaisultraan.

Turkuun soittelin seuraavana päivänä ja saatiin aika heti keskiviikolle. Olin koko päivän paniikissa, koska päässä pyöri koko ajan ajatus siitä, ettei yksiössä olisikaan elämää ja kädet hiessä kipitettiin Medisonarille, jossa ultraajana toimi mukava vanha mies. Vielä tässäkin vaiheessa olin täysin epävarma Dinon olemassaolosta, mutta pian kuultiin maailman kaunein ääni ja kyynelet tulivat silmiin, kun "tsuku tsuku tsuku" löi 174 kertaa minuutissa. Meille näytettiin ja kerrottiin hyvin kaikesta ruudulla näkyvästä aina käsistä ja verenkierrosta ruskuaispussiin. Siellä se 2,75 senttinen kaveri vilkutti meille kovin ja luullun 8+5 sijaan viikkoja olikin 9+4, eli tänään poksahti pyöreät 10+0 täyteen. Laskettu aika on nyt siis marraskuun viimeisellä viikolla, mutta 1.12. on niin lähellä sitä, ettei päivämäärää lähdetty muuttelemaan.

Meidän pieni jouluvauva. <3

26.4.2013

SAMANTHASTA CHARLOTEKSI

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisin verrattavissa Sinkkuelämästä tuttuihin naisiin. Teini-iässä kuljin hällä väliä -asenteella ja Samanthan suusta kuullut lauseet olisivat yhtä hyvin voineet kuulua omastani. Kaikki asiat sanottiin suoraan välittämättä siitä, miltä se muista tuntuu, miehet olivat lähinnä leluja, eikä koskaan tullut mieleen ajatustakaan siitä, että jonakin päivänä olisin parisuhteessa saati sitten haaveilisin lapsista. Romantiikka ja rakkaus olivat kiellettyjen asioiden listalla ja jo niiden sanominenkin oli ehdottomasti nou nou.

Nyt mietin itseäni ehkä viitisen vuotta vanhempana, enkä tahdo tunnistaa itseäni vuosien takaa. Samantha on jäänyt taakse ja yhtäläisyyksiä löytyy ennemminkin Charloten kanssa. Se entinen rääväsuu sanoo asiat edelleen suoraan, mutta joskus ehkä vähän kaunistellen niitä niin, että kukaan ei pahottaisi mieltään. Parisuhde tuli kuvioihin, kun Aleksi tupsahti elämään ihan sattumalta, rakkaus on päivittäistä ja ne lapset.. No ne taisi olla se tämän postauksen idea.

Maaliskuun lopussa sattui nimittäin niin, että raskaustestiin ilmestyikin yhden viivan sijasta kaksi, kun viikkoja oli vähän reilu kuusi. Se siis syynä väsymykseen ja blogin hiljaiseloon, kun täällä päässä ollaan sormet ja varpaat ristissä toivottu, että kaikki menee hyvin. Vielä ei täysin uskalla huokaista helpotuksesta, mutta joka tapauksessa olisin blogiin tullut avautumaan, jos tässä tulevan parin viikon aikana jotakin tapahtuisi.

Eli tässäpä näin alkuun pieni selostus siitä minkä ympräillä meidän perheen arki on pyörinyt ja mitä blogissa tullaan jatkossa käsittelemään. Jos siis lukijoista löytyy joku, jota ei vauvajutut yhtään kiinnosta niin kannattaa luultavasti heittäytyä pois matkasta. Totta kai täällä puhutaan myös muusta, mutta onhan se nyt itsestäänselvyys, kuka tulee olemaan tästä lähtien keskipisteenä.

Mulla on ollut ihan äärettömän paha olla ja vihdoinkin voin pyytää anteeksi.. Eli pahoittelut niille ystäville ja tuttaville, jotka raskaudestaan tai lapsistaan olisivat halunneet puhua, mutta multa ei oikein ole vastakaikua keskusteluihin saanut. Suuren suuret pahoittelut myös kummipojalle siitä, että kummitäti on ollut vähän välttelevä. Tarkoituksella en ole ollut etäinen ketään kohtaan - joskus sitä vaan on niin hirvittävän vaikea olla onnellinen toisen puolesta, kun tekisi kaikkensa, jotta saisi itselle saman. 

Syy miksi kerron tästä julkisesti jo nyt, on yksinkertaisesti se, että haluan itse olla vähän suuremmalle yleisölle se sanan lähettiläs ja ikävä kyllä juttu on jo lähtenyt leviämään (tai itse asiassa lähti ensimmäisen kerran jo kolmisen viikkoa sitten), kun on luottanut vääriin ihmisiin. Koin nyt sitten parhaaksi kertoa itse ennen kuin anonyymit valtaavat kommenteillaan.

Etenkin näillä anoilla on varmasti monen monta kysymystä mielessä, mutta niihin en tällä hetkellä kommenttiboksin puolella vastaa - tehdään vaikkapa erikseen kysymyspostaus kunhan suurin hulabaloo on ohi.

9.4.2013

RUOKAREMONTTI

Vähän erilainen mitä alunperin suunnittelin. Viime aikoina viha-rakkaussuhde syömiseen on muuttunut pelkäksi vihaksi ja ruokailu on ollut pakkopullaa, johon oon lopulta sortunut lähinnä vain Aleksin painostamisen vuoksi. Vierailuja on tullut välteltyä, sillä ahdistaa jo valmiiksi ajatus siitä, että kahvipöydässä tarjolla on vähintään viittä eri lajia, joista sitten koittaa kieltäytyä pahoittamatta toisen mieltä. 

Parisen viikkoa sitten lähdin reilu viiden kilometrin lenkille syömättä tai juomatta mitään ja kotiin päästyä olo oli kamalampi kuin yhdenkään kokemani krapulan aikana. Oksetti ja tärisytti. Olo oli veltto ja mikään asento ei tuntunut auttavan. Tuntui kuolemalta. Vasta siinä vaiheessa jokin napsahti ja tajusin kuinka huonon olon syömättömyys oli aiheuttanut. Viime viikolla päätin unohtaa Xtravaganzan ateriankorvikkeet kokonaan ja keskittyä ihan oikeaan ruokaan.

Aiemmin olen tankannut itseni kerran päivässä (tai kahdessa..) täyteen, mutta viimeisen viikon aikana on tullut syötyä aamupala, pari ruokaa ja iltapala. Ahdistavinta on lihoaminen, sillä viikossa paino on noussut neljä kiloa ja luovuttaminen kävi jo mielessä, mutta toistaiseksi olen skipannut ainoastaan yhden aamupalan. Muutos on kieltämättä ollut melkoinen.

Aamupala

Päivän tärkein ateria, se muiden suosikki - oma inhokkini. Ennen viime viikon tiistaita en edes muista syöneeni aamupalaa. Tottahan toki junalla kouluun kulkiessa napsin välillä mukaani juotavia jogurtteja ja iskällä yöpyessä pöydästä löytyy kunnon aamupala, mutta ne on niitä poikkeuksia. Viimeisin ihan tarkoituksella syöty aamupala sijoittuu luultavasti ala-asteen muutamaan ensimmäiseen luokkaan ja sinne ne jäivät. Leipä tökkii aamuisin, sillä se tuntuu jollain tapaa liian kiinteältä, jogurtti tökkii vuorokaudenajasta välittämättä, mutta pieni kulhollinen muroja menee kyllä alas - toisinaan vähän paremmin ja toisinaan taas huonommin. Jos Aleksi on meillä huono syömään kasviksia, niin myönnän tekeväni itse samaa hedelmien osalla. Lähes aina kelpaaviin hedelmiin kuuluvat ainoastaan kiivi, banaani ja päärynä, joten pyrin laittamaan murojen joukkoon hillon sijasta jompaa kumpaa kahdesta ensimmäisestä. Ainakaan vielä aamupalasta ei ole tullut niin tärkeä, että osaisin kaivata sitä, vaan aamu toisensa jälkeen mielessä käy sen jättäminen väliin. Aamupala tulee syötyä usein kahdeksan aikoihin.


Lounas

Nälkä iskee ensimmäisen kerran jo pari tuntia aamupalan jälkeen, mutta useimmiten koitan venyttää sitä vähintäänkin kahteentoista, ehkä yhteen - kahteen. Aiemmin olisin voinut hukuttautua riisiin, nuudeleihin ja pastoihin, ja ne maistuvat edelleenkin, mutta nykyään peruna tuntuu olevan suuressa suosiossa. Ei ole väliä löytyykö perunaa keitosta vai laatikosta, onko se muusin muodossa vai ihan vain keitettynä - kunhan sitä on tarjolla. Saman katon alla asumisen aikana suosituimpia ruokia on varmasti olleet spaghetti ja jauhelihakastike, broileria ja riisiä uunivuuassa, kanasalaatti ja italianpata, mutta kaksi viimeistä aiheuttaa tällä hetkellä vain kylmiä väreitä. Sen sijaan muusi ja jauhelihakeitto nappaa! Ollaan ihan älyttömän huonoja tekemään salaattia ruuan kanssa, joten yleensä tarjolla on raejuustoa ja kurkkua.


Päivällinen

Välillä on hetkiä, jolloin kumpikaan ei jaksaisi tehdä ruokaa ja välillä sitä sohitaan samaa kauhaa tai lastaa pidellen ja kiistellään siitä, kumpi saa paistaa jauhelihan. Kuten blogissa onkin muutamaan kertaan mainittu, Aleksi on jopa ärsyttävän huono syömään kasviksia.. Välillä kuitenkin tulee päiviä, jolloin saan herkutella vaikkapa gratinoidulla kasvisvuualla, johon älysin vasta hetki sitten yhdistää nuudelit. Päivällinen syödään neljän ja seitsemän välillä riippuen siitä missä syödään. Syödään kyllä usein kotona, mutta lähes poikkeuksetta myös viikottain Turussa, kun äiti vie meitä kiinalaiseen, intialaiseen ja milloin mihinkin.


Iltapala

Iltapala tulee joskus syötyä jo puoli kasin maissa ja joskus vasta lähempänä kymmentä. Leipä saattaa välillä upota, mutta oikeestaan todella harvoin ja viikon verran vetelin muroja, mutta nekin tuntuu nyt tökkivän, joten ajattelin siirtyä kiivi-banaani-päärynä-omena-mandariini -linjalle. Julian kirjoittamassa postauksessa vilahti Danoninot ja jo syötävän söpöt purkit saivat melkoisen himon aikaan, vielä kun niitä muistaisi ostaa kaupasta..


En tiedä, onko esimerkiksi Aleksi huomannut mussa jonkinlaista muutosta syömisen myötä, mutta ainakin itse koen voivani huomattavasti paremmin. Huonovointisuus ja vatsakivut ovat vähentyneet ja samassa rytäkässä myös unirytmi muuttui ihan itsestään - tiedä sitten, onko syynä paljon entistä säännöllisemmät ruoka-ajat. Nykyään alkaa väsyttämään siinä yhdeksän - kymmenen, ihan viimeistään yhdentoista aikoihin ja aamulla herään ensimmäisen kerran kuudelta siihen, kun ei väsytä - päivästä on siis mahdollista selvitä ilman viiden tunnin päivä unia, onko tämä totta? Tietenkin päiväunet houkuttelee edelleen, jolloin nukkumaan meneminen venyisi taas sinne tuttuun puolenyön jälkeiseen, mutta siinä vaiheessa myös herääminen venähtäisi, joten ollaan koitettu keksiä päikkäreiden ajaksi muuta tekemistä. Milloin lähdetään kauppaan, milloin poikien kanssa kävelemään ja milloin keksitään yllättää joku pienellä visiitillä. Varmasti kevät ja ympärillä tapahtuvat kivat asiat vaikuttavat mielialaan, mutta uskallan siltikin väittää, että myös syömisellä on todella suuri osa tässä paremmassa mielessä! Nyt voin vain huokaista ja miettiä, miten olisinkaan tuhonnut itseni, jos syömättömyyttä olisi jatkunut vielä pidempään..

5.4.2013

875 GRAMMAA

"Pieni tyttö sai liikkeelle ison ryhmän ja paljon hyvää. Nyt on aika näyttää sosiaalisen median voima ja parantaa pienet yksi sairaala kerrallaan. Autetaan siellä, missä apua eniten tarvitaan. Ostetaan ensin keskoskaappi sairaalaan, jossa sille on suurin tarve. Jo eurokin on tärkeä. Kerätyistä rahoista 100 % päätyy lyhentämättöminä suoraan kohteeseen. Lahjoitustilinä toimii Lastenklinikan kummien tili FI2914703000204001  – laita viestiruutuun teksti "875 grammaa" niin saamme korvamerkittyä ja kohdennettua keräyspotin. Ja nyt ensimmäistä kertaa: tykkää ja jaa tämä kuva hyvän asian puolesta, ja mikä tärkeintä, lahjoita, mikäli suinkin pystyt. Eurokin merkitsee paljon. Joku päivä apua saattaa tarvita myös oma lapsi."

Lähde: 875 grammaa.





Kuva: 875 grammaa.

Normaalisti en tämän tyyppisiin juttuihin tai lahjoituksiin lähde mukaan, koska aina mietityttää, että kuinka suuri osa lahjoitetuista euroista todellisuudessa mahtaa kohteeseen päätyä. Tällä kertaa toimin kuitenkin toisin ja meiltä lähti 875 gramman kunniaksi 8,75 euroa. <3

2.4.2013

HENGÄHDYSTAUKO

Olen ihan huomaamattani viettänyt vähän reilu viikon pois blogin ääreltä ja täytyy kyllä myöntää, että se on tehnyt hyvää. Vaikka lukijoita ajatellen olisi suotavaa kirjoitella melko tiuhaan tahtiin, täällä päässä hengähdystauko blogia koskien jatkuu jonkun aikaa. Päivittelen kyllä, jos jotakin sen arvoista tapahtuu, mutta muuten tällä hetkellä vähissä olevat voimat keskitän ihan vain ja ainoastaan karvatassuihin, kotiin ja ennen kaikkea itseeni ja Aleksiin! Niin, että pienimuotoinen ilmoitus vain - hengissä ollaan ja blogi yhä käynnissä, vaikka hiljaista olisikin.