24.3.2013

MÖKKISUNNUNTAI

Heräsin tänään siihen, kun Aleksi ilmoitti, että äiti oli soittanut sille ja pyytänyt meitä mökille. Ajatus kylmästä ilmasta ja ihan liiallisesta lumesta ei saanut minkäänlaista innostusta aikaan varsinkaan, kun itse loikoilin vielä puolenpäivän aikaan lämpimän peiton alla.

Äitinä totta kai ajattelin kaikesta huolimatta lasteni parasta ja kannatti tälläkin kertaa. Pojat sai juoksennella vapaina ja me saatiin masut täyteen, kun äiti ja Timppa teki maailman parhaita hampurilaisia! Mökkikausi avattu ja nyt on hyvä löhöillä peiton alla villasukat jalassa samalla toipuen hypotermiasta. Huomasin myös, että tapahtui joitan ennenkuulumatonta: mulla oli ensimmäistä kertaa talven aikana jalassa jotakin muuta kuin tennarit!

20.3.2013

COCOPPA

Jokin aikaa sitten mun rakas Nokia C6 alkoi temppuilemaan. Välillä liu'uttaessa kantta ylös näyttöön ilmestyi mitä kummallisempia raitoja, jotka sai pois vain irroittamalla akun ja käynnistämällä uudelleen. Lisäksi se lähti lataamaan ainoastaan jonkun sovelluksen ollessa päällä. Uudelle puhelimelle siis oli käyttöä (vaikka oishan tonkin varmasti voinut korjauttaa) ja kun tulee niitä pyöreitäkin mittariin (= ikäkriisi!!) niin Aleksin hyvin vahvalla painostuksella sitten päätin tilata uuden luurin, vaikka viimeiseen asti sinnittelin Nokialla ja sanoin sen kelpaavan.

Pyörittiin kaupoissa ja tutkittiin vaihtoehtoja, joista sillä hetkellä Lumia 820 kiinnosti eniten. Jostain kumman syystä erehdyin kuitenkin tutkimaan sekä iPhone 4S:ää että iPhone 5:tä, ja vitonen vei täysin mun sydämen. - niin kevyt, siisti ja helppokäyttöinen. Enää en kyllä luopuisi tästä kovin helpolla enkä ainakaan toistaiseksi oo löytänyt yhtäkään huonoa puolta.

Ja nyt siihen itse aiheeseen.. Löysin Instagramista eräältä tutulta kuvan, jossa oli muokattu kotivalikko. Päätin kokeilla CocoPPa-sovellusta itsekin ja täytyy sanoa, että nyt kotivalikko miellyttää paljon enemmän kuin alkuperäinen. CocoPPa on ladattavissa ainoastaan Appleen, eli iPhone 3 - iPhone 5 ja sen lisäksi iPadiin. En tiedä onko muille merkeille vastaavaa sovellusta. Formspringissä on kaipailtu muutamaan otteseen apua Cocon käyttöön ja ne tulee nyt tässä!


Avatessasi CocoPPa:n rullaa sivu alas ja kirjoita haluamasi hakusana, tai hae gategorian, tagien ja värien avulla. Tämän jälkeen painat Etsi ja haet mieleisesi kuvakkeen, jonka jälkeen klikkaat sitä ja painat Set up link. 


Seuraavaksi valitset, haluutko iconin vievän tiettyyn appsiin, nettiin, sähköpostiin, puhelinluetteloon vaiko viesteihin. Tässä tilanteessa kyseessä siis appsi, jolloin painan App search ja kirjoitan haluamani appsin nimen. CocoPPa tarjoaa hakusanalla löydettyjä sovelluksia ja klikkaat niistä oikeaa.


Tässä vaiheessa ei tarvitse välittää iconin nimestä, vaan se voi olla alkuperäinen. Painatte vaaOK ja seuraavan kuvan kohdalla Yes. Tämän jälkeen painatte tuota nuolihässäkää.


Seuraavaksi painatte vain Lisää Koti-valikkoon,  nimeätte iconin haluamallanne nimellä ja painatte Lisää. 

Postaus aika älyttömän hutaisten tehty, koska pitäisi syödä, meikata loppuun ja pukea, jotta ehdin kouluun.. Muita kohtia en siis ehdi neuvomaan. Jos joku CocoPPa:sta innostui, mutta joku kohta tökkii niin kysymyksiä tulemaan - vastailen niihin myöhemmin!

19.3.2013

PIENIÄ ILOJA


Niitä, jotka syntyy siitä, kun ihan tavallisena arkipäivänä mennään yhdessä syömään ja elokuviin.
Rakkaus on sitä, että toinen syö sen mitä toinen ei jaksa.
Rakkaus on vierkkäin istumista pimeässä salissa ihan hiljaa.
Rakkaus on (melkein) samanlaiset tennarit.
Ja minä rakastan.

17.3.2013

21 TAPAA PILATA AVOLIITTO

Mä en tiedä miten mulla puhkeaa aina aamuyöstä tarve kirjoittaa.. Oon jo muutamaan kertaan herännyt siinä kolmen ja viiden välillä, ottanut puhelimen ja alkanut näpyttämään edes jonkinlaista luonnosta, jotta aihe ei unohdu. Tällä hetkellä en niinkään mieti sitä aikaa (joka muuten oli 04:36), vaan aihetta. Mitä ihmettä mun alitajunnassa mahdetaan juonia öisin?

Oltiin helmikuussa katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto (traileriin tästä) ja leffassa kaikkein hauskinta oli se, kuinka tunnistin itseni vähän turhan hyvin Pamela Tolan esittämästä Ellistä. No joskus se välittäminen saattaa mennä överiksi, mutta mistä minä revin meillä ne riidanaiheet? Ja HUOM!! Jos sarkasmi (ainakin joltain osin) on vieras käsite, kannatttaa jättää lukeminen väliin. En mä näitä ehkä ihan niiiiin tosissani kirjoittanut, vaikka aika totta onkin.

1) Älä kuuntele

Ne hetket, kun Aleksi katsoo ja keskittyy mielummin Simpsoneihin, vaikka tarjolla olis myös vilkasta keskustelua siitä, onko mammabloggari X lapsella tänään yhteensopivat vaatteet tai miten sisustusbloggari Y on taas ostanut uuden kolmensadan euron lampun. Just. No aha. Älä sit kuuntele.

2) Kuuntele

Istutaan eri huoneissa hiirenhiljaa, kunnes tokaisen, että "Älä heiluta häntää, ku tulee kylmä" tai "Onpa sulla kylmät tassut".  Pian kuuluu vastaus "Puhuks sä mulle?". Öö, no siis joo? Tiedän kyllä, että tykkäät heilutella omaa häntääs, mutta meidän kahden lisäks täällä asuu myös kuusi muuta, mikä tarkoittaa automaattisesti sitä, että kaikki puhe ei kohdistu suhun.

3) Älä puhu

Tykkään erityisesti iltaisin maata sängyssä vierekkäin ja höpistä ihan vaan niitä näitä peiton alla toisen kainalossa. Aleksissa on vaan se huono puoli, että sänkyyn tullessa menee maksimissaan kolme minuuttia ja se jo kuorsaa. No, enhän mä oliskaan halunnut puhua.

4) Puhu

Hetkellä, kun katson telkkaria. Hetkellä, kun puhun puhelimessa. Hetkellä, kun luen tai kirjoitan blogia. Silloin, kun särkee pää, väsyttää, pidän riidan jälkeistä mykkäkoulua tai haluun muuten vaan olla hetken hiljaa. Joo, puhu nyt ihmeessä!

5) Älä siivoa

Aiheesta onkin jo postaus täällä. Älä laita astioita koneeseen, älä pelaa monsterijahtia sinivalaan kokoisen pölypallon kanssa, älä koskaan pyyhi pölyjä, älä koskaan minkäänlaisissa olosuhteissa pese hellaa tehtyäs ruokaa. Anna olla, kyllä äiti hoitaa. Mähän oon varsinainen kodinhengetär ja siivoan  vittu hymy korvissa sun puolesta. Not.

6) Siivoa

Älä, älä, älä vaan mene laittamaan niitä astioita koneeseen, koska mä haluun tehdä sen tänään! Älä vie sitä vilttiä mihinkään, koska mä haluun viedä sen itse! Siirrä yhdenkin esineen paikkaa, niin lähet pois!! Et saa siivota!!!

7) Älä auta

No mitäpä tässä.. Oon vasta kolmen tunnin ajan yrittäny saada sohvaa siirtymään, jotta voisin imuroida, mutta ei, se ei tunnu tajuavan, että mä tarviin apua NYT. Mä en osaa, mä en jaksa, mä en pysty - auta nyt!

8) Auta

Se tunne, kun ED-pullo ei aukea. Kädet veressä ja hampaat irronneina koitan saada sitä vehjettä auki tavalla ja toisella. Aleksi katsoo säälien ja lähtee tallustamaan kohti. No et taatusti auta, kyllä tää tästä, enkä mä tarvii sun tai kenenkään apua!!

9) Älä kaipaa

Yhyy, koko päivän aikana ei ole tullu yhtä ainutta viestiä. Se varmaan nauttii, kun saa olla erossa, eikä kaipaa ollenkaan. Kai se on niin kyllästyny mun jatkuvaan höpötykseen, että suunnittelee jo vaihtoa.

10) Kaipaa

Puhelin piippaa jatkuvasti eikä vanhaan viestiin ehdi vastata, kun uutta jo pukkaa. Joo joo, oon hengissä, mut jopa mulla (niin vissiin) on joskus muutakin tekemistä kuin pitää puhelinta kädessä 24/7. Anteeks, että en vastannu kahdessa minuutissa, voitko nyt henkisesti pahoin?

11) Halua viettää aikaa yhdessä

Täytyykö sitä nyt kyyhöttää toisen kainalossa vuorokauden ympäri? Koska sitä saa mennä yksin lenkille tai katsoo yksin elokuvaa? Mahdollisimman pian, kiitos.

12) Halua viettää aikaa muiden kanssa

Sä et koskaan halua viettää aikaa mun kanssa. Me ei koskaan tehdä ruokaa yhdessä. Me ei koskaan katsota leffoja yhdessä. Me ei koskaan mennä kävelylle yhdessä. Haluutko ees olla mun kanssa, kun koko ajan luuhaat jossain?

13) Älä huomioi eläimiä

Ne on meidän lapsia! Puhu niille, lepertele. Pyydä niitä viereen ja hali niitä. Paini ja leiki niiden kanssa. Anna niille pusuja ja selitä niille jatkuvasti jostain. Nuku niiden kanssa päiväunia ja kerro, että ne on tärkeitä ja rapsuttele niitä. Tee tää kaikki ilman, että käskytän koko ajan.

14) Hauku vastakkainen sukupuoli

Aika saatanan hyvä, että satuin Aleksin silmien eteen, koska muuten se seurustelis ruman kanssa. Niin siis kaikki muut naisethan on tietenkin rumia. "Mikä tossa sit muka on vikana? Nätti ku mikä." "No.. Öö.. Emmä tiiä, se vaan on." Joo, ihan varmasti on.

15) Hauku kaikki mistä et pidä

Homot, tummaihoiset, Robin, kaikki paska musiikki, turhat ohjelmat ja idiootit elokuvat. Oman mielipiteensä saa toki esittää, mut täytyykö se tuoda niin jyrkästi esille? Itsehän en tähän alistu, köh köh..

16) Valehtele

"Jos juon muutaman tänään.." "Senkus, en mä sitä aio estää, mis meinaat?" "Mutsilla." -Aijaa hei! Mistähän lähtien sun äitis on asunu paikallisessa räkälässä, jossa samat läskit notkuu pöydässä viikonlopusta toiseen?

17) Sano suoraan

"Et tuu koskaan enää saamaan yhtäkään leopardigekkoa/koiraa/kolmatta kissaa/mitä tahansa karvaista perheenjäsentä." tai "Et saa tänään ED:iä kaupasta." Mut mä haluun! Pitääks kaikki sanoa niin suoraan, et toiselle tulee paha mieli?

18) Ole mustasukkainen

Nukuinko mä nyt vahingossa kaveripojan kanssa samalla sohvalla vaatteet päällä? Haluunko viedä kaveripojalta unohtuneet tavarat sille yksin? Nauroinko mä nyt kaveripojan kanssa puhelimessa ihan kuten vaikka äitini? Kyllä tässä nyt täytyy olla takana jotain muutakin, kaverit ei voi tehdä näin!

19) Älä suunnittelet

Miksei olemattomille lapsille voi ostaa vaatteita odottelemaan? Miksei voida hankkia pinnasänkyä, leikkimattoa, tonnin Emmaljungia ja muita härpäkkeitä vaan, koska meillä saattaa olla lapsi kuuden vuoden kuluttua? Miksei voida valita tällä sekunilla, että mitkä tapetit halutaan meidän tulevaan kotiin, jota aletaan rakennuttamaan hyvällä tuurilla ehkä kymmenen vuoden kuluttua? Sä et suunnittele, sä et haluu tulevaisuutta mun kanssa!

20) Puhu tulevaisuudesta sukulaisten kuullen

Kun sanakin häistä sukulaisten kuullen saa menemään pakokauhun valtaan. Joo joo, pitää olla suunnitelmia tulevaisuutta varten, mut älä niistä nyt härregud koko kansan edessä mee laukomaan. Naimisiin mennään maistraatissa, talo rakennetaan keskelle metsää ja lapset hankitaan siinä vaiheessa, kun viimeisetkin polut kotiin on sammaleen peitossa, eikä kukaan osaa tulla sinne.

21) Osta lahjoja

Ei, ei, ei. Mikä naisia vaivaa, kun ne oottaa lahjoja lähes jokaisena päivänä vuodessa!? Mä en haluu lahjoja naistenpäivänä, en nimi- tai syntymäpäivänä, en jouluna. Ei lahjoja! Mä en haluu niitä seurustelukumppanilta, enkä mä tahdo niitä vanhemmilta, joten äiti... Jätä säkin se nimipäivälahja vaan antamatta, mä en haluu sitä vielä maaliskuussa enkä edes huhtikuussa!

Mun kanssa on siis ihan hirveen helppo elellä, jos vaan osaa arvata, et millä tuulella minäkin päivänä oon. Mieli on kuin tuuliviiri, mutta hei, ei kannata menettää hermoja, jos vedän italianpataan käytettävän ja eräästä pakastepussistakin löytyvän pienen asian nenääni ja väännän itkua heitettyäs samaisen vitsin, jolle eilen nauroin vedet silmissä.

Aurinkoista sunnuntaita, pirttihirmu on puhunut!


Kuva MTV3.

14.3.2013

ENTTEN TENTTEN

Liian usein törmään asiaan nimeltä valinnanvaikeus. Vihaan (omalla kohdalla) rahan tuhlausta, vihaan överiä materialismionnellisuutta (Siis sitä, kun kaikki ostettu on rakkaustakki, rakkauskengät, rakkaushousut, rakkaussitä ja rakkaustätä. No mutta katsopa, mä söin juurikin rakkausmozzarellaa!) ja vihaan lahjojen saamista. Oikeasti. Jos kaupassa on kiva viiden euron paita, mutta tarvitsisin kympillä uuden kevyemmän tuubihuivin, jotta en taas kesällä läkähtyisi ton villaisen kanssa, en anna lupaa ostaa molempia. Yleensä käy kuitenkin niin, että molemmat mun tahtomistani asioista jäävät hyllylle odottelemaan seuraavaa kertaa, jolloin lopputulos on aina sama. Se tuubihuivihan on pitänyt ostaa vasta puolentoista vuoden ajan, mutta jos sitä sitten ensi kerralla.. Tai sitä seuraavalla.. Tai..

No nyt mulla sitten on taas tämä kyseinen valinnanvaikeus - tällä kertaa Xtravaganzan keittopussien ja Mirkan blogista bongaamani LivBoxin välillä (äiti, älä kommentoi asiaa millään tavalla (edit: Myöhäistä, se soitti jo)). Tää on jopa omasta mielestäni naurettavaa, mutta silti!

Haluan laihtua, eikä se onnistu pelkästään sillä, että keskittyisin enemmän liikuntaan, koska jos mulla ei ole aina jotakin tiettyä ruokaa (kuten vaikka nää pussit), niin syön mitä sattuu. Kevytkaupan sivulta löytyvät keitot houkuttelevat, mutta sisältö ei varmastikaan ole niin hyvää miltä se kuulostaa, vaikka siihenkin varmasti tottuisi. Olen nykyään myös niin ED-addikti, etten tiedä millä pääsisin tästä eroon. Lisäksi keittojen hinta mietityttää - kiitos pihiyteni - en tiedä olenko valmis laittamaan rahaa näinkin turhaan, sillä koskaan ei tiedä loppuuko kiinnostukseni viikossa vai kahdessa kuukaudessa.

LivBox mietityttää lähinnä herkän ihon takia, kun ei tiedä mitä se kestää ja mitä ei. Viimeksi juuri paranemaan päin menneet kämmenselät lehahtivat kirkkaan punaisiksi kokeillessani varovasti jotakin Nivean tuotetta. Mirka kirjoitti blogissaan siitä, kuinka yksi LivBoxin tuotteista sai useamman vuoden vaivanneen ihottuman katoamaan käsistä melkein kokonaan. Mulla on kämmenselät olleet viime syksystä asti kamalassa kunnossa ja Mirkan tavoin olen koittanut poistaa ihottumaa perusvoiteiden, kortisonin, Vitaliksen (joka auttaa mulla kaikkeen) ja vaikka minkä avulla, mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen kyllä valmis maksamaan tästä ihmerasvasta vähän vajaa kahdentoista euron hinnan, jos se poistaa jo kuukausia halkeilleet rystyset. Itse LivBox maksaa 13,90€ kuukaudessa, mikä on pieni hinta verrattuna kaikkeen sen sisältöön.

Toisaalta vihaan materiaa ja haluan laihtua, mutta toisaalta oon niin luovuttaja laihdutuksen suhteen, että iloisemmaksi tulen saadessani jotain. Meillä on ollut lukemattoman monta "Mennääks aamulla kuudelta salille? -Joo!" -keskustelua, mutta aamusta toiseen molemmat kääntää kylkeä (jos edes herää herätyskelloon), vetäytyy entistä syvemmälle peiton alle ja jatkaa uniaan. Jotenkin mulla on nyt sellainen kutina, että tälle(kään) mun valinnanvaikeudelle ei tule loppua tänään eikä vielä edes tässä kuussa, mutta on se hyvä, että joskus ainakin yrittää miettiä jotain..

Yksi unikavereistani potkii nyt siihen tahtiin jalkoja, että se taitaa tarkoittaa "Äiti laita jo kone pois ja päästä mut kainaloon". Yleensä tätä käskyä on syytä totella, jos ei tahdo käyvän seuraavasti + että viime kerralla se meni pärskäyttämään melkoisen aivastuksen suoraan koneen näyttöön. Äidin rakas touhutassu, karvanassu. Ja hei, kyllä on taas laatu kohdallaan, niin koko postauksessa että kuvassakin.

9.3.2013

MARKKINOIDEN HUMUA

Pienenä ootin tätä päivää kuin karkkipäivää - Auran markkinat! Muistaisin olleeni täällä aina iskän kanssa ja joka vuosi mukaan tarttui tuttikarkkeja (siis näitä), väritys- ja puuhakirjoja tai pehmoleluja niiden satojen lisäksi. Eräänäkin vuonna sain pienen pupun ja markkinoiden jälkeen ajettiin jokirantaan hakemaan kasa lumen alta pilkottavia heinänkorsia, joita sitten kylvin pupulle pitkin huonetta. Vaikka ostettavaa löytyy nykyään huomattavasti vähemmän, on sinne silti vuosi toisensa jälkeen pakko raahautua palelemaan ja tuskin maltan odottaa, että joskus pääsen ostelemaan oman lapseni kanssa mitä turhimpia leluja huoneen täytteeksi.

6.3.2013

ELÄMÄSI SULOISIN VIRHE

Hyvää 2-vuotispäivää mulle ja rakkaalleni. <3 Jospa sitä tän kunniaksi kertois vähän, että kuinkas me sitten oikein tavattiinkaan.

Syksy 2010, maalaus- ja tapetointikurssi. Mitäköhän mun päässä pyöri, kun kirjoitin kyseisen kurssin valinnaisaineiden valintalappuun? Tuskin mitään. Ensimmäisen kerran Laulumaahan astuessani olisin voinut maksaa saadakseni kääntyä takaisin, sillä todellisuus iski eikä kovinkaan positiivisesti. Koko paikka oli täynnä pölyä, tiiliä ja muutenkin pommin jäljiltä - kiinnostus oli pyöreät nolla ja jopa opettaja alkoi vinoilemaan meille heti.. "Ja jos ei halua käyttää näitä haalareita, niin ei tarvii tulla itkemään, kun vaatteet likastuu" - se sanoi ja katsoi mua ja Miraa päästä varpaisiin typerä virne kasvoillaan. Meidän koulu sijaitsee neljässä eri rakennuksessa ympäri Loimaata, jolloin kurssilla oli myös paljon tuntemattomia. Silmät haahuili hetken aikaa ympäri rakennusta samalla tutkien uutta ympäristöä, kunnes ne pysähtyi kuin seinään, sydän jätti vähintään kolme lyöntiä välistä, enkä väittäisi vastaan, jos joku nyt sanoisi, että tuijotin erästä ihmistä suu auki ja silmät tapittaen. Siinä se istui haaroista revenneet raksahousut jalassa lautakasan päällä ja katsoi suoraan silmiin.

Siitä päivästä lähtien meninkin sitten iloisena kouluun, iloisempana kuin koskaan ennen. Ainoa häiritsevä asia oli meidän kummankin ujous, sillä kumpikaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Vilkuiltiin vaan toisiamme mukasalaa ja käännettiin päät äkkiä pois, jos toinen sattui katsomaan samaan aikaan. Mira aina raportoi siitä, että "Taas se ärsyttävä kyttää tänne" ja koitin sivuttaa asian aina mahdollisimman pian, koska en halunnut näyttää ihastumistani.


Suunnaton ärsytys valtasi mielen, kun en tiennyt tai vahingossakaan kuullut tän kiinnostavan henkilön nimeä. Jossakin vaiheessa sain tavalla tai toisella selville, että muka-niin-ärsyttävä kyttääjä käy raksapuolta - pitkästä aikaa kouluun menemisen sijaan odotinkin sieltä pois pääsyä, koska mielessä oli suorastaan huikee suunnitelma. Kotiin päästyäni suuntasin suorinta tietä nettiin ja Wilmaan, josta näkee jokaisen ryhmätunnuksen ja sitä kautta oppilaat. Oikeen tunnuksen löydettyäni aloin kirjoittelemaan nimiä Facebookin hakukenttään ja odotin tutun kasvon ilmestymistä ruutuun. Reilu parinkymmenen nimen ja profiilin tutkimisen jälkeen se löytyi ja sydän jätti toistamiseen muutaman lyönnin välistä, kun painoin +lisää kaveriksi -näppäintä.


Yhtenä iltana vietin taas helliä hetkiä yhdessä Facebookin kanssa ja etusivun näpyttelyn jälkeen tuli ilmoitus: Aleksi ***** hyväksyi kaveripyyntösi!? Olin jo askeleen lähempänä päämäärääni ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni - oli aika aloittaa keskustelu. Pää löi tyhjää ja kovin fiksuna tyttönä löin ilmoille "Ootsä se, joka on maalaus- ja tapetointikurssilla?" -kysymyksen. Siis mitä..? Enkö mä oikeesti parempaa keksinyt..? En tiedä kuinka tyhmänä mua sillä hetkellä pidettiin, mutta ainakin se toimi, sillä sain pian itsestään selvään kysymykseen itsestään selvän vastauksen. Hienoa. Eipä ehditty pitkään juttelemaan, kun selvisi, että Aleksin isä ja mun äiti ovat lapsuudenystäviä tai jotain sinnepäin. Kovin paljoa ei kuitenkaan juteltu, mutta sen verran, että lähennyttiin hieman ja uskallettiin jo puhua kasvotustenkin, vaikka se oli lähinnä kuittailua siitä miten en osannut tapetoida saati sitten kitata. Tietäisittepä vaan, saan kuulla tästä yhä ja mua ollaan lykkäämässä remppaamaan milloin kenenkin sukulaisen kotia... Jossain vaiheessa opettajakin alkoi jo vittuilemaan meille: aina kun se tuli katsomaan mitä olin saanut aikaiseksi, yksi hölösuu sattui seisomaan vieressä, ihan vaan vahingossa. Joka perjantai ennen kotiin lähtöä Mira varoitti ja sanoi, että täytyy pitää huoli siitä, ettei Aleksin kanssa törmätä missään ja että meidän välillä ei tuu tapahtumaan mitään viikonlopun aikana. Ei tapahtunut.

Ne oli kouluhistoriani parhaimmat seitsemän viikkoa. Tuli kuitenkin marraskuun loppu, kurssin loppu ja se taas tarkoitti loppua meidän näkemiselle. Olin itku kurkussa koko päivän, kun kuvittelin koko ajan kuinka kuulen viimeisen kerran Aleksin äänen. Samuli tuli hakemaan mut koulusta ja erittäin harvinaista kyllä, mutta istuin koko matkan Loimaalta Auraan ihan hiljaa. Kotioven suljettuani olo oli tyhjempi kuin koskaan. Kaiken sen Facebook-juttelun ansiosta tästä tyypistä oli tullut niin tärkeä. Sille oli helppo puhua. Se ymmärsi.


Helmikuun 26. päivä äiti katseli Putouksen finaalia, mutta itse taisin keskittyä sen sijaan enemmän tietokoneeseen. Oltiin Aleksin kanssa alettu taas puhumaan - en tiedä miten, mistä tai miksi. Sinä iltana höpistiin monta tuntia Naamakirjassa, lähes aamuyöhön asti, kuten useasti. Vaikka oltiin laitettu muka vitsillä sydämiä toisillemme jo jonkin aikaa, 26. päivä oli erilainen, koska ensimmäistä kertaa Aleksi alkoi tosissaan vihjailemaan kiinnostuksestaan mua kohtaan. Halusin kuulla asian suoraan ilman vihjailuja, joten yritin leikkiä, etten ymmärtänyt - yrittämiseksi se sitten jäikin. Iltojen kuluessa oltiin alettu tutustumaan paremmin toisiimme ja yhtäkkiä huomasin tämän vittuilevan ja tahallaan ärsyttävän ihmisen olevan yllättävän paljon samanlainen kuin minä. 26. päivä päätin keskustelun antamalla numeroni ja kirjoittamalla loppuun, että siinä on, jos ikävä iskee. Todellisuudessahan halusin itse Aleksin numeron, mutten kehdannut pyytää, mutta ei se mitään. Ei tainnut mennä minuuttia kauempaa, kun oudosta numerosta ilmestyi viesti.

"Hyvää yötä <"
"Pitiks ton olla '<3' vai tuliks '<' vahingossa?"
"Sen sä saat ihan ite päättä." 

Ja minähän päätin.

Tekstailua jatkui ja eräänä iltana päätin uskaltautua Yläneelle moikkaamaan Aleksia. Kyllä, noloa, etten ilman "muutamaa" rohkaisevaa kyennyt sitä tekemään, mutta niiden avustuksella huijasin Samulia viemään mut katsomaan "yhtä kaveria, jota en pitkään aikaan ollut nähnyt". Kilttinä poikana ja silloisena hyvänä kaverina Samuli otti auton alleen ja lähti ajelulle, ja niin pääsin tekemään sen mitä olin jo pitkään odottanut. Ihan kaikkea en mäkään muista, sillä olin kuulemma käynyt niillä sisälläkin silittelemässä kissoja (jotka muuten kaikki neljä näyttivät vielä silloin ihan samoilta, vaikka niissä ei muuta olekaan kuin eroja???) ja katsomassa nykyistä avoppia, pitihän nyt sentään hyvä ensivaikutelma antaa.. Mutta en taatusti unohda sitä hetkeä, kun Aleksin veli vihdoin ja viimein ymmärsi siirtyä pois meidän seurasta sisälle. Samulilta tuli sen verran tiuhaan tahtiin kiukkuista viestiä, että tuli aika lähteä, joten suutelin sitä kepeillä horjuvaa hölmöä ja lähdin vilkkaasti autolle. Kotimatkalla laitoin Aleksille viestiä, jossa pyysin anteeksi tapahtunutta, koska en tienny mitä sillä oli pyörinyt mielessä. Vastaus miellytti enemmän kuin paljon: "Ei todellakaa tarvii pyytää anteeks, hömelö <3".


En sitten tiedä mitä lopulta tapahtui, mutta tässä sitä ollaan. Ihan hullu ajatus, että ollaan oltu 17-vuotiaita, kun tavattiin ja ihan pian on parikymppiset! En väitä, että meillä olis ollut aina yhteisymmärrys tai millään tavalla helppoa, mutta niinhän se on, että vaikeuksien kautta voittoon? Ja mitä sitten, vaikka riidat kuuluu naapuriin asti, halit ja pusut kun kuuluvat vähintään 60 kilometrin säteellä joka suuntaan... <3 Jos tässä suhteessa joskus häihin asti päästään, niin lupaan etsiä käsiini sitä kurssia pitäneen opettajan numeron tai osoitteen ja laittaa jonkinlaisen kiitoskortin menemään, ihan taatusti lupaan.

Dam di dam dam, lauluni,
dam di dam, rakkaalleni.


5.3.2013

HYMYILE EIKÄ HUOMIO OLET MUNAKOISO

Galleria-profiilini on ollut viimeisen muutaman vuoden ajan tyhjän panttina - siellä on käyty kuittaamassa ainoastaan kuvat ja päiväkirjamerkinnät, joten visiitti on kestänyt ihan maksimissaan huimat viisi minuuttia. Eilen illalla sain päähäni kipaista tuolla aikansa eläneessä mestassa ja hurjana päivitin jopa profiilikuvan tähän päivään! Ikävä kyllä albumeista ei löytynyt yhtä ainutta mieltä järkyttävää kuvaa, mutta Miran päiväkirjasta löysin jos jonkinmoista nostalgiapläjäystä, muun muassa tämän vuodelta 2008.

Paikka oli kuin muurahaiskeko... Toinen toistaan nuorempi tyttö tai poika vilahti jatkuvasti profiiliin ja klikkasi virtuaalisydäntä (verrattavissa ehkä Fb:n tykkäyksiin?) siinä toivossa, että kipittäisin samalla sekunnilla antamaan oman herttani tämän kuvaan, joka jo huokui sadoista sydämistä. Parhaimmillaan ne jopa ryhtyi kommenteillaan pyytämään niitä sydämiä, joiden määrällä tänä päivänä on ilmeisesti elämääkin suurempi merkitys. No, mutta juu ei, kiitos vain ehdotuksesta. Myös vasempaan alareunaan oli ilmestynyt keskusteluikkuna ja tätäkin voisi kai verratta Facebookiin, siis miksi ihmeessä? Eiköhän se riitä, että kuviin pystyy edelleen kommentoimaan yksityisesti? Muista uudistuksista tai "uudistuksista" en sitten tiedäkään, sillä vahingossa asentamani Fran Perea ja Munaralli 2010 -sälät sai suorastaan pakokauhun valtaan ja jätin tutkimisen sikseen.

Pari vanhaa inside-yhteisöä löydettyäni bongasin myös kasan omia kommenttejani vuodelta 2007 - voi myötähäpeä. Muistan niin elävästi miten tunnetilat vaikuttivat profiilin ulkoasuun. Kun kaverin kanssa oli tapeltu tyyliin siitä, että kuka oli luvannut olla kenenkin kanssa välitunnilla ja kenen kanssa sitä sitten todellisuudessa oltiin oltu, maailma tuntui kaatuvan ja välit meni parhaan ystävän kanssa poikki - ainakin päiväksi tai pariksi. Tällöin ilmestyi mustavalkoinen profiilikuva, jossa kasvot näkyivät mahdollisimman vähän, mieluiten ei ollenkaan, ja kuvaan oli totta kai muokattu pätkä MC Manen jostakin biisistä, kuten vaikka "Kuole huora, kuole ja mun haavat umpeen nuole. Ei kukaan pysty tekemään sitä sun puolest.", kuvatekstinä komeili vuorostaan sanat Apulannan biisistä. Kaikki kommentit poistuivat, kuvat piilotettiin ja yhteisöistä erottiin, siellä saattoi olla korkeintaan "Älä luota kehenkään niin suhun ei koskaan satu". Päiväkirjaankaan ei sopinut tehdä merkintöjä ja jos tekikin niin niistä piti sitten loistaa kilometrien päähän se kamalan paha olo, joka sisällä velloi.

No parin päivän ajan vietettiin välitunnit jossakin toisessa porukassa, vilkuiltiin ja naurettiin, kun toinen käveli ohi ja haukuttiin kilpaa Galleriassa. Sitten tapahtui jotain ja oltiin taas ylimmät ystävykset. Vähintäänki 70 yhteisöä teki paluun, modaus laitettiin takaisin ja sadat kuvat näkyviin. Kuvista ei tietenkään saanut unohtaa omistuksia, joita toivottiin olevan mahdollisimman paljon! Ei hätää, jos raja ylittyi, sillä aina voitiin lisätä huomio, jossa omistuksen sai samanaikaisesti sekä j0nnaking`, -veerawr ja maijaperttiina, ootte hirveen ihQi ja tosi raksui mul, ei erota koskaan, pus pus, sata sydäntä ja taas vähän Manen lyriikoita perään.

Voi mitä musta oiskaan tullu ilman tätä nostalgista IRC-Galleriaa!

3.3.2013

TEINIVUOSISTA TÄHÄN PÄIVÄÄN, 2/2

Ensimmäinen osa täällä.

16-17-vuotiaana Tero lähti inttiin, meistä tuli Piian kanssa "inttileskiä" ja sitten näkeminen vaan jäi. Oltiin kyllä muutama kuukausi tekemisissä, mutta johonkin se ystävyys kariutui. Tapasin maailman kilteimmän ja ystävällisimmän pojan, johon ihastuinkin, mutta jostain syystä siitä ei vaan kehittynyt mitään. Huhtikuussa otin ensimmäisen tatuointini, siitä ja muista tatuoinneista enemmän täällä. Vaikka Piian kanssa välit menikin, liikuin Teron mukana kesällä ja tällä kertaa seurana oli Janette. Yyterin Juhannusta näiden kanssa tuskin tulen unohtamaan vielä ainakaan viiteen vuoteen, sellaista säätöä se oli, että oksat pois. Onneksi sillekin pystyy jo tähän päivään mennessä nauramaan, vaikka sillä hetkellä ei itku ollut kaukana! Keväällä kuvittelin taas seurustelevani, mutta se oli ennemminkin kääniääliön huoltajana toimimista, enkä jaksanut sitäkään montaa viikkoa. Vuonna 2010 kierrettiin festareita: käytiin Ruisrockissa, DBTL:ssä ja vielä Sieravuoressakin katsomassa Uniklubia. Löysin kesätyökavereiden joukosta Jussin, joka on ihan huisin hauska ja yhdessä tulikin vietettyä aikaa sinä kesänä. Tuolloin kävin myös ensimmäistä kertaa Lalliksella, eikä mennyt ihan putkeen. Sisälle asti en koskaan tainnut päästä ja äiti tuli hakemaan pois ensiavusta, eikä jaloista löytynyt enää kenkiä. Jälkeenpäin kuulin, että toinen kenkä oli jäänyt pois jo matkalla ja tyytyväisenä olin jatkanut matkaa - ilman sitä toista kenkääAlkusyksyn, talven ja kevään vietin vanhan tuttavan Jounin kanssa. Syksyllä alkoi valinnaisaineet koulussa ja ihastuin Aleksiin  täysin. Talvella sain Janen ja tatuointejakin tuli kuluneen vuoden aikana kaksi lisää. Tammikuussa 2010 pääsin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen, sillä suunnattiin kohti Dubaita. 


17-18-vuotiaana aloin kirjoittamaan blogia, jonka kuitenkin poistin myöhemmin. Helmikuussa sain päähänpiston ja halusin yhtäkkiä luopua blondeista, vaikka ne oli ollut jo pitkään. Hiukset vaihtui ensin tummiin, loppukeväästä väri oli musta ja vuoden loputtua ne vaaleni uudelleen. Keväällä 2011 otin taas uuden tatuoinnin. Kirottu huhtikuu - vedin sellaiset Tuhkimokännit, että kadotin taas kenkäni, mutta tällä kertaa vain toisen - ja äiti tuli taas hakemaan pois. Keväällä muutettiin Turkuun ja rauhoituin aika paljon lukuun ottamatta Kapteeni Koivun Kultajuhlaa, maailman parasta vappua Miran, Jussin ja Fian kanssa, ja laivailua. Kun kerta Turussa jo kämppä oli, niin fiksuna mentiin Miran kanssa sinne nukkumaan lauteille, koska mitään huonekaluja ei vielä ollut. Miten mulla onkaan ikävä sitä iltaa. Tänä keväänä myös tutustuin ihanaan Johannaan. Tällä kertaa tunsin olevani ihan oikeesti rakastunut, edelleen Aleksiin, jonka edeltävänä syksynä tapasin ja vasta nyt voin sanoa, että tosissani seurustelen. Lähes kaikki aika kului Aleksin kanssa ja ikävä kyllä Mira jäi vähemmälle. Syyskuussa 2011 mentiin kihloihin ja lokakuun ensimmäinen päivä muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Yhteen muutettua päätettiin ottaa Janelle kaveriksi Simba-kissa ja talven aikana käytiin leimaamassa uudet tatuoinnit.


18-20-vuotiaana.. En tiedä mitä kertoisin. Otettiin degutyttöset Nemi ja Nala. Tatuointeja on tullut lisää ja hiustenväri muuttunut muutamaan otteeseen. Ollaan muutettu kahdesti. Tonista, Samulista ja Laurista on tullut ihan hirvittävän tärkeitä, Laurista viimeisimpänä. Nää vaan tuntuu olevan kaikki sellaisia asioita, joista oon höpissyt blogissa vähintäänkin sata ja yksi kertaa, muun muassa täällä ja täällä.


Monen monta ihanaa ihmistä jäi mainitsematta, mut jokainen ihan varmasti tietää, jos merkitsee edes vähäsen. Hassua miettiä, miten paljon näihin vuosiin on mahtunut ja kuinka paljon on tullut muututtua, mutta kaikki se muuttuminen on ollut enemmänkin sisäistä. Kyllä mä ainakin tunnistan itseni ihan täysin jopa niistä 6 - 7 vuoden takaisista kuvista, pikku-minä!