24.3.2017

I MAKE MILK... WHAT'S YOUR SUPERPOWER?

Osa ehkä muistaa jonkun tai jotku imetykseen liittyvistä postauksista ja sitä kautta tietää miten tärkeää se on mulle ollut? Esikoisen aikaan en osannut stressata asiasta vaan se sujui täysin omalla painollaan ilman panostusta tai painostusta. Musta oli ihan huippua välttää pullorumba ja onnistua kuuden kuukauden täysimetyksessä. Jatkoin imetystä noin vuoden ja kolmen kuukauden ikään asti lopettaen vasta ns. pakon edessä, kun tulin uudelleen raskaaksi ja neuvolan kanssa yhdessä tultiin siihen tulokseen, että parempi katsoa kuin katua supistusriskin takia. Imetyksen loppuminen oli mulle esikoista kovempi paikka ja vasta silloin ymmärsin enemmän mitä se oli todella merkinnyt. Löysin itsestäni pienen laktivistin, ihmisen, joka edistää imetystä ja imetysmyönteistä asennetta tekemällä sen näkyväksi.


Toisella kerralla stressi imetyksen suhteen saapui jo odotusaikana. Nousisiko maito? Olisiko toinen vauva yhtä yhteistyökykyinen? Riittäisikö maito samanlaiseen saavutukseen? Aiemman kokemuksen perusteella tiesin mitä menetettävää mulla olisi, jos imetys ei onnistuisikaan. Imetettävä, vatsavaivainen koliikkivauva rajoitti omaa ruokavaliota hullun paljon. Pikkuhiljaa suppeampi ruokavalio puolestaan vähensi maidontuotantoa ja yökkäämiseen asti join tarvittavan määrän kamalaa imetysteetä, jotta sain tehostettua imetystä. Noin neljän kuukauden jälkeen turhauduin jatkuviin rintaraivareihin ja päätin lopettaa imetyksen huonomman rinnan kanssa jatkaen pelkästään sillä paremmalla. Päivitin Facebook-ryhmään elämäni ensimmäisen ja tältä erää viimeisen korvikepäivityksen siinä uskossa, että pian toinenkin rinta olisi mennyttä ja meidän olisi aika siirtyä pulloon, mutta tiedättekö mitä? Jatkoin pelkällä vasemmalla rinnalla täysimetystä aina kuuden kuukauden ikään asti ja imetin enemmän kuin koskaan. Shoppaillessa, ruokaa tehdessä, kävelylenkillä, leikkiessä esikoisen kanssa. Mä tiesin täysin mitä tein ja miksi tein, ja olin ylpeämpi kuin ikinä. Se oli juttu missä onnistuin ja tiesin, että hatunnosto kuuluisi vain ja ainoastaan mulle itselleni. Osittaisimetin paremmalla rinnalla aina vuoden ja parin kuukauden ikään asti, kunnes olin jälleen raskaana ja tuli aika lopettaa.


Tällä kertaa imetyksen loppuminen tuntui osittain helpottavalta. Mä olin ollut niin pitkään liian kiinni E:ssä etenkin sen koliikin takia, että mulle oli pieni helpotus päästä irti niin suuresta siteestä meidän välillä, vaikka se tuntuukin pahalta sanoa ääneen. Imetys oli ihanaa, mutta sen oli jo aika loppua siitäkin huolimatta, että lopettaminen oli mulle vaikeaa myös tällä kertaa. Näiden ajatusten myötä oon pelännyt alusta alkaen suodaanko mulle vielä kolmas, yhtä hieno kokemus ja mahdollisuus. Oikea rinta on ollut aina vähän vasenta pienempi ja imetys imetykseltä huonompi enkä tiedä jaksanko taistella enää sen puolesta. Tällä hetkellä mielessä on lähinnä vasemman käyttäminen ja oikeaan tyytyminen silloin, kun vasen ei kelpaa. Toivoisin kykeneväni imettämään vain toisella rinnalla alusta asti, mutta samalla pelkään sen jäävän haaveeksi. Kävi miten kävi, voin käsi sydämellä tulla sanomaan, että oon tehnyt imetyksen eteen sen mikä tehtävissä on ollut. Kunhan raskaus ja imetys on ohi, aion ikuistaa itseeni jotain, joka kertoo mulle itselleni kaikkein eniten sen arvostuksen, jonka imetys on luonut. Sen ansiosta hylkäsin silikonihaaveet jo ensimmäisen vauvavuoden aikana. Tissit on edelleen rumat, mutta en mä niitä arvottomiin kumipalloihin vaihtaisi.


Imetys tulee olemaan ajankohtainen asia kesää kohti mentäessä, mutta syy tälle höpötykselle just nyt on Made by Mekki ja TISSI-koru. Mekki otti muhun joku aika sitten yhteyttä eikä mun tarvinnut sen enempää miettiä lähtisinkö mukaan TISSI-korun matkaan. Kyseinen asennekoru on suunnattu äideille, imettäjille ja imetysmielisille. Se ottaa kantaa tärkeän ja luonnollisen asian puolesta sisältäen logonsa lisäksi tekstin superfood, joka kertoo äidinmaidon olevan parasta superruokaa pikkuiselle. TISSI-riipusten valikoimaan kuuluu muutama erilainen koru ja mä valitsin itselleni kaikkien yllätykseksi (hekoheko) tämän mustavalkoisen. Mä oon säästänyt lapsille omat muistolaatikot eikä N:llä ole poikien tavoin Bola-korua, mutta luulen, että joskus tulevaisuudessa TISSI-koru tulee siirtymään äidiltä tyttärelle rohkaisuna, tukena sekä kannustuksena. Kiitos Mekki korusta ja ennen kaikkea kiitos siitä mitä oot luonut! Tissieni lisäksi mun arvostus tätä juttua kohtaan on niin korkealla.

Made by Mekin löydät Facebookista ja Instagramista, ja koruja voit ostaa osoitteesta www.etsy.com/shop/MadeByMekki tai sähköpostitse mekkiposti@gmail.com. 

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Made by Mekki kanssa ja siinä esiintyvä tuote on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

23.3.2017

MAKAAVAT SÄMPYLÄT (ELI SÄMPYLÄT ILMAN HIIVAA)

E:n ollessa kymmenisen kuukautta tällä alkoi puuro tökkiä ja silloin me kokeiltiin puurorieskoja, jotka oli ihan hitti ja joita tehtiin pitkästä aikaa viime viikolla parin pellillisen verran. Oon pitkään lupaillut J:lle, että kokeilen joskus tehdä sämpylöitä, mutta se lupaus on venynyt ja venynyt. Mä en todellakaan ole keittiössä mikään taikuri enkä omista mitään perusaineita, mitä tavalliset ihmiset omistavat - kotitaloustunteja lukuun ottamatta en oo ikinä edes koskenut hiivaan. Sellaista ei siis yllättäen tänäänkään löytynyt ja vaikka kaapeissa olisi ollut erilaisia kaupan leipiä, mä halusin just nyt niitä lämpimiä sämpylöitä ja päätin niitä myös saada. Pienen hetken googlettelin erilaisia ohjeita hiivattomista sämpylöistä enkä näidenkään kohdalla oikein tiennyt mikä ohje olisi paras, joten yhdistin paria tai muutamaa ohjetta. Äiti multa jo kyseli, että millä kohotin näitä ja mä kiitin kysymästä todeten, että hyvin kohosi. Niin, että mikä kohottaminen? Mikähän se näistä aineista sitten oli? Ja mikäköhän kumma tarkoitus ruokasoodalla oli? 

Hiivattomiin sämpylöihin tuli:

5dl jauhoja
1rkl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2rkl hunajaa
2,5dl vettä

Annostelin kuusi kasaa pellille, tasoittelin jauhoilla, voitelin (maitelin?) maidolla ja annoin olla 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Mä olin varma, että näistä tulisi jotain kivikovia sämpylöitä, joiden tekemisestä lasten olisi parasta olla hiljaa huomenna isin ollessa kotona, mutta mitäpä vielä. Sämpylät oli pehmeitä ja maistui kaikille paremmin kuin hyvin. Molemmat lapset pyysi lisää - jopa leipänirso-E söi lähes kokonaisen, vaikka kaupan sämpylöistä uppoaa hädin tuskin 1/4 osa! J puolestaan oli jo ihan hädissään, että mitä jos isi syö töistä tullessa kaikki ja aamupalalle ei jää enää mitään. 3-vuotias nimesi nää makaaviksi sämpylöiksi, joten niitä ne olkoon. Makaavat sämpylät, eli sämpylät ilman hiivaa. 


13.3.2017

ÄLÄ EROA VAUVAVUONNA

Meillä paikallisten äitien ryhmässä on musta huippu juttu, kun voi halutessaan kysyä aroista asioista anonyymisti ylläpitäjän kautta. Erääseen anonyymin keskusteluun sateli tässä joku aika sitten yksittäisiä "Itse en katselis hetkeäkään tollasta." ja "Laita se mies pihalle, NYT HETI!" -neuvoja ja mä vähän ehkä hämmennyin niistä. Eikö näillä kommentoijilla ollut lainkaan omakohtaista kokemusta ja olisiko niillä edelleen sama mielipide, jos tilanne sattuisi omalle kohdalle? Onko ihmiset oikeesti valmiita luovuttamaan ja eroamaan niin helposti vauvavuoden aikana ongelmien sattuessa eteen vai onko kyse vain siitä, että on helpommin kommentoitu kuin tehty? Kommentoin kyseiseen päivitykseen, että meillä erojen syitä olisi ollut jo kaksi ja kun mä puhuin kahdesta, puhuin vauvavuosista. En siitä, että olisi ollut kaksi riitaa tai ongelmaa, joiden takia olisi ollut syy erota, ehei, niihin tuskin riittää edes 200.

Ehkä muistatte, kun esikoisen vauvavuoden loputtua kirjoitin postauksen Kun vauva tuli taloon? Mä muistan ja muistan ihan helvetin hyvin ne ensimmäiset kuukaudet, joista meillä Aleksin kanssa on kai edelleen kovin erilaiset muistikuvat. Muistan miten väsynyt olin hoitamaan niin paljon yksin ja mun teki vaan mieli pakata ja lähteä. Teki mieli huutaa toiselle, että mee äläkä koskaan enää tuu mun silmien eteen, saatoin huutaakin. Vaikka mä toisaalta olin valmis tekemään sen, joku mun sisällä halusi selvitä siitä pariskuntana ja perheenä, jonka ehjänä pysymisen eteen oon vuosi vuodelta ollut valmis tekemään enemmän. Suljin silmät ja toivoin, että aika kuluisi.

En edes muista kauanko vaihetta kesti, mutta siitä selvittiin kun mun äiti ihan tavallisena päivänä soitti ja kyseli kuulumisia. Olin niin turhautunut, että romahdin ja itkin. Mun äiti muistaakseni viestitteli Aleksin äidille ja tää taas muistaakseni sekä mulle, että Aleksille. Kun mun lisäksi joku muu yritti takoa tälle järkeä, pystyin sanomaan, että jos seuraavien kuukausien aikana ei tapahtuisi muutosta, mä tulisin pärjäämään paremmin yksin. Olin katsellut juttua jo väsymyksen mittakaavassa pitkään, mutta silti en ollut valmis heittämään ulos just sillä sekunnilla tai edes seuraavana päivänä, vaan antamaan aikaa. Jos äitien puhe ei olisi tehonnut niin ehkä ne ois saaneet mut vielä avaamaan suuni neuvolassa. Kun mä tuolloin kirjoitin postauksen, sain kommenttia siitä, miten tutulta teksti kuulosti ja sen mä kerroin myös anonyymille - tahdoin muistuttaa siitä, ettei tää ollut tilanteessa yksin.

Mä en voi painottaa liikaa sitä, ettei vauvavuonna tule erota liian helposti. Aikuista ihmistä ei voi pakottaa, mutta puhukaa, puhukaa, puhukaa. Omille ystäville, miehen ystäville, yhteisille ystäville, omille vanhemmille, neuvolaan. Puhukaa yhdessä, toisillenne. Jos se ei auta niin ihan sama kenelle, mutta jollekkin, josta vois olla apua, jos sun sanalles ei anneta painoarvoa. En voi tietää onko muiden kohdalla sen enempää oikein yrittää vielä jatkaa kun erotakaan. Ei kukaan voi tietää, vaikka miten ois kokenut saman. Kengät on aina erit. Sen väsymyksen ja turhautumisen keskellä on kuitenkin ehkä vaikea hahmottaa itse mitä oikeesti vielä jaksaa ja mitä ei. Onko oikeesti jo helpompi päästää irti vai nähdä vielä vähän suhteen eteen. En sano, etteikö vauvavuonna saisi kukaan koskaan erota. Se on ihan okei, kunhan tietää itse tehneensä kaiken sen mitä omalla kohdalla on valmis tekemään. Toivon vaan, ettei kukaan väsynyt sekoita päätään enempää irrallisilla "Jätä se!" -kommenteilla, koska just niihin mä varmaan olisin seonnut lopullisesti.

Meillä tilanne meni ohi, mutta sen jälkeen on ollut monta hetkeä, jolloin oon aatellut, etten jaksa selvitä taas siitäkin. Se esikoinen on nyt reilu 3-vuotias, perheeseen on syntymässä kesällä kolmas lapsi ja ihan se sama mies on mukana yhä - ihan saman katon alla missä mekin, ihan samanlaisessa roolissa missä mäkin. On ollut alamäkiä ja tehnyt mieli erota. En tiedä mitä mulla ois nyt kaiken tän tilalla, jos oisin tai oltaisiin luovutettu silloin tai sen jälkeen, mutta haluun uskoa, että kyllä mua kaduttaisi, etten ois tehnyt meidän perheen eteen kaikkeani. Nyt mä oon tehnyt ja tuun taatusti tekemään jatkossakin.

Kun tää kolmas tästä kesän kuluessa syntyy niin mä oon varma, ettei päästä helpolla sillonkaan. Lapsi on aina iso muutos koko perheelle, oli kyse ensimmäisestä tai viidennestä lapsesta, ja isän suhde vastasyntyneeseen vahvistuu usein äitiä myöhemmin - ihan ymmärrettävistä syistä.

"Itse en katselis hetkeäkään tollasta." on aina helpompi kuin talloa polku umpitiestä. Lapset ei ikinä saa olla ainoa syy pysyä yhdessä, mutta niiden on hyvä olla syy yrittää kovemmin. Kukaan ei pysty pelastamaan suhdetta tai perhettä yksin, mutta joku ulkopuolisempi voi saada toisen tajuamaan sen, mitä on menetettävissä. Jos mulla olisi vaikeaa ja elämä alkaisi heittelehtiä perhe-elämän ulkopuolelle, mä en haluaisi toisen olevan valmis laittamaan mua pihalle "nyt heti". Jos sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jonka takia Aleksi olisi vauvan kanssa läheisempi, mä en toivoisi tän vievän lapsia multa vain kauemmas.

Toiset kokee tehneensä kaikkensa, kun on yrittänyt yksin. Toiset haluaa käyttää kaiken mahdollisen avun. Mä en tarvitse avioliittoa vannoakseni, että pysyn parhaani mukaan tässä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Oon helpottunut siitä, että kaksi vauvavuotta on jo takana, mutta myös maailman onnellisin siitä, että saadaan kokea vielä yks parisuhdetta koetteleva vuosi kaupan päälle. Mulle se tulee tarkoittamaan sitä, että tuun kääntämään vaikka jokaisen pikkukiven perheen eteen, jos se sitä vaatii. Tiedän liian hyvin mitä vaikeuksien jälkeen voi koittaa ja se on jotain mistä mä en oo valmis luopumaan niin kauan kun mulla on yksikin keino saavuttaa se valo pimeyden jälkeen. 

Tämän ryhmän erimielisyyksistä johtuen tahdon vielä kerran sanoa, että kyllä, kyllä... Joskus tilanteet on toisia ja "Sometimes holding on does more damage than letting go" pätee paremmin kuin hyvin, mutta nyt me ei puhuttu niistä. Tilanne on eri, jos kokee toisen olevan täys paska, joka saa upota vielä syvemmälle suohonsa. Nyt me puhuttiin tilanteista, joissa toinen on kaikesta vääryydestä ja väsymyksestä huolimatta vain puolikas paska, jonka sä mahdollisesti oot valmis nostamaan kykyjesi mukaan sieltä suosta, nostat vielä omat väsyneet jalkasikin ja yhdessä te putsaatte koko sotkun.

12.3.2017

79,5 NELIÖTÄ: LASTENHUONE



Vihdoin kotipostauksen viimeinen osa tältä erää: lastenhuone! Esikoisen aiemmasta huoneesta löytyy postaust täältä, mutta poikien yhteisestä huoneesta en koskaan ehtinyt postaamaan - yksi kuva siitä kuitenkin täällä ja se on otettu heti huoneeseen astuessa, eli huone oli todellakin pieni. Poikien siirtyessä samaan huoneeseen sininen ja vihreä siirtyi pois, ja huoneen värimaailmasta tuli yhtenäisempi muun kodin kanssa. Vanhassakin kodissa pojilla oli isompi huone, mutta silti se oli niin pieni, että voitiin vain haaveilla teltasta tai leikkikeittiöstä, ja mattokin mahtui juuri ja juuri sänkyjen väliin. Ennen virallista muuttoa ja tavaroiden tänne roudaamista musta tuntui, ettei tämä huone ole sen isompi, mutta luulot osottautui nopeasti vääräksi ja kaappitilaakin on lähes triplaten.


Kuten oon sanonut, tässä kevään aikana meidän olisi tarkoitus tehdä vähän muutoksia huoneeseen, laittaa esikoisen sänky pois, siirtää pinnasänky valmiiksi vauvaa varten ja hankkia pojille kerrossänky. Myös leikkikeittiön tuunaaminen kuuluu kevään listalle. Pieniä muutoksia tapahtui kuitenkin jo nyt, kun pääsin tekemään yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja sain valita meille muutaman tuotteen, joiden kanssa keskityin juurikin lastenhuoneen huonekaluihin ja sisustustuotteisiin

Vielä hetki sitten huoneen nurkassa oli ei-niin-silmää-miellyttävä sini-puna-keltainen teltta ja tiesin, että etenkin siihen tulisi muutos. Meidän oli siis tarkoitus hankkia neutraali teltta tai tiipii lapsille ja yhteistyö sattui sopivaan saumaan, sillä bongassin Jollyroomin valikoimasta tämän Cloudberry Castlen harmaan leikkiteltan! Huone muuttui jo sillä, että raskaan värinen teltta sai siirtyä kesän ulkoleikkeihin ja saatiin tilalle jotain kevyttä. Vaikka teltta on kuulunut leikkeihin jo jonkin aikaa, pojat on erityisen innoissaan tästä uudesta tämä ikkunoiden takia. Aiemmassa teltassa ikkunat sijoittuivat katolle, joten uusi Couldberry tarjoaa kymmenet kukkuu-leikit päivän mittaan kahden ikkunansa asiosta.


Toiseksi tuotteeksi valitsin samaisen Cloudberry Castlen Stars -kattolampun. Lähes vuoden ajan mun on pitänyt keksiä lastenhuoneeseen joku valaisin tylsän, valkoisen, muovivalaisimen tilalle, mutta koko ajan on ollut meneillään kaikkea, joten se on jäänyt. Nyt kun muutokset oli ajankohtaisia muutenkin, uusi valaisinkin oli jees. Valon ollessa pois päältä valaisin on selkeästi harmaampi ja jatkaa samaa tähtilinjaa, jota huoneessa on jo muutenkin.

Eri Facebook-ryhmissä mä oon tunnettu järjestelmällisyydestä ja siihen liittyen sainkin vielä ihanan Alice & Fox -tuotemerkin Arrows pahvilaatikoita. Ehkä tiedätte miltä tuntuu, kun pikkumuumeja löytyy joka paikasta? Taskuista, laukusta, laatikoista, sohvatyynyjen välistä ja omasta jalkapohjasta. Meillä kaikille leluille on omat paikkansa. Pikkuautot, astiat, leikkiruuat, junaradan palat, nuken vaatteet, lääkäritarvikkeet ja pienet Muumit, kaikille oma paikkansa. 1-vuotias on erityisen kiinnostunut kaatamaan Muumeja laatikosta toiseen kaataen siinä samalla vähän ohikin. Oon puhunut esikoiselle pitkään, miten pitäisi lajitella vielä pikkumuumit tavaroineen pikkukoirista ja ratkaisu löytyi näistä sisustukseen sopivista, kannellisista laatikoista. Ette usko, miten kiitollinen äiti on, kun sitä pientä sälää ei ole jatkuvasti ympäriinsä!



Mä en ihan tarkalleen vielä tiedä millaisessa järjestyksessä lastenhuone tulee olemaan myöhemmin, mutta ollaan suunniteltu ensin J:n siirtoa kerrossänkyyn ja E:n siirtämistä mahdollisesti vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Jos energiaa riittää niin saatan kirjoittaa siitä lähempänä lisää, mutta hulivilin kanssa se tulee olemaan hyvin, hyvin kaukana siitä, mitä se oli rauhallisen esikoisen aikana. Siltikään en malta odottaa, että mun pienten poikien huone muuttuu isojen poikien huoneeksi! Kiitos siis Jollyroomille, joka mahdollisti pienen projektin alkuun laittamisen jo nyt. 

Muut kotipostaukset löydät alta:


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa ja siinä mainitut tuotteet on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

9.3.2017

VIIKON 24 NEUVOLA

Kuinka pitkällä: Tänään 23+4, neuvolakäynnillä 23+1 (kuva 22+5).

Muut arvot: Verenpaine poikkeuksellisesti 135/86, mikä aiempiin mittauksiin verrattuna korkea. Vauvan syke +140. Sf-mitta 18cm. 

Muutokset vartalossa: Ihan selvä vauvavatsa heti aamusta, vihdoin!! Näättekö!? Muiden viikkojen mahat täällä.

Uni: Supistaa ja sattuu. Kipeimmät supistukset vie jo osan yöunista. Jos ei supista eikä lapset herättele niin nukun hyvin.

Mielihalut: Edelleen kotiruoka. Van Slootenit, jotka haluun jo kotiin.

Hermostuttaa: Synnytys. Puhuttiin siitä vähän neuvolassa ja mun tuli itku, kun kerroin, että jännittää se, missä tilanteessa synnytys alkaa ja että pelkään Aleksin olevan töissä niin, etten saa sitä heti kiinni. Kesälomia ollaan nyt suunniteltu lasketun ajan paikkeille niin mä saisin oikeesti ihan täydellisen rauhan siitä, mutta saa nähdä.

Vaivat: Yllätyttekö, jos kerron, että supistaa? Öisin mulla puutuu jostain syystä oikea puoli lonkasta polveen asti, mutta säryltä välttyy, kun nukkuu tyyny jalkojen välissä. Närästys on lisääntynyt jonkun verran.

Erityistä: Ensimmäiset limatulpat, yök! Esikoisesta sitä irtoili vasta synnytysaamuna, toisesta kuukautta - paria ennen synnytystä ja nyt jo neljää kuukautta aiemmin. Erityistä on myös se, että ekat hankinnat bebelle on tehty.

Mieliala: Huojentunut siitä, ettei supistukset oo limatulpan irtoilusta huolimatta kypsyttänyt vielä paikkoja. Pää tosin painaa siitä huolimatta kovin.

Odotan: Ajan hidastumista! Välillä tuntuu, että oon ainoo odottava, joka on jo toista kertaa tätä mieltä. Ihan kohta on 24 viikkoa täynnä. Ja sitten 25 viikkoa. Ja sen jälkeen enää 15 (!!!) viikkoa laskettuun aikaan.